Sporttista menoa

Moi kaikille! Mä tulin tänään töihin jo kahdeksaan - koko kesän olen siis aloittanut työt vasta ysiltä mutta ensi kuusta lähtien aloitan aikaisemmin -  ja jo tämä tunnin heitto näkyy ja tuntuu! Ihan kuin en olisi herännyt vieläkään, ja silmäpussit tuntuu roikkuvan suupielissä asti, haha. Toivottavasti tämä on vaan tottumiskysymys!

Viime sunnuntaina ei lähdetty vaeltamaan, mutta haluttiin silti olla sporttisia, joten pyöräiltiin Feldkirchiin. Matka edestakaisin oli kolmisenkymmentä kilometriä, joka ei yllättävää kyllä tuntunut juuri missään! Samalla sain tosi kivat rusketusrajat selkään, huomatkaa mun topin selkämys… Vaikka pyöräilen suunnilleen kerran vuodessa perus trekking-pyörällä, päihitin pyöräilykaverini (entisen semipro maastopyöräilijän) ylämäissä. Voi kun yläasteen liikanmaikka olis ollut näkemässä…!

Mä olen yksi niistä raukoista, jolle koulun liikuntatunnit oli yhtä tuskaa ja häpeää: mä olin se, joka ei jaksanut juosta cooperin testiä tai tonniviissatasta kokonaan (ollenkaan), ja mä olin se, joka kaatui luistinradalla tai hiihtoladulla aina vähintään kerran vartissa. Mä en ikinä osunut palloon mailalla ja jouduin pesispeleissä aina tekemään ryssät eli heitin mailan pois ja lähdin juoksemaan ykköspesälle heittäjän nostaessa pallon ilmaan, jotta olisin ylipäätään päässyt peliin mukaan. En tykännyt hippaleikeistä, koska juoksin pikkukintuillani niin hitaasti etten koskaan saanut ketään kiinni. Kerran mustaapekkaa leikkiessämme Mustaksi Pekaksi jäi se, joka kilpajuoksussa viimeisenä kosketti seinää, ja mä en sitten halunnut ottaa mitään riskejä joten en turhaan jarrutellut seinän tullessa vastaan – aina siitä asti mun nenä on ollut vähän vino :)

Ennen en voinut käsittää luokkakavereita, joista liikkatunnit oli parhaimpia. Siis kuka nyt haluaa vapaaehtoisesti hikoilla? Kuka jaksaa raahata suksia ja luistimia kouluun, tai juosta suunnistusrastien perässä, vaikkei nopeimmat saa edes mitään palkintoa? Ja entäs ne liikuntapäivät! Toiset painelee posket punaisina mäessä suksilla ja laudoilla, mä hengasin mieluiten Mielakan kahviossa kaakaon ääressä.

Nykyään ajatusmaailma on vähän toinen. Jos mulle tarjottaisiin maksuttomia (ja pakollisia!!) liikuntapäiviä työpaikalla, mä olisin ihan täysillä lähössä mukaan! Zumbatunti puistossa tai murtomaahiihtoa pellolla, oisko parempaa? Sulkapalloa, korista, jalista, sauvakävelyä, melkein mikä vaan kävisi. Uinti on ainoa, jota en bakteerikammoisena uskalla harrastaa, ja joogaan ja pilatekseen olen vähän liian levoton.

Tänä kesänä olin ottanut tavoitteekseni kohottaa kuntoa, ja siinä kyllä olen onnistunut. Salilla käynti on vahvistanut lihaksia sen verran, että enää en tunne itseäni ihan niin kömpelöksi kuin ennen. Lisäksi jalat ovat voimistuneet huikeasti; juoksu, hiking ja pyöräily sujuvat paljon paremmin kuin aikaisemmin! Seuraavaksi voisi ottaa paremmat ruokailutavat haltuun – ei sillä, ettenkö jo nyt söisi peruskotiruokaa, mutta se ruoka mitä anoppi kokkaa on sen verran hiilaripitoista, että pitää katsoa itse vähän paremmin, että saan kaiken tarvittavan oikeassa suhteessa. Omaa keittiötä tai jääkaappia kun ei ole, niin toisinaan on vähän hankala alkaa sooloilemaan, ja töiden takia kokkaaminen venyisi aina tosi myöhäiseen iltaan, milloin on jo niin nälkä että söisi vaikka kilon maksalaatikkoa rusinoilla jos se tuotaisiin lautasella mun eteen.

Mikä on teidän lemppari liikuntamuoto? (Penkkiurheilukin lasketaan…;))