Lokakuun viimeinen

...ei siis viimeinen päivä vaan postaus! Viimeiset pari päivää on mennyt sängyn pohjalla. Kurkku kipeänä ja ihmeellinen päänsärky päällä, mihin buranakaan ei meinaa iskeä. Tietokonettakaan tuskin edes avasin ennen eilistä, sillä ruudun tuijottaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Onneksi tiistaina kuitenkin saapui Amazonin paketti, jossa oli vähän luettavaa! Tuota Himoshoppaaja-sarjan uusinta osaa olen odottanut Sisilian-lomalta asti, kun sain edellisen kirjan loppuun ja tajusin, että tarinahan jää kesken ja jatkuu seuraavassa kirjassa. Julkkari oli viimeinkin viime viikolla, ja laitoin kirjan saman tien tilaukseen, kun näin netissä julkaisupäivän :D Mua tosin on alkanut huolestuttamaan kirjakokoelmani laajeneminen. Ihan vain jo sen pelkän tilan puutteen vuoksi, ja tietenkin rahan menokin siinä sivussa mietityttää, mutta ennen kaikkea se harmittaa, että kirjat jäävät yhden lukukerran jälkeen luultavasti pölyttymään aika pitkäksi aikaa. Äidille aion lähettää joululomalukemiseksi Tuija Lehtisen ja Anna-Leena Härkösen kirjat, mutta lopuille ei ole vielä uutta kotia. Pitäisi varmaan alkaa harkita sitä Kindlen hankkimista, vaikka kirjojen lukemisessa parasta on juuri se, miltä uusi kirja tuoksuu ja tuntuu käsissä. Kellään kokemuksia Kindlestä tai muista sähköisten kirjojen lukulaitteista?

Muuta ihmeellistä täällä ei oikein ole tapahtunut. Töitä etsin edelleen, Suomeenkin hain yhdelle valmennuskurssille, ja mahdollisia soveltuvuuskokeita varten olen treenaillut hieman ruotsia kaiken varalta - vaatimuksissa kun on ruotsin tyydyttävät taidot. Duolingo on kiva tapa kerrata ihan alkeista asti, mutta ehkä jossain kohtaa siirryn lukemaan jotain nettilehtiä (tai blogeja) ruotsin kielellä. 

Halloween on tosiaan tulossa (onko se jo huomenna?!), ja täällä sen huomaa siitä, että joka puolella talojen edustoilla näkee kurpitsoja. Usein ne on vain aseteltu nätisti johonkin kukkapenkkiin tai muuten vain oven pieleen, ja aika harvoin näkee mitään erikoisia jenkkityylisiä kaiverruksia. Me ei olla jaksettu väsätä yhtään mitään, mutta ehkä ensi vuonna voisi taiteilla jonkun kurpitsalyhdyn. Sunnuntai onkin sitten pyhäpäivä, ja silloin tulee (poikaystävän) sukua käymään. Miten teillä päin juhlitaan lauantaina, vai juhlitaanko ollenkaan? Onko tiedossa Perjantai 13. päivä-maratoni tai vastaavaa?

Viikonlopuksi olen suunnitellut brunssilla käymistä, ennen kuin meidän kyläkahvila (ja ainoa brunssipaikka!) pistää ovet säppiin viimeisen kerran, ja käydään samalla valokuvakerhon näyttelyssä. Ajattelin, että ehkä voisin itsekin liittyä kyseiseen klubiin, ja käydä ehkä jollain kurssillakin, kun kuitenkin tuota kuvaamista tulee harrastettua aika paljon. Olen pitkään miettinyt uutta harrastusta, ja toisaalta houkuttelisi tankotanssin jatkokurssille meno (tai vaihtoehtoisesti aloittelijatason kurssin uusiminen), mutta valokuvaaminen voisi olla ihan kiva tähän saumaan. Tai sitten uppoudun takaisin kirjoihin ;) 

Kivaa viikonloppua! Palaillaan ensi viikon (ja marraskuun!!!) puolella :)

Hallstatt - paratiisi Alpeilla

Kivaa tiistaita! Tämä viikko alkoi Itävallan kansallispäivällä, jota ei nyt ainakaan meidän piireissä sen kummemmin juhlittu. Minä olin tonkimassa kasvimaalla ja auttamassa laittamaan pihaa talvikuntoon, että siinähän se päivä meni mukavasti. Palaan kuitenkin pari päivää taaksepäin, kun tein päiväretken Hallstattiin. Olin nähnyt paikasta aivan mielettömän hurmaavia kuvia, ja olihan se paikka sitten nähtävä omin silmin. Jo heti aluksi kiitin itseäni, että keksin lähteä reissulleni juuri syysaikaan: harmaasta säästä huolimatta paikka oli upea kaikkine syysväreineen! 

