maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sinne ja takaisin

Servus, täältä kirjoittelee yks univelkainen maailmanmatkaaja. Torstaina lennettiin Suomeen, ja eilen matkattiin sitten 14 tuntia, että päästiin takaisin kotiin. Lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä tuli nukuttua korkeintaan puolitoista tuntia – enpä olisi uskonut että valoisuus olisi haitannut unta niin paljon! No muutenkin piti kahdelta yöllä nousta ylös jotta ehdittiin lennolle, eli lyhyt yö joka tapauksessa. Kotimatkalla oli kokonaiset kaksi vaihtoa, ja jokasella lennolle sekä nousussa että laskussa oli kevyttä turbulenssia. Matkapahoinvoinnista kärsivänä mulla ei ollut kovinkaan rentouttava kotimatka. 




Eikä ollut kyllä muutenkaan kyse mistään viikonloppulomasta. Perjantaina oli hautajaiset, joiden takia alun perinkin lennettiin Suomeen. Mä olen tottunut suremaan menetettyjä läheisiä yksikseni, minkä vuoksi en ollut varautunut siihen tunneryöppyyn, mikä iski nähdessäni muutkin sukulaiset suremassa. Toisaalta oli kiva kokoontua yhteen ja muistella menneitä koko porukalla. Se toi jonkinlaista jatkuvuuden tunnetta, sellaista, että elämä jatkuu.

Muuten sitten ei oltu suunniteltu mitään, kun sunnuntaina oli niin aikainen lähtö, niin otettiin ihan iisisti lauantai. Oli pakko käydä shoppailemassa ja täyttämässä Suomi-krääsävarastot ;) Olin suunnitellut lastaavani matkalaukun täyteen ruispaloja, mutta tietenkin se unohtui. Onneksi suomalainen työkaveri on pian lähdössä lomalle Suomeen, joten ajattelin tilata muutaman paketin :) Mutta oli kiva käydä Suomessa tälleen kesällä, vaikkei aikaa ollutkaan paljoa ja sää ei ehkä ollut kaikista parhain. Nähtiin kuitenkin se (melkein) yötön yö ja syötiin oman maan mansikkaa ja Valion jäätelöä.





Mulla oli muuten viime viikolla synttäritkin, joita ei sattuneesta syystä oikein ehditty tai jaksettukaan juhlia. Sain mä kyllä kakkua – jota alan muuten olemaan jo kurkkua myöten täynnä! Aina jollakulla on synttärit tai nimpparit tai ihan mikä tahansa päivä jolloin on kakkua tarjolla. Ja yleensä vielä vähän erilaisia, ja kaikkea uuttahan pitää aina kokeilla :) No, vaaka sanoi Suomessa +2 kiloa, eli jos sitä jättäis nuo kakut vähän vähemmälle taas… :D Lahjaksi sain porukoilta tietenkin lennot Suomeen, ja uudelta lähipiiriltä sain lahjakortin kauppakeskukseen. 



Alettiin muuten taas miettiä tätä meidän asumisjärjestelyä. Tällä hetkellä meillä asuu siis kahdeksan henkeä, tammikuusta lähtien luultavasti kuusi. Tilaa on muuten ihan tarpeeksi, paitsi että yhden kylppärin kanssa tulee aina riitaa – mihin mä en siis ole tottunut, kun on asunut joko yksin tai pienessä perheessä niin pitkään! Lisäksi ensi vuonna tehdään kylppäriremontti, mikä hankaloittaa elämää entisestään. Ollaan harkittu toisen kylppärin rakentamista keskikerrokseen, mutta helppoa se ei tuu olemaan näin vanhassa talossa… Mutta olis täällä kaikkea muutakin väsättävää ja paranneltavaa, ja mä en malta odottaa sitä päivää, kun mä saan päättää sisustuksesta täällä! Moni juttu on tosi epäkäytännöllisesti toteutettu täällä, tai ainakin näin suomalaisen silmistä. Ja siitä tulikin mieleen, onko mattoteline suomalainen keksintö, tai onko kukaan ylipäätään nähnyt niitä ulkomailla? Siis se, mihin matot laitetaan roikkumaan tampattavaksi.  :D




