High Doses of Happiness

Eilisestä kylmyydestä huolimatta hykertelin ihastuksesta, kun näin lumihuurteiset puut vuorilla. Tuli sellainen ihanan jännittynyt fiilis, talvi on tulossa! Mun eka talvi täällä! Eniten odotan joulumarkkinoita, glühweinia ja pulkkamäkeen pääsyä - eli vanhanaikaisella puisella kelkalla lasketaan vuoren huipulta alas. Tänä vuonna meillä on lisäksi kunnon kamerat ja linssit käytössä, enkä malta odottaa, että pääsen ottamaan kuvia lumihuippuisista vuorista kuun valossa! Ja ehkä ostan omat monot ja lasketteluvaatteetkin. ;)

Laaksoon ei ole vielä saatu lunta, vaan lumi muuttuu sateeksi siinä 500 metrin korkeudessa. Sängystä oli kyllä todella vaikea nousta ylös - mulla on tänään vapaapäivä, joten sain nukkua vähän pidempään kuin normaalisti. Ennen kymmentä olin kuitenkin jo menossa salille, vaikka inhottava tihkusade vähän lannistikin mun intoa. Matkan varrella minut kuitenkin pysäytti nainen, joka oli ajamassa autolla ohi. "Ootko menossa Fitparkille? Haluutko kyydin?" Ei tarvinut kahdesti kysyä, ja vaikka Facebookissa jo kauhisteltiin ja spekuloitiin hulluja kauhutarinoita kun kerroin tästä, niin ei minusta edes tuntunut oudolta hypätä kyytiin. Naisella oli pieni lapsikin mukana, ja hän oli kuitenkin menossa samaan suuntaan (koska kylästä ei pääse ulos kuin yhtä reittiä). Silloin tällöin on kiva saada muistutus siitä, että itävaltalaiset on uteliaisuuden ja teräväkielisyyden lisäksi myös huomaavaisia, varsinkin täällä meidän kylässä. Ja voihan olla, että nainen jo tiesi minut: "yläkaupungilla" asuu suhteellisen vähän porukkaa, ja meillä kuitenkin käy porukkaa ostamassa maitotuotteita ja perunoita harva se päivä, joten en olisi yllättynyt, jos olisin hänellekin joskus myynyt juustoa. 

Salin jälkeen suuntasin kaupan kautta kotiin, missä mua odotti paketti Suomesta! Äiti oli lähettänyt pienen selviytymispakkauksen syksyyn. Ei olisi parempaan saumaan voinut sattua! Nyt on teevarastot täytetty ainakin hetkeksi aikaa, ja lukemistakin riittää. Mä muuten rakastan mun äidin käsialaa, sitä on vaan niin ihana lukea. Mistä tulikin mieleen, että äiti harrasti joskus posliinimaalaustakin, ja maalasi Muumipeikon ja Niiskuneidin posliinilautasille (ja kaikkea muutakin, lähinnä talvisia maisemia, ihania sellaisia), mitkä haluaisin itse asiassa tuoda tänne jonain päivänä. No, ehkä mä näillä selviän vuodenvaihteeseen asti.:) Vähän lisää Suomi-juttuja on tosin tiedossa illalla, kun käydään tapaamassa paikallisia suomalaisia ja suomenmielisiä. Jännittää nähdä, millaista porukkaa täällä asustaa!