Saavuin junalla Hallstattin asemalla, josta muiden turistien tavoin kuljin pientä polkua alas järven rantaan, jossa Stefanie-vene oli jo odottamassa Hallstattiin saapujia. Itse kylään ei siis pääse junalla, vaan pitää joko mennä järven toiselle puolelle veneellä tai ajaa sinne suoraan autolla, mutta veneretki teki matkasta elämyksellisen.

Hallstatt on pieni ja hyvin sympaattinen kylä Hallstätter See-järven rannalla. Kylä on rakennettu vähän rinteeseen, ja mitä korkeammalle mennään, sitä näyttävämmäksi maisema muuttuu. En kuitenkaan lähtenyt korkeammille näköalapaikoille,  vaan keskityin itse kylään. Pikkukujia löytyi joka kulman takaa ja nättejä taloja sai ihastella kyllästymiseen asti. Kesäisin paikka varmasti kuhisee turisteja, nyt ei onneksi riittänyt edes tungokseksi asti. Suosituimmat ravintolat ja kahvilat olivat tietenkin täynnä, joten hetki meni, ennen kuin löysin ruokapaikan. Siellä sitten kävi perus aloittelijan moka: valitsin ruokalistalta Saibling mit Rosmarinkartoffeln, odottaen tietysti saavani nieriää rosmariiniperunoilla (joista tykkään muuten kuin hullu puurosta). Lautaselle oli kuitenkin lätkäisty kokonainen kala, pyrstöstä hampaisiin asti. Tiesin saiblingin olevan lohensukuinen kala, joten luulin saavani jonkin nätin palasen kyljestä, mutta ei... Sentään sisuskalut oli poistettu, tilalta löytyi kuitenkin rosmariininoksa! Ja perunat oli paistettu vain tylsästi voissa. Pöh. Mutta urheasti kuitenkin kävin kimppuun, ja loppujen lopuksi se maistuikin ihan hyvältä. :D

Jälkkärin kuitenkin nautin toisessa paikassa. Päädyin erääseen rantakahvilaan, jossa palvelu oli ehkä surkeinta ikinä (teki mieli jo heti ensimmäisen ihmiskontaktin jälkeen lähteä pois), mutta melkoisen hyvät strudelit sieltä kyllä sai! Huonoa palvelua sain myös torin laidalta eräästä suolapuodista - siis totta kai kun Salzkammergutin alueella oltiin, niin pitihän sieltä nyt suolaa ostaa. Vaihtorahana olisi pitänyt saada kymmenen senttiä takaisin, ja ehdin jo miettiä, että voisin itse asiassa tipata sen kymmenen senttiä, kun sainkin jo vaihtorahat takaisin. Nimittäin yhden sentin. Muija antoi sen aika hätäseen ja lähti saman tien takahuoneeseen piiloon ennen kuin ehdin sanoa mitään. Jäin hölmönä seisomaan sen yhden sentin kanssa siihen kassalle, enkä tiennyt oikein mitä sanoa. Tai mitäpä siinä enää pystyi sanomaan, kun myyjä oli mennyt menojaan. Ei tässä kyllä mistään inhimillisestä erehdyksestä voida puhua; eihän hullukaan nyt sekoita yhtä ja kymmentä senttiä toisiinsa! Suututti ja teki mieli ottaa jotain kaupanpäällisiksi, mutta tyydyin vaan lähtemään suoloineni ja sentteineni pois puodista. En ymmärrä, miksi pitää keskittyä asiakaskunnassaan vain turisteihin, jos sillä ei kerta saa voittoa ja pitää vähän suustaan hitaampia asiakkaita huijata muutaman sentin takia. Tosin se oli tosiaan vain sen muutama sentti, ja nopeasti tuo episodi unohtuikin. 