Tällainen höpöhöpö-kuulumisten kertaus tähän väliin. Väsyttää ihan hullusti, ja kohta painunkin varmaan pehkuihin. Kivaa viikonalkua! :) 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sonnwendfeuer - juhannus itävaltalaisittain

Keskikesän juhla ei ole pelkästään suomalaisten etuoikeus, vaan täälläkin juhlistetaan vuoden lyhintä yötä. Viime vuonna koin täkäläisen "kesäntaittumisjuhlan"  (en tiedä miten muutenkaan kääntäisin mahdollisimman sanatarkasti, sorry) ja samalla siihenastisen elämäni haastavimman vaelluksen. Jäin kyllä totaalisesti koukkuun, niin vaeltamiseen, itseni haastamiseen kuin Itävaltaankin. Ja tässä sitä taas oltiin! 


Sonnwendfeuerin ideana on, että Vorarlbergin alueella (tai ainakin näissä mun "kotiseudun" laaksoissa) jokainen kaupunki sytyttää kokon yhdelle vuorelle kesäpäivänseisauksen aikaan. Tänä vuonna ei kuitenkaan päästy vuorelle ihan suunnitelmien mukaan: alun perin oli tarkoitus tehdä kolmen päivän vaellusretki ja kiivetä ensin melkein 2000 metriin ja palata sitten toisena päivänä alemmalle kokkopaikalle auttamaan kokon rakentamisessa. Perjantaina sää oli kuitenkin niin kurja, ettei silloin kyllä viitsinyt lähteä kiipeämään minnekään. Lisäksi sään takia lauantaille kasaantui niin paljon töitä kotona, minkä takia sitten lähtö venähti vielä enemmän. Matkaan päästiin taas vasta joskus neljän jälkeen iltapäivällä, ja normaalisti matkaan olisi mennyt vajaa neljä tuntia (mun vauhdilla) mutta nyt saatiin parinsadan korkeusmetrin verran hyvitystä, kun saatiin kyyti vähän matkaa ylöspäin. Vuorelle, minne oltiin menossa, ei saa ajaa autolla (eikä periaatteessa millään muullakaan paitsi polkupyörällä) luonnonsuojelusyistä. Jotkut rikkoo tätä sääntöä, mutta me ei haluttu ottaa riskiä, että saataisiin jonkun vihat päällemme, eli kamat kantoon teltta ynnä muut mukaan lukien :D




Mä olin taas liikkeellä pelkillä lenkkareilla, vaikka tiesin, että alastulo oikopolkuja pitkin olisi tuskaa, mutta pysyinpähän ainakin ylämäessä poikien vauhdissa! Välillä piti tietenkin pysähtyä nauttimaan auringosta ja leikkimään upouudella kameralla... :D Huipulle päästessä jaksoi vieläpä hymyilyttää, ja näkymä alas laaksoon oli edelleenkin yhtä henkeä salpaava ja todellakin ponnistelujen arvoinen. Sään kanssa meillä oli jälleen kerran onnea, ei voi kuin ihmetellä mikä tuuri edellispäivän sateiden jälkeen. 




