torstai 30. lokakuuta 2014

Wanderlust



Vähään aikaan en olekaan kirjoitellut mitään Itävalta-juttuja, mutta nyt aion korjata tilanteen! Täällä alkaa vaelluskausi olla lopuillaan, lunta on nimittäin tullut jo 500-800 metrissä, yöt alkaa olla pakkasen puolella ja päivät sen kuin lyhenee. Sen kunniaksi kertaan teille vähän mun vaellushistoriaa ja kokoan pienen vinkkipläjäyksen omien kokemusten perusteella. Eli skippaa tämä tai katso pelkästään kuvat, jos vaellusjutut kyllästyttävät!

Ihan aluksi, vaeltamisesta tulee mulle mieleen partioleirit Repovedellä Pohjois-Valkealassa. Sana 'hiking' puolestaan saa minut ajattelemaan vuoren huipulle nousemista. Vaikka sanat ovat periaatteessa toistensa vastineita, ne tuovat mulle mieleen kaksi eri asiaa; parempi käännös vaeltamiselle on ehkä trekking. Kuitenkin tämän hetkisissä olosuhteissa puhuessani vaeltamisesta viittaan nimenomaan hikingiin, sillä mun kohdalla se vaeltaminen ei ole niinkään pitkälle pääsemistä vaan nimenomaan korkealle, vaikka pitkä matka sinnekin on ja matkan varrella on usein tasaisempiakin osioita. Niin, ja mä harvoin teen yönyli-vaelluksia. Meillä on kaikki täällä niin lähellä, että aina pääsee yöksi kotiin jos niin haluaa, mutta ensi kesänä on tarkoitus yöpyä ainakin yksi yö vaellusmökillä. 




Jos noita edellämainitsemiani partioleirejä ei lasketa, tein ensimmäisen vaellukseni viime vuonna. Periaatteessa lähdin ihan nollasta liikkeelle: en ole ennen ollut mitenkään hirveän urheilullinen, enkä esimerkiksi aiemmin jaksanut juosta kilometriäkään ilman että tein kuolemaan. En ollut ihan varma mitä minulla olisi vastassa, eikä siis ollut myöskään mitään odotuksia. Luotin vain siihen, kun mulle sanotti "you'll gonna make it". Edessä oli 1200 metrin nousu 1700 metrin korkeuteen, ja sinänsä se kuulostaa vähältä: päälle kilometri, ei ole paha! Eihän se tasaisella maalla olisikaan, mutta kun se matka on maasta ylöspäin mitattuna, on tilanne ihan toinen. Hengissä selvisin kuitenkin, ja tein saman tempun uudestaan. Ja uudestaan. Ja vielä muutaman kerran lisää. Enää en tiedä, kuinka monesti olen kiivennyt millekin nyppylälle. Fiilikseen siellä huipulla jää koukkuun! 

Oikea vaatetus on ehkä tärkein, ettei satuta itseään tai vilustu. Tärkeimmät on mun mielestä kengät, ja niihin kannattaakin panostaa - ihan niinkuin arkenakin, millä tahansa lättäkengillä ei välttämättä kannata kävellä pitkiä matkoja. Vielä en ole törmännyt keneenkään, joka tennareissa olisi tullut vastaan vuoripoluilla, eli tuskin olen yksin mielipiteeni kanssa. Reitistä riippuen kannattaa valita oikean "vahvuiset" kengät: jos esimerkiksi haikkailee pelkillä sorateillä eikä ota mitään short cuteja matkan varrella, ihan perus lenkkarit kelpaa. Vähän kompuraisemmilla teillä kannattaa hankkia vähintään trekking/vaelluskengät, ihan sen takia, ettei nimenomaan kompastele niin helposti, ja jalkapohjat ei väsy niin nopeasti. Mä oon tämän kesän aikana todennut, että nuo mun siniset trekking-kengät on itse asiassa aika huonot: ne ei suojaa nilkkaa paljon yhtään, mikä itse asiassa on ehkä se tärkein asia! Yhtään haastavammilla reiteillä, kuten jyrkissä nousuissa/laskuissa sekä soraisilla vuorten huipulla kannattaa ehdottomasti olla kunnon hiking-kengät. Siinä vaiheessa kun jalka lipsahtaa vähänkin väärään kohtaan, on tärkeää, että pystyy iskemään kengät maahan ilman pelkoa, että nilkka menee poikki. Viimeisen päälle kunnolliset hiking-kengät on tosin melko painavat, joten mä yritän viimeiseen asti välttää käyttämästä niitä...eli valitsen sen helpomman reitin :D Talvella kuitenkin tykkään ottaa hikingkengät käyttöön pulkkaillessa (Rodeln), sillä niillä pystyy jarruttelemaan aika hyvin lumessakin. Silloin pitää vain olla tarkkana, että on valinnut vedenkestävät popot :) 

