Kaksivuotias blogi

Tänään on 13. päivä ja perjantai - ja Step by step with me täyttää kaksi vuotta! Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun istuin Jyväskylässä yksiössäni kiikkuvan työpöydän ääressä ja klikkasin Bloggerin auki vanhoilla tunnuksillani. Listalla oli jo kaksi vanhaa blogia, toinen vaihto-opiskeluajalta Saksasta, toinen työharjoittelukesästäni Sveitsistä. Tuona iltana syntyi kolmas blogi, joka tulisi kertomaan määrittelemättömästä ajanjaksosta elämässäni. Ja tässä sitä tarinaa vielä kirjoitetaan! Ja kuka ikinä tätä lukeekin, olen iloinen, että olet siinä, tätä lukemassa. Kivaa, että olet ollut mukana seuraamassa meikäläisen menemistä <3

Saman tien kuitenkin muihin juttuihin. Tässä kohtaa voi varmaan jo tehdä pientä viikkokatsausta. Tähän mennessä viikko onkin kulunut tapahtumarikkaasti: maanantaina oli heti ensimmäinen yllätysmomentti, kun olin poistunut kotoa jo melko aikaisin aamulla ennen kuin ehdin nähdä ketään, ja kun muutamaa tuntia myöhemmin palasin kotiin ja yritin avata lukkoa - jaiks. Avain ei kääntynyt lukossa, ja tajusin, että jonkun on täytynyt käyttää oven isompaa, vanhaa "takalukkoa" (jota käytetään vain silloin, jos on todella kiire ja/tai ei jaksa/ehdi käyttää avainta lukitakseen oven normaalisti), johon ei ole kuin yksi avain. Että näin. Ei muuta kuin soittoa kaikille mahdollisille, ja onneksi pienen selvittelyn jälkeen pääsin kuin pääsinkin sisälle. Ennen kuin ehti tulla vessahätä :D  

Kävin myös katsomassa uusimman Bond-elokuvan. Aluksi ei ollut sen suurempaa hinkua päästä sitä katsomaan (ei, en vaan pysty kuvitella Craigia sanomassa "Mein Name ist Bond, James Bond"), mutta kun kuulin, että läheisessä kaupungissa leffan voi nähdä englanniksi, niin totta kai sinne oli sitten päästävä. Niin, ja tietenkin kiinnosti siitäkin syystä, että leffaa oli taas kuvattu Itävallassa, melkein meidän huudeilla! Muutama leffa takaperin Bond-elokuvassa nähtiin pari kohtausta Bregenzissä ja Feldkirchissä, mutta silloin en ollut vielä millään tavalla tekemisissä Itävallan kanssa, joten ei suuremmin liikuttanut. Elokuva on ihan katsomisen arvoinen jo pelkästään näyttelijöiden takia! Christoph Waltz sydän sydän. 

Löysin myös mielettömän kivan kahvilan Feldkirchistä. Jostain syystä luulin, että kahvila oli uusi ja vasta hiljattain avannut. Kävelin sattumalta sen ohi jo sulkemisajan jälkeen, joten päätin käydä tutustumassa paikkaan aamupalan merkeissä. Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että kyseinen kahvila on jo lähes kahdeksan vuotta vanha, eli hehheh, ei hirveästi oli siis tullut kiinnitettyä huomiota paikkaan. Aamupalavaihtoehtoja oli useampia, mutta päädyin "me Zit" eli enemmän aikaa-pakettiin. Siihen kuului mm. kuvassa näkyvä mysli, joka oli ihan hullun hyvää! Mulle mysli suomalaisena on mennyt hetki aikaa totutella paikalliseen tapaan syödä mysliä tuollaisessa tuorepuuro-muodossa, mutta pikkuhiljaa on alkanut maistua.