Paikalla oli ehkä vähän liikaa porukkaa, ja jostain syystä siellä oli paljon peruskouluikäisiä (jotka olivat niin ikään sääntöjen vastaisesti tulleet autokyydillä), mikä vähän latisti mun mielestä tunnelmaa, muunmuassa sen takia, että ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa niin pienellä alueella, ja lisäksi kaikki teinit näpräsi puhelimiaan ja valitti ettei ole verkkoyhteyttä :D  Voi tietenkin olla, että mä olen hyvää vauhtia muuttumassa kukkahattutädiksi! Toisaalta mekin oltiin koko ajan kamera kädessä, että ei me yhtään sen parempia oltu :)




Kymmenen maissa alkoi olla jo pimeää, ja me oltiin yksi viimeisistä, jotka sytyttivät kokkoon tulen. Kuulemma näkyi hyvin alas asti! Vaikka järvimaisema ja yötön yö puuttuivatkin, oli fiilikset korkealla ja juhannusmeininki muutenkin. Kierrätettiin kestosuosikkia Minttua vanhempien paikallaolijoiden kesken ja sain taas moneen kertaan kertoa tarinani, että mitä ihmettä mä Itävallassa teen ja miksi puhun saksaa niin hyvin. Mites muilla ulkosuomalaisilla, kyselläänkö teiltä usein, miten olette päätyneet missä lienettekin? Enkä sitten tiedä, minkä tasoista kieltenopetusta täällä annetaan vai onko se vain ihme että joku osaa puhua saksaa? Ehkä se sitten on niin täällä landella.:D






Mua alkoi väsyttää jo yhdentoista jälkeen ja kömmittiinkin pian telttaan makuupusseihin. Yö oli hiukan levoton ja kylmä, mutta yllättävän hyvin silti tuli nukuttua. Luonnollisesti aurinko alkoi porottaa huipulla täydeltä terältä jo ennen viittä, ja kuudelta mekin oltiin jo pistämässä kamoja kasaan. Edessä oli vielä kolmen tunnin kotimatka, sellainen kevyt aamulenkki ;) (Btw, bongasin kotimatkalla mun paidasta punkin! Voitte vaan kuvitella että oon nyt ihan hysteerinen ja tekis mieli polttaa koko vaellusvarustus ja valella itsenikin bensiiniin.)



Ei osaa kyllä harmittaa yhtään, etten ollut Suomessa juhannuksena. Mulla on kahdenlaisia kokemuksia suomalaisesta juhannuksesta: joko lapsena mökillä suvun kanssa tai perus dokaamista hyvässä/huonossa seurassa, ja yleensä vielä koko viikonloppu putkeen - eli ei ihan mun juttu. Tosin Suomessa juhannuksessa on ihan omanlaista fiilistä, ja on se yötön yö kuitenkin aina se ykkösjuttu. 

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Fronleichnam

Viikko on taas hujahtanut ihan mieletöntä vauhtia! Asiaan ehkä vaikuttaa sekin, että täällä oli taas pitkä viikonloppu, minkä takia työviikkokin jäi kolmipäiväiseksi. Torstaiaamuna olisin halunnut nukkua pitkään, mutta heräsin jo seitsemän maissa ihmeelliseen kolinaan, joka paljastui askeliksi katolta. Pian makkarin ikkunan eteen ilmestyi kelta-valkoinen lippu - ja pian samankaltaisia lippuja näkyi roikkuvan naapureidenkin katolta. Tämä kuuluu Fronleichnam-päivän perinteisiin (Wikipedian mukaan Pyhän ruumiin juhlapäivä), minkä vuoksi meillä siis ylipäätään oli siunaantunut tämä ylimääräinen vapaapäivä. Olin kyllä viime vuonnakin samaisena päivänä Itävallassa, mutta mitään tällaista en muistanut silloin tapahtuneen. Kuulemma vain hyvällä säällä kukaan jaksaa vaivautua. 