Paikka on varmasti kesäisinkin upea paikka, mutta näin kylmempänä vuodenaikana siinä oli jotain aivan erityistä taikaa. Paikka on hiljainen, ei paljoa kuulu liikennettä, kylässä vallitsee rauhallinen tempo ja meininki, johon on helppo samaistua. Muutenkin kun kylä on vähän syrjässä, eikä sinne pääse kontrolloimatonta määrää ihmisiä, turistienkin keskuudessa on tietynlainen yhteenkuuluvuuden fiilis: tuli juteltua aika monenkin vierailijan kanssa päivän aikana, ja kaikki olivat mielettömän mukavia ja hyväntuulisia. Sellainen tarttuu herkästi! Juuri ennen paluumatkan alkamista aurinkokin alkoi pilkottaa hieman pilviverhon takaa. Järvelle laskeutui ihana tunnelma, ja niissä fiiliksissä oli kiva lähteä takaisin Salzburgia kohti. 

Olin muuten unohtanut julkisten kulkuvälineiden alennuskorttini hotellihuoneeseen, vaikka se pitäisi aina näyttää lipuntarkastuksen yhteydessä. Olin ostanut liput netistä, eli kortin numero oli siinä tulostetussa paperissa joka tapauksessa, mutta tällaisissa tapauksissa konnareiden pitäisi velottaa normaalilipun hinta. Menomatkalla selitin asiani kahdelle eri konnarille, ja molemmat vain tyytyivät toteamaan tiukasti, että "kai sä ymmärrät että minun pitäisi nyt kirjoittaa sulle lasku" ja jatkoivat matkaansa. Paluumatkalla kukaan ei edes kysellyt kortin perään. Olin tietenkin valmistautunut maksamaan täyden lipun hinnan, mutta tuli kyllä hyvä mieli, että näillä tyypeillä oli vähän tilannetajua. Eli reissusta jäi paria alamäkeä lukuunottamatta tosi hyvät muistot! Vaikka yksin onkin vähän hassua matkustella, on siinäkin puolensa. Ei ainakaan tule nälkäkiukuteltua kellekään, ha! ;)

Sacherkakkua Salzburgissa

Moi! Kuten viime postauksessa vähän vihjailin, kävin tällä viikolla - rumpujen pärinää - Hallstattissa. Sinne oli kuitenkin suhteellisen pitkä matka Vorarlbergista, joten ainakin yksi yö oli järkevää viettää siellä suunnilla. Salzburg oli näppärästi siinä lähettyvillä, ja siellä käyminen on muutenkin ollut mun listalla jo hyvän aikaa, joten suuntasin sinne samalla reissulla. Ja onhan se Salzburgin vanha kaupunkikin UNESCON maailmanperintökohdelistalla, eli vähän niin kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Saavuin Salzburgiin puolilta päivin, ja vastassa oli kymmeniä rajavartiopoliiseja ja Punaisen Ristin sekä caritaksen työntekijöitä. Lisäksi heti rautatieaseman ulkopuolella kohosivat valtavat PR:n teltat, joiden ympärillä parveili huomioliivein varustautuneita vapaaehtoistyöntekijöitä. Täällä oltiin siis valmiita pakolaisten tuloon - koko aikana en kuitenkaan nähnyt kahta alle kymmenen hengen pakolaisryhmää isompaa aaltoa. 

Mun pension-hotelli oli heti rautatieaseman tuntumassa. Huone oli yhdelle hengelle tarkoitettu pieni ja ankea koppero, enkä viitsinyt edes avata verhoja siellä, kun näkymänä olisi ollut toisen talon harmaa seinä. Positiivista tietenkin oli, että check-in oli heti kahdeltatoista, sain tavarat heti huoneeseen ja pääsin lähtemään vanhaa kaupunkia kohti. Kaupungissa oli muuten mielettömän helppo suunnistaa, kunhan vain piti katseen kohti Hohensalzburgin linnoituksessa, joka kohoaa vanhan kaupunkin yllä. 

