tiistai 10. helmikuuta 2015

Tämän vuoden suunnitelmat

Ollaan elelty tätä vuotta jo hyvän matkaa, mutta minä tulen vasta nyt perässä uudenvuoden lupauksieni ja tavoitteideni kanssa. Listasin muutamia juttuja, joita lähden tänä vuonna tavoittelemaan, näin on jotenkin helpompi saada asiat mielessäkin järjestymään. Suunnitelmat elävät aina ja jatkuvasti, mutta tällä hetkellä nämä asiat tuntuvat tärkeiltä. 


Varmaan ei tänä(kään) vuonna tule valitettavasti matkustelua paljoakaan, johtuen lähinnä rahatilanteesta. Joitakin tavoitteita ja toiveita kuitenkin on! Italiassa tulee toivottavasti käytyä, se kun nyt on helppo low budget-kohde tässä lähellä. Syksyllä ajattelin ehkä yllättää miehen reissulla Sveitsiin, vaikka se nyt onkin jo aika nähty paikka eikä sinänsä kiinnosta se maa enää yhtään. Ja lisäksi kallis kuin mikä, varsinkin kun frangin kanssa kävi miten kävi. Mutta vuorille voi aina lähteä! Samoja maisemia jaksaa kyllä katsella moneen kertaan. Lopputalvesta meillä on joka tapauksessa edessä Lapin-reissu, jota on suunniteltu valehtelematta jo kaksi vuotta. Uutena tuttavuutena olen miettinyt joko Kroatiaa tai Kreikkaa kavereiden kanssa, mutta sen näkee sitten myöhemmin tänä vuonna. Kesällä aion kuitenkin viihtyä mahdollisimman paljon mökillä, ja jos yllättävä ulkomaankaipuu iskee, mökki sijaitsee kolmen eri maan kohtaamispisteessä, eli kävellenkin pääsisi rajan yli. Passeja tuskin paljon kysellään :) Suomessa tulee varmasti käytyä kyllä useamminkin, mutta ne luultavasti päätän taas aika lyhyellä varoitusajalla. Aika näyttää!



Stressitön elämäntapa on uusien opeteltavien tapojen listalla. Olen tosin jo viime vuoden aikana oppinut aika hyvin tähän, että asiat kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Toisena hyvinvointiin liittyvänä pointtina on unelmien toteuttaminen ja "sitku"-ajattelutavasta luopuminen. Tankotanssia aloinkin jo harrastamaan, ja se on ollut kyllä onnistunut sijoitus. On minulla muitakin haaveita ollut, nimittäin se oman kirjan (tai kirjojen) kirjoittaminen ja julkaiseminen. Huokailin yhtenä päivän miehelle tulevaisuuttani pohtien, että missäköhän mä olisin hyvä. Hän totesi siihen, että kirjoittamisessa. Siihen heitin vielä vitsailevan kysymyksen, että milloinkohan mä sitä voisin tehdä. Hän vastasi vain, että nyt. Niinpä. Miksei nyt. 

Liikuntatavoitteet eivät ole mitään kymmenen tuntia liikuntaa viikossa-luokkaa, vaikkei se tietenkään pahakaan olisi. Tavoitteena on pääasiassa tehdä vähintään seitsemän (pitkää tai lyhyttä) vaellusta, joista kaksi on mökille haikkaaminen kesällä sekä syksyllä. Ne maisemat on vaan niin mielettömiä, ja edelleen harmittaa, ettei viime syksynä viimeisellä mökkireissulla tajuttu ottaa kuvia ruskanpunaisista metsistä. Lisäksi haluaisin pyöräillä enemmän, ja tavoitteena olisi kokeilla mountain bikingiä - tosin e-bikellä näin aluksi! Niitä saa vuokrailtua urheiluliikkeistä. Haluaisin myös pyöräillä osavaltion läpi Bodenseelle asti. Sellaista toiminnallista liikuntaa siis luvassa!



Valmistuminen on väistämätön juttu! Joidenkin viikkojen päästä se on virallistakin, joten ainakin yksi asia on saatu päätökseen. Nyt on alkanut mietityttämään uuden alan etsiminen ja sen mahdollinen löytyminen. Jonakin päivänä. Lisäksi aion opetella puhumaan paremmin italiaa, mihin on ollut ja tulee varmasti jatkossakin olemaan suurena apuna Duolingo-sovellus, josta luin Annan blogista. Olen jo nyt pahasti koukuttunut tähän, vaikka ei se ehkä huono asia ole. Parempi se on tuota selata kuin esimerkiksi 9gagia. 




Uuden työpaikan löytyminen olisi tosi hieno juttu. Siihen tosin voi mennä hetki, kun en oikein tiedä, missä olen hyvä ja mitä haluaisin tehdä. Olen miettinyt oppisopimuskoulutusta, mutta paremmalta puoliskolta tuli vähän sellainen kommentti, että niin, ensin teen minimipalkalla kolmen vuoden oppisopimuskoulutuksen siihen asti kunnes olen maha pystyssä, eli ei kuulemma kannata siihen lähteä. :D No. Kunhan on työ löytynyt, oli se sitten mikä ja missä tahansa, niin avaan vihdoinkin "pesänrakennustilin". Vielä on tulevaisuuden suunnitelmat auki, että missä ja miten tulen asumaan, enkä tiedä millaista muutosta on tulossa, mutta kaikkeen on hyvä varautua. Mutta ainakin tuo seinä pitäisi saada maalattua mahdollisimman pian! ;)

Miltä teidän vuosi näyttää?