Alakerrassa odotti toinen yllätys, nimittäin ulko-oven eteen oli pystytetty pöydällä seisova Maria-patsas kukkineen ja kynttilöineen. Mä en siis ole sitä uskonnollisinta sorttia, ja vielä vähemmän tiedän mitään katolisesta uskonnosta - kirkossakin, jonne minunkin pitää mennä vähintään jouluna ja pääsiäisenä, olen ihan ulalla kaikista ristinmerkeistä, polvistumisista ja ehtoollisista. Täällä uskonto on kuitenkin vahvasti osa arkea, mutta ennen kaikkea juhlaa, ja tämänkaltaisia perinteitä kunnioitetaan ainakin meidän taloudessa suuresti. Yhdentoista maissa meidän talon ohi sitten marssi Fronleichnam-kulkue, joka pysähtyi kylän hot spottiin eli meidän talon edessä olevaan risteykseen :D Tuntui että koko kirkonkylä oli paikalla! Mulle ei ihan vielä avautunut juhlan syvin idea, mutta mun mielestä kaikki tapahtumat, jotka kokoaa ihmiset yhteen positiivisessa mielessä, on hyviä juttuja.  




Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ja päätettiin sitten lähteä "pienelle kävelylle", eli parin tunnin vaellukselle. En jaksanut laittaa hiking- tai trekking-kenkiä jalkaan, koska reidet oli vielä ihan jumissa edellispäivän salitreenistä, ja nilkannyrjähdysriskin uhallakin lähdin pelkillä lenkkareilla. Ylämäki tuntui niin helpolta, että olisi jaksanut vielä toisen samanlaisen matkan kiivetä! Alaspäin sitten mentiinkin sellaista reittiä, että siinä ei olisi paljoa vaelluskengät auttaneet kun päätä huimasi että huh! Lenkiltä ei tullut otettua tällä kertaa paljoakaan kuvia, koska oli kiire pelätä henkensä puolesta, haha :D



Eilen käytin sateisen päivän shoppaillen ja viettäen fine dining-illan hyvässä seurassa. Nyt eletään kuitenkin jo lauantaita, vuoden pisintä päivää ja lyhintä yötä! Suomessa juhlitaan juhannusta, ja Facebook onkin täyttynyt kivoista keskikesän fiiliskuvista ja muista aihepiiriin liittyvistä päivityksistä. Alueen Suomi-poppoolla olisi tänään suomalaiset juhannusjuhlat Bodenseen rannalla, mutta mä lähden viettämään omaa, "paikallista" juhannusta. Viime vuoden tunnelmia voi katsella täältä, toivottavasti tänä vuonna on yhtä kivaa! 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kotiutumista

Kuukausi on kulunut muutosta, ja arki on alkanut rullaamaan toivotulla tavalla. Harjoittelussa olen päässyt hyvin käyntiin, ja alan jo tottua uusiin kuvioihin kotonakin "uuden" perheeni kanssa. Oon käynyt myös moikkaamassa alueen kumpaakin kotilääkäriä (ekalla kävin punkkirokotteen takia, toisen luona kävin hakemassa konsultointia mun heinänuhaan joka siis jatkuu edelleen), hankkinut pankkitilin (en tiedä miten Suomessa on mutta täällä maksaa ihan hirveästi kaikki mitä ikinä teetkin sun pankkitilillä tai pankkikortilla!) ja puhelinliittymän - sekä tietenkin rekisteröitynyt asukkaaksi.


Eli ihan hyvällä mallilla ollaan! Kavereita en vielä ole pahemmin löytänyt perheen ulkopuolelta, mitä nyt kirjoitellut parin osa-aikamamun kanssa, että voisi käydä drinkeillä joskus, mutta vielä mitään konkreettista en ole saanut aikaiseksi. Mä asun sen verran pusikossa (mun toinen esimies oikeasti nauroi päin naamaa kun kuuli missä asun), ettei täällä ole oikein mahdollisuuksia tavata ketään, tosin kuntosalilla käy aina tutut naamat, ja sieltä saa aika helposti uusia tuttavuuksia kun vaan jaksaa liikesarjojen välissä vähän panostaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Töiden ja työmatkan takia pitäisi aina suunnitella melkein viikkoja etukäteen milloin tekee mitäkin, että ehtii käydä kaupassa tai muuta - meidän kylässä kun ei tosiaan Sparia kummempaa kauppaa ole. Toisaalta rahaa säästyy, kun ei ole aikaa käydä heräteostoksilla! ;)

Suomi ja Pohjoismaat ovat kuitenkin vahvasti mun arjessa läsnä täälläkin. Keittiöstä löytyy puuroa, näkkäriä ja Nordqvistin teetä, makuuhuonesta puolestaan Marimekon lakanat ja kaulassa killuu Kalevala-korut, ja viime viikonlopun vieraat täydensivät mun herkkuvarastoja suklaalla ja salmiakilla (ja lonkerolla...). Kaiken lisäksi töissä pääsen juttelemaan suomea osa-aikaisena työskentelevät suomalaisen kanssa parina päivänä viikossa. Niin, ja ensi kuussa täällä on pienet festivaalit, joissa HIM on pääesiintyjänä, ja sinne on tietenkin päästävä :D



Paikallisille tavoille pitää vielä opetella: esim. pahimpina allergiaoireilupäivinä yritin pidätellä aivastusta aina viimeiseen asti, sillä joka kerta kun aivastin, jokainen meidän toimistossa tai ihan kuka vain sattui olemaan paikalla huuteli mulle Gesundheittiä. Mahlzeittiä toivotellaan aina klo 11.30-13.00 välillä, oli joku sitten menossa syömään, syömässä, tulossa lounaalta tai muuten vain törmätään. Mulle tällaiset kuuluu nimenomaan itävaltalaiseen/saksalaiseen kulttuuriin, ja ne eivät vielä tule niin luonnollisesti ja automaattisesti tai oikeaan aikaan. Pitää kuitenkin myöntää, että mulla on sellainen fiilis, että alan vihdoinkin hahmottamaan murretta vähän paremmin: tässä kohtaa tuntuu jo ihan luonnolliselta, että esim. vielleicht äännetään "villicht", ja Haus onkin "Hus". Nyt näin niinkuin esimerkkinä. Olen aina ollut surkea kuullunymmärtämisessä, ja saksan älläkin jäi anno dazumal siitä kiinni, mutta kyllä kehityksen huomaa näin lyhyelläkin aikavälillä.

Mutta tosiaan. En ehtinyt edes kuukautta asua täällä, kun varattiin lennot Suomeen. Lennot piti tosiaan varata lyhyellä varoitusajalla, ja hinnat oli pilvissä, vaikka käytiin läpi kaikki tietämämme luotettavat sivustot. Jos jollakulla ois joku tosi hyvä sivusto tiedossa (kayakin ja ebookersin (.fi/.at/.de) lisäksi), olisin todella kiitollinen!

Tällaista tänne tällä kertaa, eli ihan normi arkea se elämä on täälläkin :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kuokkavieraissa

Oli tarkoitus kirjoitella jo viikolla vaikka mitä, mutta tulikin taas tällainen melkein viikon tauko. Viikonloppu meni taas mökkeillessä, koska saatiin vieraita Suomesta asti! Nää hullut olivat ajaneet koko matkan autolla Suomesta tänne, ja perjantaina ajoivat koko Itävallan läpi Wienistä Vorarlbergiin. Haluttiin tarjota heille rentouttava viikonloppu raikkaassa vuori-ilmastossa, mikä teki kyllä ihan hyvää meillekin.






Perjantaina ei ehditty oikeastaan muuta kuin ajaa mökille ja nautiskella parit Radlerit ja Klopferit, ja painuttiin sitten nukkumaan keräämään voimia seuraavaa päivää varten. Lauantaina tosiaan käytiin vähän pidemmällä päiväkävelyllä; oli tarkoitus suunnata Hirschseelle, josta viimeksi kirjoitin, mutta sää näytti sen verran epävakaalta, että jäätiin suosiolle vähän alemmas metsiin kuljeskelemaan. Mullekin riitti paljon nähtävää; bongailtiin muun muassa murmeleita! Mullekin aukeni taas ihan uusia kuvakulmia, kun näin meidän vieraiden innostuvan maisemista. Oli kiva heittäytyä turistin rooliin ja näpsiä kuvia kuin kiinalaiset Euroopan-reissuillaan konsanaan. 







Illalla päästiin itse asiaan eli syömään Kässpätzleä. Mentiin Gasthofin syömään, koska ei jaksettu itse kokata, ja oli muuten hyvä ratkaisu: hotellissa vietettiin häitä alppityyliin (eli pukukoodina Lederhosenit ja Dirndlit), ja päästiin itsekin maistamaan hääkakkua ja sulhasen itse tekemää snapsia. Livebändi soitti apres-ski -musiikkia ja juhlakansa tanssi - tosin välillä tuntui, että meillä kuokkavierailla oli paljon hauskempaa kuin kutsun saaneilla.:D Tietenkin hasselpähkinäsnapseilla voi olla jotakin osuutta asiaan... Häät oli vieläpä jonkun poliitikon tai jonkun sinnepäin, mutta eipä saanut meitä lämmiteltyä äänestäjiksi. Saatiin kuitenkin inspiraatiota suunnitella omia häitä ja niiden toteutusta - ainakin minkälaisia leikkejä EI tulla leikkimään :D Käytiin tsekkaamassa jo kirkkokin, just passelin kokoinen kun ottaa huomioon, että mun vieraslista jää käytännön syistä varmaan aika lyhyeksi. ;D





Mulle uusi juttu oli nähdä kun lehmät viedään lypsylle. Ne käveli ihan kiltisti jonossa navettaan ja navetasta pois, eikä tarvinu paljoa paimennella :D Käveltiin kyllä monta kilometriä eilen, mutta onneksi itse alkaa jo tottumaan alppi-ilmastoon ja korkeuseroihin. Ehkä sillä saliharrastuksellakin on jotain tekemistä sen kanssa, että tänään olis jaksanut heittää vaikka samanlaisen lenkin? ;)





Meillä pitäis käydä useamminkin vieraita, nimittäin käytiin sellaisissa paikoissa ja tehtiin juttuja, joita ei välttämättä paikallisella porukalla tulisi mieleen tehdä - "koska kaikki on jo nähty". Mä tosin oon vielä aloittelija siinä mitä tulee Itävalta- ja vuorijuttuihin, joten mulle riittää nähtävää vielä moneksi vuodeksi eteenpäin! 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kalliolle kukkulalle

Kävin lauantaina lääkärissä. Mun silmä oli oireillu aiemmin viikolla, mutta nyt molemmat silmät oli punaiset ja kutiavat, ja piti saada jotain helpotusta niihin. Hausartz totesi mulla olevan heinänuha (no shit!! Asun maatilalla ja olen allerginen heinälle :D) ja määräsi tippoja ja allergialääkettä. En ole moneen vuoteen kärsinyt kovinkaan pahoista allergiaoireista, joten tietenkin nyt pitää vähän totutella uusiin tuoksuihin. Lääkäri myös luuli minun kasvaneen Saksassa mun saksantaitojen takia – okei, se taisi olla vitsi, mutta kyllä siitä ihan hyvä mieli tuli. Silti musta ei tässä kohtaa vielä tunnu,että kielitaito olisi kehittynyt suuntaan eikä toiseen, ennemminkin vain rohkeutta käyttää kieltä on tullut lisää, pakostakin, mutta olen kuitenkin edelleen ihan yhtä kujalla kuin ennenkin, jos ollaan porukalla jossakin.