Minulla ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia päivälle, ja tarkoitus olikin vain mennä sinne minne jalat veivät. Vahingossa taisin ohittaa Mozartin syntymätalonkin Getreidegassella, ja varmaan monta muutakin paikkaa jäi sen suuremmitta huomioitta. Ainoa paikka, missä olin erityisesti suunnitellut käyväni (linnoituksen lisäksi) oli katakombit. Big mistake, älkää menkö. Siellä ei ole yhtään mitään nähtävää. Olin odottanut jotain Pariisin katakombien vertoista, tai edes sen tapaista, mutta ei oltu lähelläkään. Olisi tietenkin voinut päätellä jotain siitä, että sisäänpääsy oli vaivaiset kaksi euroa. 

Kävin kuitenkin kahvilla ja sacherkakulla Cafe Glockenspielissä, aivan Salzburgin museon vieressä. Olin jo varautunut saamaan huonoa palvelua Tripadvisorin vinkkien perusteella, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti. Ehkä se, että en puhunut englantia enkä edes hochdeutschia, vaikutti asiaan.

Joka puolelta vanhaa kaupunkia löytyi pieniä puoteja, joissa myytiin pelkästään Mozart-kuulia ja muita samalla reseptillä tehtyjä herkkuja. Ostaako kukaan niitä edes noista kaupoista? Olisi tehnyt mieli käydä vähän katselemassa hintoja, mutta äh, jätin väliin. Uskon kuitenkin, että jopa lentokentällä saisi halvemmalla. Ärsyttää kyllä paikat, joissa turisteilta nyhdetään hulluja hintoja asioista, joita saisi normikaupasta kolme kertaa halvemmalla. Tai sitten huijataan vaihtorahojen kanssa (niin kuin esim. Italiassa, ja kuten seuraavassa postauksessa selviää, myös Hallstattissa törmäsin tällaiseen...).

Kaiken kaikkiaan Salzburgista jäi hyvä mieli: se ei ole ihan Wienin kanssa samalla viivalla, mutta muistuttaa aika paljon Innsbruckia. Eli kaduilla on leppoisaa käyskennellä, ja toisinaan on kiva poiketa kahvilaan lämmittelemään. Linnoituksesta näkyy mielettömät maisemat, ja kaikki kohteet on saavutettavissa jalkaisin. Ehkä tulee joskus käytyä uudestaan!

Kotimaanmatkailua

Mistä sitä taas aloittaisi. On jotenkin kiva fiilis! Viime päivät olen touhunnut aika paljon keittiössä ja ilahduttanut kanssaeläjiä kokkailuillani. Olen tehnyt muun muassa lohkoperunoita, omenakauramuffinsseja sekä vispipuuroa - ja kaikista on vain muisto jäljellä. Syy tähän kokkausintoon on ollut lähinnä keittiön kaapeista löytyneet mannasuurimot ja kaurahiutaleet, jotka oli hyödynnettävä jotenkin, ja kun kaupastakin löytyi ruotsalaisia puolukoita, niin alkuviikon meny olikin siinä. Parasta tietenkin on, ettei mitään tarvinut heittää menemään. Jotenkin on harmittanut viime aikoina, kun olen löytänyt unohtuneita ja vanhentuneita paketteja ja pusseja, ja pariin kertaan on fetat ja jugurtitkin alkaneet käymään jääkaapissa, kun ei ole muistanut käyttää ajoissa. Aion kuitenkin parantaa tapani ja olla tarkempi! 

Hyvää mieltä on tuottanut myös mun tämän viikon ohjelma. Aluksi oli tarkoitus suunnata Geneveen moikkaamaan Annaa, joka on viimein palannut samoille leveleille. Kuitenkin junaliput tuntuivat olevan melko hintavia (siis oikeesti, kenellä siellä on varaa kulkea junalla, jos ei ole vähintään halbtax-korttia??), joten Sveitsi saisi odottaa. Siinä tiistai-iltana aloin miettiä uutta suunnitelmaa, ja muistui mieleen, että onhan täällä Itävallassakin vielä paljon nähtävää. 