Muussa vaatetuksessa sitten on vielä enemmän valinnanvaraa. Mulla ei ole ihan kunnollista vaelluskerrastoa, housut kyllä löytyy mutta niitä käytän vain tuulisemmilla vuorilla ja kylmemmillä keleillä. Muuten ainakin itse menen ihan perus lenkkiasussa, ja reppuun pakkaan mukaan (vähintään) lämpimämmän paidan varuiksi. Housuissa tärkeintä on joustavuus, vaikka onhan noita farkuissa kulkijoitakin näkynyt, ja kerran on ollut lederhosenitkin, aitoa nahkaa jotka ei siis jousta milliäkään! Kuulemma aika tuskaista nivusissa... :D Muu varustus riippuu vähän siitä, kuinka korkealle aikoo mennä, mutta yli kilometrin nousuun varautuisin jo hatulla ja hanskoilla ja takilla, ihan varmuuden vuoksi. Huipulla tuulee...;) 





Ja evästä ehdottomasti mukaan! Ainakin joku patukka tai suklaalevy; jotain hätävaraa, jos iskee huono olo tai käy jotain. Ikinä ei tiedä! Vettä vähintään se litra, mieluiten enemmän, jos paria tuntia pidemmälle haikille aikoo. Ekoilla vaelluskerroilla mulle tuli vähän huono olo, ehkä korkeuseroista ja hapenpuutteesta, mutta se tosin voi johtua rapakunnostakin. Eli sitäkin suuremmalla syyllä jotain suolaista ja makeaa mukaan - on mulla joskus ollu aamupalarahkatkin mukana purkissa.:D Alkoholin kanssa kannattaa olla varovainen, mutta joissain tapauksissa pieni snapsi tekee ihan hyvää, ja pieni Radler (limsan ja oluen sekoitus) on ihan ookoo huipulla, mutta ei enempää. Lepotauot on kuitenkin hyvä muistaa, ettei tule yllätyksenä jos alkaakin väsyttää tiukassa paikassa.




Villieläimistä ei ainakaan täällä tarvitse hirveästi olla huolissaan. Ennemmin pitää huolen siitä, ettei mene häiritsemään laiduntavia lehmiä! Varsinkin emot vasikoineen kannattaa kiertää kaukaa. :D Tasan kerran olen nähnyt käärmeen täällä, ja sekin oli vielä ihan baby. Punkit on sitten taas asia erikseen: alkukesästähän panikoin niitä, ja kerran löysinkin paidastani sattumalta yhden yksilön. Eli jos ei ole ottanut niitä rokotuksia, niin hyönteissuojaa kannattaa ainakin harkita. Ja kaiken varuiksi ensiapupakkaus mukaan, sekä puhelin! Vaikka aika huonostihan kovin korkealla on kenttää.

Eli tiivistettynä: kuka tahansa voi lähteä haikkailemaan, ja ihan minkälaisella taustalla tahansa. Terveellä maalaisjärjellä pääsee pitkälle, kun valmistautuu retkelle. Kaikista korkeimmille huipuille en ihan heti ensimmäisellä kerralla lähtisi - enkä edes sinne pääsisikään. Korkeanpaikan kammoisena on joskus ollut ongelmia, mutta silloin on hyvä olla joku psyykkaamassa siinä vieressä :) Kaveri mukaan ja menoksi! 




Jos jotakuta kiinnostaa tietää tarkemmin Vorarlbergin alueen vaellusmahdollisuuksista, niin  laittakaa sähköpostia tulemaan.:)

tiistai 28. lokakuuta 2014

Arjen inspiraatio

Loppukesästä kirjoittelin, kuinka minulla on sellainen olo, etten odota mitään. Yleensä tarvitsen kuitenkin sellaisen pienin porkkanan, harrastuksen, minkä avulla pysyn vireänä ja motivoituneena tylsänkin arjen keskellä. Tällä hetkellä tavoitteeni liittyvät lähinnä kehon ja mielen hyvinvointiin: teen asioita, jotka saavat minut voimaan paremmin. 




Kunnon kohottaminen on mulle yksi asia, mikä pitää mielenkin kondiksessa. Se on asia, jossa voi helposti kehittää itseään eteenpäin, mutta tulokset näkyvät aina vähän viiveellä. Oli se sitten toistojen määrä, vaakalukema tai putkeen juostu matka mikä innostaa jatkamaan eteenpäin, niin tässä tarvitaan kärsivällisyyttä. Onneksi sitäkin pystyy treenaamaan ;) Konkreettisin tavoite minulla on kyllä jonkun korkean vuoren huipulle pääseminen - tänä vuonna feilasin vähän alle 3000 metrin huipun, mutta ensi vuonna toivottavasti tämä olisi mahdollista. 