10 kommenttia:

  1. Aika samanlaisia tavoitteita mullakin :) Hyvat tavoitteet siis ;) Tuo matkustelu-puoli niin harmittaa itseani, kun se on yksi niista elamani suurimmista intohimoista ja talla hetkella sita ei oikeen paase toteuttamaan... 3 vkoa vuosilomaa ei oikein riita kuin siella toisessa kotimaassa vierailuun kun valimatka on niin pitka ettei nyt oikein viikonlopuksi tai edes viikoksi voi lahtea. Oon miettinyt, etta jos yhden lyhyen (vaikka viikon) reissun paasisi johkin muualle tana vuonna tekemaan ja edes muutaman viikonloppumatkan. Tallakin mantereella olisi niin paljon nahtavaa...mutta kun se loma!! (ja rahakin tietty, heh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyet viikonloppureissut on kyllä hyvä vaihtoehto, jos lomaa ei ole paljon käytettävissä. Kuinka paljon teillä on siellä pyhiä/arkivapaapäiviä? Jos niitä voisi yhdistää pidemmiksi viikonlopuiksi. :)
      Mulla iskee valinnanvaikeus, kun niin monta potentiaalista paikkaa missä käydä! Ja raha tietenkin on aina pieni jarruttelija.:D

      Poista
    2. Voi kuule...(koska joka firma saa itse päättää, mitä työntekijöilleen antaa vai antaako mitään, niin) mulla on tasan 5 maksettua pyhäpäivää vuodessa :D ei siis paljon mitään!! Niistä kaksi (joulupäivä ja uv päivä) osuu myös varmaan joka vuosi Suomen reissuun (oletettaen että mennään jouluiksi Suomeen), joten 3 pvää jää sitten siitä jäljelle :D

      Poista
    3. Apua.:D Muuttakaa tänne..? Täällä kun noita arkipyhiä riittää :D Tänä ja ensi vuonna joulu ja uusivuosi on ikävästi just viikonlopulla, snif.

      Poista
  2. Mun tavoite on lukea kirja per viikko tänä vuonna eli vuoden loputtua pitäisi olla 52 kirjaa luettuna. Viime vuonna luin 32 et aika isosti saan skarpata :D
    Tietty ois kiva olla urheilullinen ja kaikkee, mut mul on niin huono itsekuri eikä tarpeeksi motivaatiota eli en usko et onnistuu tänä(kään) vuonna :D
    Kauhee Fernweh mulla tosin on, tekisi mieli vaikka minne reissuun! Yks reissu on jo odottamassa kesälle ja toinen ois tarkoitus buukata viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä muistelinkin että olet kova lukemaan! Hyvä jos mä saan sen 5 kirjaa vuodessa...:D pitäisi alkaa taas käymään kirjastossa enempi. Mutta sitä just pitää tehdä mistä tykkää! Jos urheilu ei nappaa niin sitten keskittyy niihin kirjoihin, kyllähän sekin jo maratonista menee, kun treenaa istumalihaksia, paikat ainakin yhtä jumissa pitkän lukusession jälkeen ;)
      Oi huippua! Tuumasta toimeen ja reissun päälle :) Mä vielä harkitsen Wienin reissua keväälle, tavallaan haluaisin Euroviisuihin mutta toisaalta kotikatsomosta on myös ihan jännä seurata.

      Poista
    2. Jos suuntaat Wieniin ja/tai Euroviisuihin niin ilmoittelehan ja järkätään taas treffit:)
      Kyllä mä siis kolmesti viikossa käyn salilla kuten jo vuosia olen käynyt enkä istu pelkästää sohvalla, mutta tuolla treenillä ei vielä kesäkuntoa hankita enkä aatellut lisätä :D

      Poista
    3. Onhan toikin jo tosi paljon! Että en nyt lähtisi sun tapauksessa itsekurittomuudesta puhumaan ;)
      Mä ilmoitan kyllä! Olis kyllä siistiä nähdä Conchitat ja muut. Ja kuulitko että Australiakin on mukana viisuissa? :D

      Poista
    4. Joo kuulin ja olin vähän "mitäs ihmettä" :D Mut ihan magee idea! Mulla on liput semeihin mut en usko et finaaleihin irtoo enää, jollei mee tunteja aiemmin oottaan Stadthallen pihalle :(
      Ja siis toi 3h ei kyl riitä minkään biitsikunnon rakentamiseen, sellasee mun itsekuri ei riitä varsinkaan kun tykkään myös herkutella ;)

      Poista
    5. Mäkin olin miettinyt niitä semifinaaleja, tai sitten vaan odotan, että kronehitillä tai orf:llä ois vielä joku lippukisa :D
      Pitäähän sitä herkutella! just eilen mietin että kesällä sitten voi paastota, kun lämpimällä säällä ei hirveästi edes nälätä ;)

      Poista