Ensimmäisestä kuvasta voi jo vähän arvailla, minne saattaisin olla matkalla. Tällä hetkellä istun nimittäin junassa, matkalla kohti erästä UNESCOn maailmanperintökohdetta. Se, kuka arvaa, saa multa postikortin! ;) 

Once you go hat, you never go back

Kivaa alkanutta viikkoa! Eilen meillä oli epäonnistunut yritys päästä erääseen kylpylään Ötztalin laaksossa, johon oltiin saatu lahjakortit aiemmin tänä vuonna. Vorarlbergissä oli mielettömän kurja sää, eli mikäs sen parempi ajoitus lähteä kylpylän altaiden lämpöön kuin sateinen lokakuun sunnuntai. Paitsi, että parin tunnin ajomatkan jälkeen kylpylään saapuessamme meille selvisi, että paikka oli tupaten täynnä, ja jonotusaika olisi vähintään kaksi tuntia. Muutama muukin oli siis tainnut saada saman idean! Olisi tietenkin voinut päätellä jotakin siitä, että edellisenä päivänä yrittäessäni varata aikaa kylpylän kosmetiikkasalonkiin hotellin työntekijä totesi puhelimessa, että kaikki yksitoista (11!!!) salongin työntekijää ovat täysin buukattuja koko päivän.   

Palattiin sitten takaisin Ötziin ja syötiin paikallisessa ravintolassa Ötzi-pitsat (aivan mielettömän hyvää muuten!) ja vähän myöhemmin soitettiin vielä kylpylään, että miltä tilanne näyttää. Vastaanottovirkailija pahoitteli, että taitaa mennä myöhäiseen iltaan, ennen kuin sekaan mahtuu enempää porukkaa, joten päätettiin lähteä kotimatkalle. Lahjakortitkin ovat voimassa vielä kevääseen asti.

Yksi asia, johon olen kiinnittänyt huomiota, ja johon otsikossakin viittasin, on pipon pitäminen päässä kylminä vuodenaikoina. Viime viikolla Ulmissa kävellessäni totesin, että on vähän viileää ja kaipasin päähäni jotain lämmikettä. Kävin siis ostamassa pipon ja vedin sen saman tien korville - ja nyt ei enää millään haluaisi lähteä ulos ilman sitä! Suomessa alan käyttämään hattua viimeistään syyskuussa, ja otan sen pois seuraavan kerran vasta keväällä huhti-toukokuussa (kolmannen takatalven jälkeen). Täällä taisin luopua piposta jo huhtikuun alussa, ja vasta näin lokakuussa huomasin tarvitsevani sellaista. Olen muutenkin tietoisesti yrittänyt siedättää itseäni kestämään kylmyyttä paremmin, esimerkiksi takkivalinnoilla, mutta ilman kosteus on täällä vähän eri luokkaa kuin pohjoisessa, minkä vuoksi viisikin astetta tuntuu luissa ja ytimissä. Siksi olenkin siis jo kaivanut talvitakit kaapista esille... Talvea odotellessa! 

24h@Ulm/Germany

Tässä tulee päivä kanssani-postaus Ulmista! 

10:45 Saavun junalla Ulmiin. Takanani on vajaan kolmen tunnin junamatka, jonka istuin suurimmaksi osaksi liikuntarajoitteisen mutta mukavan mummelin vieressä, jota en vessahädästäni huolimatta kehdannut vaivata ennen määränpäätäni. Ulmin asemalla siis alkaa hieman keittämään, kun aseman saniteettitiloihin pääsee 50 sentillä, ja mukanani on vain suuria seteleitä, joista kellään ei ole antaa takaisin vaihtorahoja, ellei osto ole vähintään 50 euroa. Lähden tuomiokirkon tornin perusteella suunnistamaan keskustaan, ja toivon löytäväni pian kahvilan tai vastaavan.

11:00 Kirjakauppa! Pelastukseni. Naistenhuoneeseen täytyy täälläkin maksaa kolikoilla, mutta onneksi minun on muutenkin tarkoitus asioida kirjakaupassa, joten saan tarvittavat vaihtorahat. Jään myös kahville lukemaan kirjaa ja vähän fiilistelemään: olen Ulmissa! Erityistä syytä tänne tuloon ei oikeastaan ollut; olin vain syksyn mittaan saanut kuulla kyseisestä kaupungista niin monelta eri taholta, ja edellispäivän sanomalehdessäkin oli juttu Ulmista ja sen joulumarkkinoista eikä matkaakaan sinne ollut paljoa, joten mikä ettei. 