Pidän itseäni taiteellisena ihmisenä - pienestä pitäen olen ilmaissut itseäni taiteen keinoin, ja se on myös usein ollut minulle pakokeino tästä elämästä, silloin, kun olen sitä tarvinnut. Olen tykännyt laulaa, soittaa, säveltää, sanoittaa, kirjoittaa ja piirtää, vaan viime vuosina kaikki nämä ovat jääneet. Vielä jonakin päivänä ostan itselleni uuden pianon (Suomesta en viitsi vanhaa Hellasta alkaa raahaamaan), mutta sitä ennen aion panostaa kirjoittamiseen. Jotkut saattavat samaistua kirjan henkilöihin niin vahvasti, että koukuttuvat kirjaan ihan täysin: joskus minäkin haluan tarjota jollekulle samanlaisen kokemuksen omilla teksteilläni. Siinä on kyllä aika kova tavoite, mutta ihan saavutettavissa oleva!


Kokeilin muuten viikonloppuna raakasuklaan tekoa. Ensimmäiseksi kokeiluksi oli oikein passeli, ulkonäöllä ei ole ainakaan pilattu mutta muuten kyllä maistui. Eikä ole muuten yhtään sokeria mukana ;) Raaka-aineita piti taas etsiä kissojen ja koirien kanssa - miten ne kaikki suomalaisbloggarit oikein saa niitä cocovin sponssipakkauksia? Tällaisen taviksen pitää itse kääntää kaikki kivet ja kannot, että löytää edes sellaista harvinaisuutta kuin kookosöljy... ;D

maanantai 27. lokakuuta 2014

Sokerilakossa



Kuinka moni teistä tykkää makeasta? Kenellä tekee mieli ottaa lounaan päälle pala suklaata? Kenen karkkihammasta alkaa kolottaa viikonloppuisin leffaa katsoessa?

Mulla menee viikossa suklaalevy jos toinenkin. Jos mä avaan levyn, mun on se pakko myös syödä loppuunkin - ei toivoakaan, että siitä olisi mitään jäljellä parin päivän päästä! Lettujen päälle vähän Nutellaa ja anopin leipomaa kakkua pitää aina maistaa edes vähän. Kaupasta lähtee vähintään kerran viikossa sata grammaa rittersporttia tai milkaa mukaan, ja yleensä se häviää heti viisi minuuttia kotiinpääsyn jälkeen. Pelkät kääreet on enää jäljellä, kun Gerhard tulee kysymään, voisiko saada palasen. Hups. No ehkä vähän liioiteltua, muttei kuitenkaan niin kaukana todellisuudesta. Minulla on toisinaan ihmeellisiä kausia, jolloin tuntuu, että sokeria on pakko saada joka päivä: varsinkin syksyisin ja talvisin on aina pakko olla saatavilla jotain makeaa. 

Äitini viime viikolla lähettämässä paketissa oli ironisesti suklaalevyn lisäksi uusin MeNaiset Sport, jossa toimittaja kertoi kokeilustaan olla kuukausi totaalisessa sokerilakossa. Paljon työtä se vaatii, kun pitää tutkia kaikki tuoteselosteet ja tehdä valintoja, joita ennen ei ole edes osannut ajatella. Jopa pestokastikkeessakin on sokeria!! 

Mä en ajatellut ihan täyslakkoon ryhtyä, mutta sokerin huomattava vähentäminen on nyt tavoitteena seuraavan neljän viikon ajan. Kaupan suklaat saa jäädä, ja tiettyä muitakin taktisia liikkeitä aion tehdä seuraavien viikkojen kuluessa. Pieni kevennys ennen jouluaikaa tekee ehkä ihan hyvää! :)

Sunnuntaiaamuna piristin itseäni banaaniletuilla. Näitä pitää kokeilla toistekin!  


lauantai 25. lokakuuta 2014

Winter is coming


Huomenta kaikille! Eilisaamuna ei huvittanut jäädä sänkyyn makoilemaan, sillä aurinko oli päättänyt ilahduttaa säteillään pitkästä aikaa. Mä en ole mikään suurin talvifani, koska on kylmää ja märkää ja pimeää, mutta juuri tällaisistä aurinkoisista alkutalven päivistä ei voi muuta kuin tykätä! Skippasin salinkin ja lähdin sen sijaan ulkoilemaan raittiiseen ilmaan. Voi olla, että pitää ostaa uusi ulkoilutakki tänä vuonna, ja muutenkin pitää vaatekerrastoa päivittää Itävallan talvikeleihin sopivaksi. 



Missasin torstaina mun kokkauspäivän, joten korvasin tilanteen eilen. Olette ehkä arvanneet, että mä tykkään kovasti letturuuista, ja tällä viikolla sain jo heti maanantaina lettuja Nutellan ja mantelivoin kera ;) Eilen päätin väsätä lounaaksi täytettyjä jauhelihalettuja. Ehkä helpoin ruoka ikinä, ja variaatioita on niin paljon kuin vain jaksaa keksiä. Mä tein tomaattisen kastikkeen, johon lisäsin vähän pestoa joukkoon. Hyvää!


