Yksi aamuaerobinen ja se onnen tunne

Mun hyvää viikkoa koeteltiin eilen heti aamusta, kun juna jätti tulematta ja jouduin tuhannen lukiolaisen kanssa seisomaan lähijunassa sen 40 minuuttia, ja tulin kymmenen minuuttia myöhään töihin. Pomo palasi juuri eilen lomilta, mutta kaikeksi onneksi hänkin oli jumissa samassa junassa, ja itse asiassa ehdin ennen häntä toimistolle. Eli onni onnettomuudessa! Sama meno jatkui, nimittäin heti perään tietokone sanoi „kivaa maanantaita“ ja pisti nettiyhteyden poikki. Eihän siinä mitään mutta kun en saanut vaivaa hoidettua itse, eikä helpdeskistä kukaan ilmeisesti jaksanut tehdä asialle mitään. Lounaaseen asti olin tekemättä mitään, minkä jälkeen meidän toimiston sivuhuoneesta vapautui kone, jonne pääsin naputtelemaan. Ihana rauha omassa officessa! ;) Always look at the bright side!

Matkalla töistä kotiin aloinkin miettiä onnea ja onnellisuutta. Mikä tekee mut onnelliseksi? Usein ajattelen, että mun pitää saavuttaa mun unelmat ja päästä tavoitteisiin, että voisin olla edes tyytyväinen johonkin. Esimerkiksi olen edelleenkin sitä mieltä, että viisi kiloa kevyempänä olisin paljon onnellisempi. Mutta mitä siihen vaaditaan, että pääsen siihen tavoitteeseen? Mistä olisin valmis luopumaan saadakseni jotain ehkä suurempaa – ja mikä ylipäätään saa minut uskomaan, että jokin asia tekee minut onnellisemmaksi kuin jokin toinen?

Sunnuntailtana olin tavattoman onnellinen päästessäni pitkän “aamuaerobisen” jälkeen suihkuun. Hiuksia kuivatellessani kävin päivän kuvasaldoa läpi, ja huokailin ääneen, miten etuoikeutettu olen, kun pääsen vaikka joka viikko kiipeämään vuoren huipulle – että on kuntoa siihen, ja että mulla on ylipäätään se mahdollisuus. Pankkitilin tilannetta sivusilmällä vilkaistuani mietin, miten onnekas olenkaan, kun tällä hetkellä ei tarvitse laskea jokaista senttiä. Ja ylipäätään se, että mulla on toimiva läppäri, millä nakutella, saa mut välillä tuntemaan itseni tosi onnekkaaksi! 

Mulla on ollut elämässäni kolme isoa unelmaa, joista yhden sain toteutettua tänne muutettuani. Jonkin aikaa ajattelin sen olevan este kahden muun toteutumiselle, mikä sai minut hetkeksi masentumaan. Kuitenkin pohdittuani asiaa useasti – mietin jo monesti kirjoittavani asiasta tänne – tajusin, että kyllähän unelmat muuttuu. Jos tarpeeksi kauan jotain haluaa, niin kyllä sen sitten toteuttaakin. Ja mun mielestä jo se, että kykenee unelmoimaan jostain, on tie onnellisuuteen. 

Haastan teidät miettimään, mikä arkipäiväinen asia sai sut viimeksi onnelliseksi!