12:00 Saavun hotellille, joka sijaitsee aivan tuomiokirkon vieressä. Tripadvisorin mukaan hotellista ei olisi paljoa hyvää sanottavaa, mutta minä olin tyytyväinen sekä sijaintiin että hintaan jo ennen sinne saapumistani. Check-in alkaisi vasta kahdelta, joten jätän vain reppuni vastaanottoon ja lähden saman tien pienen jutustelun jälkeen jatkamaan matkaa.

12:15 Otan suunnan kohti Fischervierteliä, Ulmin "venetsiaa". Söpöjä taloja ja paljon siltoja. Harmi, että sää on vähän vilpoisa, eikä alkava flunssakaan helpota oloa. Pysyttelen liikkeessä ja palloilen joen toiselta puolelta toiselle. Kesällä varmasti kaunis paikka! Ja joenvarren terassikahviloissa olisi varmasti ihana istuskella hyvällä säällä.

13:00 Jatkan matkaani Donaun varrelle. Kamerasta alkaa akku huveta, vaan maisema on aika karu muutenkin, joten päätän suosiolla säästellä virtaa. Opin myös mielenkiintoisen faktan: kaupunki on jaettu kahteen osaan, Ulmiin ja Neu-Ulmiin. Donau halkoo kaupunkia siten, että Ulm (jossa olen majoittunut) kuuluu Baden-Württembergin osavaltioon, kun taas puolestaan Neu-Ulm kuuluu Baijerin osavaltioon. 

14:00 Alkaa olla jo nälkä. Kävelen takaisin kävelykaduille ja etsin sopivan leipomoliikkeen ja ostan parit brezelit evääksi. Poikkean myös kauppakeskukseen lämmittelemään. (Ja ostan hammastahnan, jonka unohdin ottaa mukaan.)

14:30 Palaan takaisin hotellille, saan avaimen huoneeseeni mutta ikäväkseni huone ei ole vieläkään valmis. Käytävällä törmään siivoojaan (vai pitäisikö sanoa kerroshoitajaan) ja jään juttelemaan hänen kanssaan. Hän valittelee kovaa työtaakkaa ja minä nyökkäilen, vaihdetaan parit kokemukset hotellihuoneiden siivoamisesta ja nauretaan päälle. Hassu mummeli, mutta pitää ihan ihmetellä, miten sen ikäinen on ylipäätään enää työelämässä... 

15:00 Lähden hotellilta takaisin ulkoilmaan, ja päätän kiivetä kirkontorniin - maailman korkeimpaan sellaiseen. Kunnon porrastreeni siis! Näköala on huikea, mutta kameran akku ei kestä huipulle asti (sen siitä saa, kun lähtee extempore reissuille!)

16:00 Palaan takaisin maan pinnalle, ja huomaan, että nälkä alkaa taas kurnia. Päätän palata takaisin hotellille syömään evästä.

16:10 Hotellihuoneeni on viimein valmis, ja päätän ottaa pienet päiväunet. Totean, että untuvapeitossani on reikä.

17:00 Herään, kun kadulta alkaa kuulua performanssitaiteilijoiden äänekästä metelöintiä. Näytelmä kuulostaa mielenkiintoiselta, mutten millään jaksaisi nousta katsomaan, mistä on kyse. Tämä myös tukee Tripadvisorista lukemiani arvosteluita: äänieristys on lähellä olematonta, mutta ei kai tänne nukkumaan tultukaan! Eli nousen pienten ponnistelujen jälkeen ylös.

17:15 Käyn pikaisesti suihkussa, minkä jälkeen soitan pikaisesti kotiin kertoakseni, että hengissä ollaan, ja lähden ruuan metsäksykseen.

17:30 Melkein heti hotellin ulkopuolella törmään kahteen suomalaiseen tyyppiin. Näitähän on joka paikassa! Kysyn, mistä täältä saa hyvää ruokaa, mutta eivät he kuulemma tiedä, eivät opiskelijat käy ulkona syömässä.

18:15 Pienen etsiskelun jälkeen löytyy ruokaa, ja nimittäin take awayta. Flunssa alkaa väsyttää, enkä jaksa sosialisoitua, joten palaan hotellilla syömään iltapalani.