Tästä on tulossa oikein touhukas päivä. Gradun lisäksi lähden salille testailemaan sykemittaria. Salaa toivon, että ilta olisi meillä molemmilla vapaa, jotta voisin viedä Gerhardin syömään jonnekin fancyyn pihvipaikkaan. :)

Mitä sun lauantaihin kuuluu?

torstai 23. lokakuuta 2014

High Doses of Happiness


Eilisestä kylmyydestä huolimatta hykertelin ihastuksesta, kun näin lumihuurteiset puut vuorilla. Tuli sellainen ihanan jännittynyt fiilis, talvi on tulossa! Mun eka talvi täällä! Eniten odotan joulumarkkinoita, glühweinia ja pulkkamäkeen pääsyä - eli vanhanaikaisella puisella kelkalla lasketaan vuoren huipulta alas. Tänä vuonna meillä on lisäksi kunnon kamerat ja linssit käytössä, enkä malta odottaa, että pääsen ottamaan kuvia lumihuippuisista vuorista kuun valossa! Ja ehkä ostan omat monot ja lasketteluvaatteetkin. ;)

Laaksoon ei ole vielä saatu lunta, vaan lumi muuttuu sateeksi siinä 500 metrin korkeudessa. Sängystä oli kyllä todella vaikea nousta ylös - mulla on tänään vapaapäivä, joten sain nukkua vähän pidempään kuin normaalisti. Ennen kymmentä olin kuitenkin jo menossa salille, vaikka inhottava tihkusade vähän lannistikin mun intoa. Matkan varrella minut kuitenkin pysäytti nainen, joka oli ajamassa autolla ohi. "Ootko menossa Fitparkille? Haluutko kyydin?" Ei tarvinut kahdesti kysyä, ja vaikka Facebookissa jo kauhisteltiin ja spekuloitiin hulluja kauhutarinoita kun kerroin tästä, niin ei minusta edes tuntunut oudolta hypätä kyytiin. Naisella oli pieni lapsikin mukana, ja hän oli kuitenkin menossa samaan suuntaan (koska kylästä ei pääse ulos kuin yhtä reittiä). Silloin tällöin on kiva saada muistutus siitä, että itävaltalaiset on uteliaisuuden ja teräväkielisyyden lisäksi myös huomaavaisia, varsinkin täällä meidän kylässä. Ja voihan olla, että nainen jo tiesi minut: "yläkaupungilla" asuu suhteellisen vähän porukkaa, ja meillä kuitenkin käy porukkaa ostamassa maitotuotteita ja perunoita harva se päivä, joten en olisi yllättynyt, jos olisin hänellekin joskus myynyt juustoa. 

Salin jälkeen suuntasin kaupan kautta kotiin, missä mua odotti paketti Suomesta! Äiti oli lähettänyt pienen selviytymispakkauksen syksyyn. Ei olisi parempaan saumaan voinut sattua! Nyt on teevarastot täytetty ainakin hetkeksi aikaa, ja lukemistakin riittää. Mä muuten rakastan mun äidin käsialaa, sitä on vaan niin ihana lukea. Mistä tulikin mieleen, että äiti harrasti joskus posliinimaalaustakin, ja maalasi Muumipeikon ja Niiskuneidin posliinilautasille (ja kaikkea muutakin, lähinnä talvisia maisemia, ihania sellaisia), mitkä haluaisin itse asiassa tuoda tänne jonain päivänä. No, ehkä mä näillä selviän vuodenvaihteeseen asti.:) Vähän lisää Suomi-juttuja on tosin tiedossa illalla, kun käydään tapaamassa paikallisia suomalaisia ja suomenmielisiä. Jännittää nähdä, millaista porukkaa täällä asustaa! 



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Day dream traveling

Tänään oli ensimmäinen kylmääkin kylmempi päivä tänä syksynä. Vuorilla tuli ihan mukavasti lunta, ja nahkatakissa oli vaikea selvitä aamulla... Hrrr. Kotiin päästyäni laitoin töppöset jalkaa ja käperryin sohvan nurkkaan unelmoimaan lämpimistä kesäpäivistä ja hiekkarannoista! Mun ensi viikon Genovan-reissu peruuntui aikataulutussyistä, mikä vähän jäi harmittamaan. Olisi niin kivaa ollut päästä meren ääreen!

En ole aina ollut kovin innostunut ulkomaan matkaaja. Ehkä sen takia, ettei meidän perhe käynyt missään Norjaa tai Ruotsia kummemmassa paikassa. Kerran käytiin niinkin eksoottisessa paikassa kuin Kanarialla! Viime vuosina - täysi-ikäistymisen jälkeen ja alkaessani tienata omat rahani - olen kuitenkin alkanut hinkua maailmalle ja nähdä vieraita maita. Minulla oli haaveena kiertää 30 maata ennen kuin täytän kolmekymmentä, mutta haaveksi se taitaa jäädäkin. Euroopan maat on vielä suhteellisen helposti saavutettavissa ja vieläpä pienellä budjetilla, mutta nuo kaukomaat on sitten vähän eri asia: ei pelkästään rahan tai ajan takia, vaan vieraisiin maanosiin matkatessa pitää ottaa moni muukin asia huomioon. Haluaisin kuitenkin ennen perheen perustamista (ja koiran hankkimista) viettää kuukauden jossakin tosi kaukana ja kiertää paikkoja ja saada vähän vaikutteita. Löytää itseni! 

Tässä muutamia inspiraation lähteitä Pinterestistä illan piristykseksi. Jos ei muuta, niin nämä kuvat antavat ainakin motivaatiota säästää seuraavaa matkaa varten! 





Muistutuksena vain, että mua voi seurata bloglovinin tai blogilistan kautta! Välillä Blogger ei näytä (ainakaan mulla) seurattavia blogeja ihan ajantasalla tai sitten ei ollenkaan, mutta nämä vaihtoehdot toimii.:)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Taas se aika viikosta


Maanantait ei todellakaan ole mun lempipäiviä. Aina on joku pielessä, joko sataa vettä tai työkoneen käyttöjärjestelmä on päivitetty eikä osaa käyttää sitä tai sitten on unohtanut muuten vain pestä viikonloppuna pyykkiä, minkä takia saa etsiä pesukorista sen vähiten likaiselta näyttävän paidan - tai vaihtoehtoisesti sitten nämä kaikki kasautuvat samalle maanantaille! No, tänään ei sentään satanut, mutta viikonlopun jälkeen on ikävä tajuta, ettei ehtinyt yhtään viettää aikaa paremman puoliskon kanssa, etkä saanut edes nukkua pitkään minään aamuna. 

Miten voisi kroonisesti huonon viikonpäivän muuttumaan kivaksi päiväksi? Itse kokeilin herkkupäivää, mutta en viitsisi sitä joka viikko sitä toteuttaa. Ei tee hyvää mun kesäkuntoon 2020-projektille ;) Any hints?

Kivaa maanantaita kuitenkin!    

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Artificial beauty













Mulla on todella vähän esteettistä silmää, kun puhutaan vaatteista tai sisustuksesta. I mean, tunnistan ja osaan arvostaa jos jollakin on hienot vaatteet tai upea sisustus, mutten itse osaisi yhdistellä vaatteita tai sisustuselementtejä samalla tavalla! Viime aikoina olen kuitenkin panostanut etenkin vaatteiden ostamiseen, sillä mulla on edelleen paljon sellaisia vaatteita, jotka olen ostanut silloin kun mulla oli tumman ruskeat hiukset, ja etenkään paidat ei enää mätsää samalla tavalla kun on vaaleammat hiukset. Nyt olen ihastunut pastellisävyihin ja muutenkin vaaleampaan pukeutumiseen - muutamaa mustaa luottovaatetta lukuunottamatta. Lisäksi olen viimein hankkinut rannekellon! Olen haaveillut kivasta asustekellosta jo siitä asti, kun olin vaihdossa ja ajattelin ostavani kellon Sveitsistä, mutta mistään ei ole löytynyt sopivaa. Nyt päätin ravata kaikki korukaupat läpi, ja tämä oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä. Hyvää kannattaa odottaa!

Olen käytännönläheinen ja mukavuudenhaluinen ihminen, ja jos mun sisustustaidoissa ei mitään muuta hyvää näe niin sentään sen! Mun mielestä meidän koko talo on tosi epäkäytännöllinen: kylppärin, keittiön, pesuhuoneen ja eteisen muuttaisin kyllä ihan kokonaan jos vain saisin vapaat kädet. Onneksi meillä on nyt ainakin kylppäriremontti tulossa, ja mä saan olla siinä vahvasti mukana, ja mulla onkin jo pari suunnitelmaa hautumassa. Lisäksi mulla on kenkähyllyn suunnitteluprojekti menossa, saa nähdä mitä siitä tulee!






Tänä kesänä oli tarkoitus maalata makuuhuoneen seinä, mutta toistaiseksi ollaan jätetty se rauhaan. Tavallaanhan tuo terrakotan punainen on ihan kiva, se muistuttaa nimittäin mun äidin lapsuudenkodin tuvan seinää, joka aikoinaan oli saman värinen. Aika räikeähän se on, ja huoneen muuten vaaleisiin sävyihin ei ehkä niin passeli, mutta kyllä sitä nyt yhden talven vielä jaksaa katsella. Ja näin syksyllähän tuo menee ihan sesonkiväristä :)



 Kotona meillä on Suomi aika näkyvästi esillä, mikä johtuu siitä, että täällä asuu yksi Suomi-fani... Suomessa asuessani en olisi ikinä ostanut mitään suomalaisia brändejä, vaikka nyt kun miettii, niin mulla on ollut nyt viisi vuotta Marimekon meikkipussi.;) Gerhardin toiveesta ostettiin Marimekon lakanat, ja koska täällä Itävallassa standardityynykoko ei vastaa sitä suomalaista, mun äiti sitten teki meille custom made tyynyliinat. Samalla reissulla äiti antoi mukaan Unikko-keittiöpyyhkeetkin - lisäksi mun ensimmäisellä visiitillä pari vuotta sitten tuomani Pentikin superpehmeät käsipyyhkeet on päätyneet tiskipyyhkeiksi (mun sydän murtuu :D). Makkarissa kirjahyllyn päältä roikkuu Suomen lippu, ja toisella yöpöydällä nököttää itse Muumipeikko. Viimeisimmältä suomalaiselta vieraalta saatiin tuollainen Pentikin poro, mikä olisi kuulemma pitänyt jättää mökille, mutta se oli musta niin nätti että halusin tuoda sen kotiin. 

P.S.Vastapainoksi ripaus ruotsalaisuutta! Meille syntyi jo neljäs vasikka viikon sisään, ja siitä tuli Arla. Lisäksi meillä on täällä muuten katu nimeltään Schwedenstrasse (ruotsalaisten sotilaiden muiston kunniaksi nimetty), ja nyt ne rakentaa "ruotsalaistyylisiä" asuintaloja. Tiedän yhden ruotsalaisen kotiäidin täällä, pitäisköhän käydä kysymässä mielipidettä.;)



lauantai 18. lokakuuta 2014

Terveysruokaa!

Vapaapäivät menee mulla yleensä normaalin arjen pyörittämiseen, kuten siivoukseen, pyykinpesuun, kaupoilla käyntiin ja kokkailuun - ja moneen muuhunkin touhuamiseen. Meidän kuuden tuhannen kylässä on kaksi vaivaista kauppaa, joilla on lähestulkoon identtiset valikoimat, vieläpä melko suppeat sellaiset. Sen vuoksi joudun aina menemään isompaan kaupunkiin ostoksille, jos satun tarvitsemaan jotakin erikoisempaa - esimerkiksi vihreä tee ja suolaamattomat pähkinät kuuluvat tähän kategoriaan. Kaupatkin menevät iltaisin jo niin varhain kiinni, että turha edes haaveilla lähtevänsä ostoksille työpäivinä, ellen saa autokyytiä markettiin.





Torstaina sitten lähdin heti aamusta naapurikaupunkiin katsastamaan luomutuotekauppaa. Olin kuullut, että se vähän sellanen paikka, mitä paikalliset pitää ihan hömppänä juttuna: asiakkaat on just niitä rastapäitä tai 40-kilosia terveysintoilijoita. Lisäksi meillä ollaan kotona aika biovastaisia, ostoskärryistä häviää mystisesti kaikki luomujutut ennen kuin päästään kassalle... Toisaalta luomu ei ole mulle mitenkään merkityksellinen juttu, ainoa luomujuttu mitä ostan on makaronit, joita jostain kumman syystä ei ole täysjyväversiona kuin vain bio-merkin kanssa.  Luomua tärkeämpää on minusta tukea paikallisia maanviljelijöitä ja lähiruokaa - tosin useiden maatilojen kohdalla näillä kahdella asialla ei ole mitään eroa. Useat mussuttavat Brasiliasta rahtikoneella lennätettyjä "luomubanaaneja" sädekehä päänsä päällä ja moittivat samalla esim. paikallisia perunanviljelijöitä, jotka ruiskuttavat pelloilleen ainetta, joka estää viljelysten liikakasvun - mikä taas takaa sen, että perunoista tulee nätin näköisiä eikä ylikasvaneita möhkylöitä, mitkä eivät taas kelpaa kenellekään ulkomuotonsa vuoksi. Sen takia minäkin olen nyt oppinut täällä valitsemaan sen kymmenen senttiä kalliimman paikallisen Ländle-tuotteen S-Budget-tuotteen sijaan. Saan tiukkoja katseita jo siitä, jos roskiksesta löytyy Mangoldin leipäpussi, kun olisin ihan hyvin voinut naapurin leipomosta tilata itselleni eväsbretzelin! ;)



No mutta asiaan. Marssin luomukauppaan, ja rakastuin välittömästi niiden teetarjontaan! Siellä myytiin muutakin kuin pelkkää marjateetä, hurraa! Olihan siellä paljon kaikkea luomua, mutta myös sellaisia juttuja, mitä ei (täällä landella) normikaupasta löydä, esimerkiksi kookosöljyä. Mukaan tarttui kuitenkin vain instant kahvia, vihreää chai-teetä ja chia-siemeniä - kyllä, minunkin piti kokeilla! Blogeissa on hehkutettu chia-puddingia jo pitkään, mutta mä olen pitänyt sitä liian hipsterijuttuna, toisin sanoen olen ollut laiska enkä ole jaksanut perehtyä asiaan aikaisemmin. En tiedä, mikä on normaali kilohinta, mutta  minusta hinta tuntui aluksi kalliilta - toisaalta taas kun miettii, miten vähän sitä käytetään kerralla, niin loppujen lopuksi ei olekaan niin paha. 



Pistin illalla siemenet turpoamaan kookos-riisijuoman kanssa (onko sitä muuten  Suomessa myynnissä?) koska sitä sattui olemaan vielä jääkaapissa avattuna, ja pistin odottamaan seuraavaa päivää. Aamulla sitten innoissani juoksin jääkaapille katsomaan lopputulosta. No, ensikokeiluksi on ehkä ihan ymmärrettävää, ettei mun mössö ollut mikään makuelämys, mutta oikeilla jäljillä ainakin olen! Ensi kerralla saatan kokeilla suklaista versiota. Kai sekin menee vielä terveysruuasta? 

torstai 16. lokakuuta 2014

Kuulumiset ja kinkkupiirakka

Moikka taas! Mulla on päivät vaan humissu silmien ohi, kun on ollut yhtä sun toista tekemistä, niin ei ole sitten tännekään ehtinyt päivitellä kuulumisia. Jos nyt pikakerrataan mun viimeisen kuluneen viikon tapahtumat, niin olen mm. ajanut ensimmäistä kertaa traktorilla, käynyt auttelemassa kahdella eri työmaalla, avustanut kolme vasikkaa maailmaan (joista kahdelle sain antaa nimet, niistä tuli Anneli ja Ruska), katsellut uusia työpaikkamahdollisuuksia ja kamppaillut gradun kanssa. Olen myös ikävöinyt kovasti kavereita ja perhettä, ja semmoista pientä stressiä on ollut ilmassa, mikä ilmenee mahakipuina, nyyh. Muuten kuitenkin on mennyt tosi hyvin! 



Torstait on nykyään mun kokkauspäiviä, jolloin ehtii tehdä jotain erikoisempaa. Olin jo pitkään unelmoinut suolaisesta piirakasta, sellaisia kun ei täällä päin kummemmin harrasteta. Ajattelin kuitenkin järkyttää kanssaeläjiäni, sillä olin löytänyt kivan basic kinkkupiirakkaohjeen, jota päätin kokeilla. En muista, olenko itse asiassa koskaan tehnyt kinkkupiirakkaa itse - enpä ole tainnut. Kävin aiemmin päivällä vähän kaupoilla, missä mulle pälkähti mieleen, että myydäänköhän täällä palvikinkkua! Ja mikä palvikinkku on edes saksaksi? Pitkän pohdinnan jälkeen en kuitenkaan löytänyt ihan sellaista, mitä halusin, mutta nappasin sitten mukaani Sparin jonkun whatever-kinkkupötkön, joka sai luvan kelvata tällä kertaa. Hyvää tuli kuitenkin! 


Aina, kun mä alan kokkaamaan, siinä menee hirveän kauan, tulee kamalan kuuma ja hirveä sotku! Koko keittiö on täynnä kippoja ja kuppeja, eikä todellakaan mene niinkuin kokkiohjelmissa. Lopputulos on kuitenkin tärkein! Joitain vuosia sitten, kun vietin paljon aikaa kotona, kokkasin kaikki ruuat itse ja aloinkin keräämään reseptikirjaa - lähinnä sen takia, että eksäni oli avuton kotikokki ja sille piti kaikki tuoda paperilla nenän eteen, muuten se ei olisi tiennyt että nakkikastikkeeseen tarvitaan nakkeja. Nyt tekisi mieli jatkaa reseptikirjan kokoamista, ja tulisi ehkä tehtyä itse ruokaa vähän useammin jos olisi sellainen pieni porkkana siinä innostamassa lisää. 


Huomenna ei paljoa kokkailla, nimittäin lounas ja päivällinen syödään ravintolassa! Päivällä mulla on lounastreffit, ja illalla juhlistetaan valmistujaisia (ei minun ;)) isolla poppoolla. Aamulla menen tekemään pari ekstratuntia töihin, joten pitää mennä ajoissa taas nukkumaan... Sitten voikin sanoa että ollaan virallisesti viikonlopun vietossa! Sinänsä harmi, että odotan viikonloppua aina kuin kuuta nousevaa, mutta se ehkä kertoo siitä, etten ole ihan oikeissa hommissa. Mutta näillä mennään, kivaa torstaita kaikille!

torstai 9. lokakuuta 2014

Touhutorstai


Mulla alkoi eilen viikonloppu, ja nämä vapaapäivät tulevat kyllä tarpeeseen: koko viikon on taas vaivannut päänsärky, ja eilen se sitten paheni niin paljon, ettei töistä meinannut tulla mitään. Tämän lisäksi mulla meni hermot meni mun työkoneen kanssa, jota en saanut millään fiksattua, mutta koska mulla on nyt positiivisuusviikko menossa, niin hyvää löytyy tästäkin: tuli ainakin helpdeskin päivystäjä tutuksi! Todellisuudessahan mulla oli paskin työviikko ikinä, mutta - hehheh - onneksi se viikko kesti vain kolme päivää. Nyt stressilevelit nollille!

Tänään olen yrittänyt sitten toteuttaa itseäni ja tehdä kaikkea kivaa. Kävin tekemässä alakroppatreenin salilla – mä olen nyt viimein siirtynyt epämääräisestä säheltämisestä kaksijakoiseen treeniin, juhuu – ja kotimatkalla poikkesin kaupassa ostamassa vähän ruokatarpeita. Mun teki mieli jotain „suomalaista" (tai Gerhard oikeastaan sitä pyysi), ja väsäsin päivälliseksi makaronilaatikkoa. Laitan yleensä sekaan Koskenlaskijaa, mutta paremman puutteessa korvasin sen Bergkäsellä, mikä itse asiassa sopi tosi hyvin. Yleensä teen sen ihan perus vaaleista makaroneista, mutta meidän kaupasta ei löytynyt muuta sopivaa kuin tollaset ihme toukkamakaronit - edelleen tulee kaupassa sellasia wtf-hetkiä, että "eiks täältä saa edes sitä-tai-tätä?" Siitä huolimatta koko vuoka on nyt tyhjä! :D Mä luulin että siitä jäisi vielä huomiseksikin, mutta taisin unohtaa, että tässä taloudessa asuu kolme miestä... 



Olen myös lueskellut artikkeleita gradua varten, ja uppouduinkin ammattiurheilun ihmeelliseen maailmaan varmaan pariksi tunniksi. Hyvä minä! Huomenna jos saisi sitten kirjoitettua jotain. Mutta miettikää, sellaisestakin aiheesta kuin pro-urheilijoiden parisuhde- ja avioliittoelämästä on tehty (rahoitettua) tutkimusta. Toisinaan se tutkijan ammatti kieltämättä houkuttaisi...;) Toisaalta mulle vois sopia ennemminkin sellanen taiteilijaelämä! Kunhan saan tämän maisterintutkielman pois alta, niin ehkä sitten. :)

P.S. Muuten! Jos teillä on hyviä raakasuklaaohjeita, niin kirjoitelkaa tai linkkailkaa niitä mulle!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Yksi aamuaerobinen ja se onnen tunne


Mun hyvää viikkoa koeteltiin eilen heti aamusta, kun juna jätti tulematta ja jouduin tuhannen lukiolaisen kanssa seisomaan lähijunassa sen 40 minuuttia, ja tulin kymmenen minuuttia myöhään töihin. Pomo palasi juuri eilen lomilta, mutta kaikeksi onneksi hänkin oli jumissa samassa junassa, ja itse asiassa ehdin ennen häntä toimistolle. Eli onni onnettomuudessa! Sama meno jatkui, nimittäin heti perään tietokone sanoi „kivaa maanantaita“ ja pisti nettiyhteyden poikki. Eihän siinä mitään mutta kun en saanut vaivaa hoidettua itse, eikä helpdeskistä kukaan ilmeisesti jaksanut tehdä asialle mitään. Lounaaseen asti olin tekemättä mitään, minkä jälkeen meidän toimiston sivuhuoneesta vapautui kone, jonne pääsin naputtelemaan. Ihana rauha omassa officessa! ;) Always look at the bright side!

Matkalla töistä kotiin aloinkin miettiä onnea ja onnellisuutta. Mikä tekee mut onnelliseksi? Usein ajattelen, että mun pitää saavuttaa mun unelmat ja päästä tavoitteisiin, että voisin olla edes tyytyväinen johonkin. Esimerkiksi olen edelleenkin sitä mieltä, että viisi kiloa kevyempänä olisin paljon onnellisempi. Mutta mitä siihen vaaditaan, että pääsen siihen tavoitteeseen? Mistä olisin valmis luopumaan saadakseni jotain ehkä suurempaa – ja mikä ylipäätään saa minut uskomaan, että jokin asia tekee minut onnellisemmaksi kuin jokin toinen?




Sunnuntailtana olin tavattoman onnellinen päästessäni pitkän “aamuaerobisen” jälkeen suihkuun. Hiuksia kuivatellessani kävin päivän kuvasaldoa läpi, ja huokailin ääneen, miten etuoikeutettu olen, kun pääsen vaikka joka viikko kiipeämään vuoren huipulle – että on kuntoa siihen, ja että mulla on ylipäätään se mahdollisuus. Pankkitilin tilannetta sivusilmällä vilkaistuani mietin, miten onnekas olenkaan, kun tällä hetkellä ei tarvitse laskea jokaista senttiä. Ja ylipäätään se, että mulla on toimiva läppäri, millä nakutella, saa mut välillä tuntemaan itseni tosi onnekkaaksi! 


Mulla on ollut elämässäni kolme isoa unelmaa, joista yhden sain toteutettua tänne muutettuani. Jonkin aikaa ajattelin sen olevan este kahden muun toteutumiselle, mikä sai minut hetkeksi masentumaan. Kuitenkin pohdittuani asiaa useasti – mietin jo monesti kirjoittavani asiasta tänne – tajusin, että kyllähän unelmat muuttuu. Jos tarpeeksi kauan jotain haluaa, niin kyllä sen sitten toteuttaakin. Ja mun mielestä jo se, että kykenee unelmoimaan jostain, on tie onnellisuuteen. 

Haastan teidät miettimään, mikä arkipäiväinen asia sai sut viimeksi onnelliseksi!