Matkaseuralaiseni hämmästelivät etenkin sitä, että näytti siltä, kuin koko kaupungin mummot olisivat olleet liikenteessä samaan aikaan. Ja nyt kun sitä miettii, niin ei täällä meillä päin kaupungilla kulkiessa kovin paljon vanhoja ihmisiä näe. Suomessa se on jotenkin ihan luonnollista, että mummot jonottavat heti kymmeneltä pankin oven takana, tai valtaavat kauppojen hyllyvälit, tai huiskivat muuten vain menemään kylillä. Kaveri sanoi hauskasti, että suomalaiset mummot ovat laumaeläimiä - mikä ei ole kyllä kovin kaukana totuudesta! :D Vai mitä mieltä olette?
Jyväskylästä suunnattiin itsenäisyyspäivän paraatin jälkeen Tampereelle. Sattuipa jännä juttu siinä junaa odotellessa: olin pari viikkoa aiemmin lukenut Facebookista, kun eräs ulkopaikkakuntalainen kaverini oli odotellut bussia Jyväskylän asemalla ja joku nainen oli tullut kysymään, heltyisikö häneltä pari euroa bussilippua varten. Hyväsydämisenä ihmisenä hän oli antanut kaikki kolikkonsa lompakon pohjalta, ja summaa kertyikin jo nelisen euroa - vaan tämä ei naiselle riittänyt, vaan alkoi kysellä, voisiko kaverini käydä nostamassa pankkiautomaatilta lisää rahaa. Siis kuvitelkaa! No, minä odottelin siis junaa yksikseni penkillä lehteä lukien (matkaseuralaiseni seisoivat kauempana), ja eräs nainen sitten tuli kysymään minulta, löytyisikö minulta pari euroa bussilippua varten. Alkoi kellot soida, ja sanoin vain lyhyesti että ei ole kolikoita. Tyyppi sitten alkoi tivaamaan, josko minulta kolikoiden sijaan löytyisi seteleitä! Mulla alkoi keittää ja sanoin, että en anna sulle mitään, ja oon muuten lukenut susta Facebookista, että tiedän millainen tyyppi olet. Hän vain kohautti olkiaan ja sanoi "vai niin" ja jatkoi mun kavereiden suuntaan. Viitoin heille että älkää puhuko tälle naiselle mitään, ja onneksi he tajusivat leikkiä tyhmiä kielitaidottomia turisteja.:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti