Never miss a chance to dance

Kyllä, syksy on edelleenkin lempparivuodenaikani. Se on todella inspiroivaa aikaa, ilmassa on muutoksen tuntua. Keväästäkin tykkäisin varmasti samasta syystä ainakin sata kertaa enemmän, ellen olisi niin allerginen ja kuoleman partaalla aina huhtikuusta kesäkuuhun... Johtuukohan se sitten siitä suomalaisesta melankolisuudesta, että puiden ja kukkien kellahtaessa ja lakastuessa meikä puhkeaa kukkaan.;) Mene ja tiedä, mutta tänään lähdin fiilistelemään aurinkoista syyspäivää Bregenziin. 

Oli toinenkin syy suunnata osavaltion pääkaupunkiin. Koko viikon mulle oli töissä touhotettu Finnland.Cool-festareista ja siihen liittyvistä tapahtumista: milloin mulle oli ihan varta vasten naapuritoimistosta tultu tuomaan flyeriä kirjamessuista, milloin mut oli pistetty katsomaan paikallisuutisten Suomi-pätkää ja milloin Facebookin kautta kollegat olivat muistutelleet asiasta. Pakkohan se oli sitten mennä kuuntelemaan suomalaista tangoa ja seuraamaan saappaanheittokisoja! Tosin nämä eivät olleet ne pakottavimmat tarpeet saapua paikalle, toivoin nimittäin saavani ruisleipää ja muita suomiherkkuja. Tarjolla oli kyllä vaikka mitä leivonnaisia, mutta pienesti petyin, kun pullista puuttui raesokerit päältä ja karjalanpiirakat näytti, no, varsin omatekoisilta. Siltä niitä oli pakko ostaa!

Otin herkut mukaan ja pienen shoppailukierroksen jälkeen menin rantapromenadin varrelle istuskelemaan ja katselemaan järvelle. Bodenseen rannalta se kaikki alkoi, se miksi mä nyt täällä olen. Konstanzissa päätin, että tänne kyllä tulen takaisin - no, nyt ollaan järven toisella puolella, eli ei ihan hirveän kauas päädytty. Tällaisina hetkinä on niin onnellinen olo! Kaikesta melankolisuudesta huolimatta. 

Äskettäin palasin kotiin kaupan kautta, ja kädet jo syyhyä päästä kokkailemaan! On sellaista gourmeta tulossa, että oksat pois. Ostin pullon viiniäkin. Mä niin harvoin pääsen kokkailemaan, toisaalta siitä syystä etten ikinä ehdi (kauppaan tai itse kokkaamaan) tai sitten jääkaapissa ei ole tilaa mun tavaroille. Toisaalta voisin joskus kokkailla koko talon väelle, mutta mun suurtalouskokin taidot ei ole ihan vireessä ja ajantasalla, haha ;) Itävaltalaisia ruokia en osaa kokata (kuka muistaa mun Erdäpfelleichen-kokeilut...) ja uusille ja vähän erilaisille mauille (johon kuuluu kaikki siivelliset, evälliset ja kaikki missä on wokkinuudeleita tai sieniä) sanotaan tiukka "ei". Anoppi on oikeastaan ainut, joka innostuu mun "eksoottisista" keitoksista (=täytetyt paprikat tuorejuustolla ilman riisiä, juhuu).