19:00 Takaisin hotellilla. Syön sapuskani, käyn suihkussa, laitan kasvonaamion naamaan ja alan lukea Himoshoppaajaa. Toisaalta tämän sarjan kirjat ovat hyviä, mutta toisaalta näissä tapahtuu niin kamalia asioita, että ei näitä kyllä hyvänmielen kirjoiksi voisi sanoa. Monet kohdat tekisi mieli hypätä yli...

21:30 Soitan puhelun kotiin, minkä jälkeen väsy alkaa painaa. Luen vielä hetken, kunnes käyn nukkumaan. Yöstä tulee melko levoton, sillä münsterplatzilta kantautuu jos jonkinlaista mölyä pitkin yötä. 

02:35 Havahdun siihen, että on täysin hiljaista. Ihanaa. 

07:30 Herätys! Tekisi mieli torkuttaa, mutta alkaa olla jo nälkä. Nousen ja meikkaan ja vedän eiliset vaatteet päälle.

08:00 Aamupalalla. Saksassa sentään osataan tehdä leipää, oli se sitten tuoretta tai pakastettua. Yritän kuitenkin hillitä itseni, ja keskityn ennemmin kahvin juomiseen. 

08:45 Takaisin huoneessa. Pakkaan tavarat ja luen kirjaa eteenpäin.

09:00 ...kunnes se eilinen siivooja änkeää taas huoneeseen ja vie minulta lakanat. Hän jää vielä hetkeksi höpöttelemään, kunnes vihjaan, että olisin nyt lähdössä. 

09:15 Käyn palauttamassa avaimen, sanon heipat ja lähden kaupungille kuljeksimaan.

09:30 Kiertelen parit kaupat ja mietin joululahjoja. Ja mikä tämä Ulmin varpusjuttu oikein on? Joka puolella on varpuspatsaita (ja hotellini nimessäkin oli varpunen) ja suuri osa matkamuistoistakin on varpusaiheisia. 

10:45 Jälleen rautatieasemalla. Eväät on ostettu (ja melkein syötykin), ja nyt odottelen junaa. Kotimatka alkaa siis! Mietin, ettei tämä ollut yhtään hassumpi kaupunki. Voisi tulla toistekin.  

Tiistaiturinat

Otsikoimisen jalo taito taitaa olla vähän hukassa, mutta tällä mennään.:D Syksy alkaa olla jo aika pitkällä näillä leveyksillä. Ilmat viilenee, ja lehtipuut vaihtavat väriä. Samoin tuttu sumu peittää laakson yhä useammin alleen, ja auringonnousua saa odotella jo vähän pidempään aamuisin. Kissatkin tykkäävät nukkua useammin sisätiloissa, näkee niitäkin taas pitkän kesän jälkeen vähän useammin.  

Lueskelin mielenkiinnosta vuodentakaisia tekstejä täältä blogista ja muistelin silloista elämää. Olin silloin selkeästi innostuneempi terveellisistä elämäntavoista ja tavoitteellisesta liikunnasta, kokkaamisesta ja pesänrakentamisesta. Honeymoon-vaihe Itävallassa oli ohi ja halusin lisää sisältöä elämääni, joita nämä edellämainitut asiat toivat. Löysin myös aivan ihanan ihmisen elämääni, joka toi valtavasti iloa kahvihetkien ja tyttöjeniltojen merkeissä - sekä lievitystä Suomi-ikävään. Nyt ystäväni on palannut takaisin Suomeen, ja moni muukin asia on muuttunut. Terveelliset kotikokkikokeilut ovat jääneet enemmän tai vähemmän taka-alalle, mikä johtuu aika pitkälti siitä, että olen katsonut vähän tarkemmin rahankulutustani, eikä kaupasta tule ostettua mitään eksperimentaalista enää. Kesän aikana hukkasin keittotaitoni muutenkin, mutta hiljalleen niitä tässä palauttelen; viikonloppuna tein pitkästä aikaa pitsaa, ja haaveissa olisi tehdä lähiaikoina perunapiirakoita. Liikunta on vähentynyt siinä mielessä, että salisopimuksen irtisanoin jo pari kuukautta sitten - ihan siitä syystä, etten olisi sinne pariin kuukauteen muutenkaan päässyt, ja olihan niitä kuukausimaksuja aika ikävä maksaa muutenkin. Nyt olen taas löytänyt tasaisella maalla lenkkeilyn ilon. Vuorille minua tuskin vähään aikaan saa.;) Mutta tee maistuu yhtä paljon kuin viime vuonna! 

Niin se mieli muuttuu, mutta niin muuttuu muutkin asiat! Tänä syksynä olen päästänyt kunnon uudistumistuulet valloilleen. Kaikki lähti siitä, kun päätin pitkän ja tuskallisen hiustenkasvatusurakan ja spontaanisti marssin kampaajalle ja pyysin häntä leikkaamaan ne lyhyiksi. Sitten tuskailin blogin ulkoasun kanssa ja pelkistin sitä yksinkertaisemmalla bannerilla. Kotona olen käynyt kaikki kaapit ja hyllyt läpi ja heittänyt ronskisti menemään kaikki vanhat vaatteet (tai vaatteet, joita säilytän pelkästä tottumuksesta "jos mä vielä sitten joskus tätä käytän"-ajatusmallilla) ja kaikki vanhat paperit, purkit, purnukat ja lehdet. Taisin käydä kumppaninkin kaappia vähän siistimässä... Lopulta siistin vielä läppärinkin kansiot ja poistin kaikki turhat tiedostot (esim. kaikki1-999 versiot gradusta ja ladatut artikkelit aiheeseen liittyen) ja järjestelin kuvakansioitakin. Huh mikä urakka mutta nyt on kevyempi olo! Multa taisi tämä suursiivousvaihe jäädä keväällä välistä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Nyt käyn täyttämässä teemukin ja jatkan kuvien läpikäymistä. Aloitan viimein kuvakirjankokoamisurakan, ja tässä voi vierähtää hetki jos toinenkin. Kivaa tiistaita!

Elämää vain

Pitkästä aikaa minulla on ollut rentoakin rennompi sunnuntai. Ei ole tarvinut mennä minnekään, pakata tai siivota, tai edes herätä puhelimen herätyksen ääneen (lähinnä siksi, että akku oli taas loppunut keskellä yötä). Olen nukkunut pitkään, ottanut vielä nokosetkin, kävin kylvyssä ja luin hömppäkirjaa hunajamaito-naamio kasvoilla. Syönyt nutellaa suoraan purkista ja täyttänyt ison teemukin ties kuinka monetta kertaa. Eli juuri sellainen päivä, kun sunnuntain pitäisikin olla. Millainen oli sun sunnuntai?

Tällä viikolla oon taas pitkästä aikaa autellut maatilalla. Sadonkorjuuaikaan riittääkin tekemistä, normitöiden lisäksi olin mukana perunoiden lajittelussa ja kävin keräämässä pelloilta saksanpähkinöitä ja kastanjoita. Vein myös muutama iltana vettä lehmille, jotka tulevat kesälaitumilta kotiin vasta ensi viikolla. Vähän erilaista arkea taas vaihteeksi, mutta mikäs siinä. En taida edes tietää, mitä "normaali" arki on. Tällä hetkellä mulla on jotenkin erityisen päivä kerrallaan-asenne päällä, eikä sitä oikein tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Tänään olen miettinyt, lähtisinkö käymään villillä visiitillä Saksan puolella vai kävisinkö pitkästä aikaa Innsbruckissa - vai lähtisinkö ihan Wieniin asti. Tuntuu, että kaikki on mahdollista, kunhan saa vain itsestään irti sen, että tekee ja lähtee. 

Olen myös pitkästä aikaa uppoutunut kunnolla muiden blogeihin. Olen lukenut matkakertomuksia, yleisiä kuulumisia ja tulevaisuuden pohdintoja. Ihmiset kirjoittavat jotenkin ihanan avoimesti ja pieni pilke silmäkulmassa, mistä tykkään. Tulee hyvä mieli itsellekin! 

Ei minulla tainnut olla mitään sen kummempaa kirjoitettavaa tänään, teki vain mieli tulla sanomaat moikat :) Kivaa sunnuntai-iltaa kaikille ja tsemppiä uuteen viikkoon!