Kuten tänä viikonloppuna, kun koko perhe, kumppaneineen tietenkin, lähdettiin isänpäivänä mökille. Meitä oli se 12 henkeä, joten hulinaa riitti. Päätettiin ottaa vähän etäisyyttä väkijoukosta ja tehtiin vuoden eka vaellus! Sää oli ehkä vähän turhan kuuma, jopa täällä vuorilla, mutta pidettiin tarpeeksi monta juomataukoa että selvittiin kohteeseen eli Hirschseelle. Moni muukin oli keksinyt saman idean, mutta meille riitti sentään oma penkki. Mä yritin ruskistaa maidonvalkeaa ihoani sillä välin, kun Gerhard näpsi kuvia mutta suorassa auringonpaisteessa näin korkealla (n. 1680 m) ei ollut kovin levollista makoilla, joten ei viivytty kauaa. 



Alaspäin oli melkein yhtä tuskallista tulla kuin ylöspäin, mutta ylämäessä mä koin taas tutuksi tulleet henkiset taistelut oman jaksamiseni kanssa. Mun kipukynnys on aika alhaalla, minkä takia joskus vaeltaessa tekisi mieli antaa periksi jo heti ensimetreillä, mutta tähän mennessä olen aina päässyt määränpäähän. Se kun on niin paljon päästä kiinni, vaikka fyysisesti kaikki olisikin kunnossa – tosin tällä kertaa mua haittasi perjantaiset porraskävelytreenit pohkeissa. Kyllä se vain niin on, että siinä missä treenaa kehoa, pitäisi muistaa kehittää psyykettäkin. 


Pitkä viikonloppu siis takana, ja edessä vajaa työviikko! Ensviikolla on taas joku lomapäivä, ja saa nähdä, saanko pitää sekä perjantain että torstain vapaata... Joka tapauksessa kesäkuu menee ihan hujauksessa, mulla on jo joka viikonlopulle jotain ohjelmaa!  

p.s. Jos teillä on jotain toivepostauksia, niin laittakaa ihmeessä kommenttia tai sähköpostia :) 

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Loving and Living

Tämä viikko on hujahtanut tosi nopeasti! Harjoittelussa on ollut niin paljon kaikkea uutta opittavaa, ja koska teen harjoittelua vuoropäivinä kahdella eri osastolla, työssäkin riittää vaihtelua ja kaksin verroin opittavaa ja sisäistettävää. Edessä on pitkä viikonloppu, sillä maanantaina on taas joku pyhäpäivä, ja koska tänään päästiin molemmat aikaisemmin töistä, päätettiin käyttää aurinkoinen iltapäivä hyväksi ulkoilmassa. 






Feldkirch on lempikaupunkini Vorarlbergissä, Bregenz on vahva kakkonen (ihan pelkästään Bodenseen takia). Feldkirch on itse asiassa ensimmäinen paikka Itävallassa, jossa aikoinaan kävin - huh, kolme vuotta sitten! Ja tavallaan se kaupunki yhdisti mut ja Gerhardin, kun kerroin meidän ensitapaamisella käyneeni kerran Itävallassa...:) Lisäksi, jos täällä on Bond-faneja, Quantum of Solice-elokuvassa ajellaan takaa-ajo siellä keskustassa :D No, kuitenkin. Menen päivittäin junalla Feldkirchin ohi, joten sovittiin Gerhardin kanssa treffit siellä. Suunnattiin ekana tietenkin lounaalle. Oltiin jo eilisiltana päätetty, että käydään syömässä crepesejä, ja oli muuten hyvää!






Mä halusin jo viime vuonna käydä Feldkirchin eläinpuistossa, mutta ei oltu saatu aikaiseksi millään, mutta nyt sain viimein tahtoni läpi ja kiivettiin Ardetzenbergille - pikkuvinkki, ballerinat ei ole kovin hyvät lenkkeilykengät... Eläimiä ei nähty hirveästi, mitä nyt pari laiskaa ilvestä ja peuroja, mutta näkymät vuorelta oli kyllä huikeet. Ja sää oli ihan huikee, vihdoinkin täälläkin on hellepäiviä!






Lisää näitä päiviä, kiitos!! Mulla on niin hyvä fiilis ettei mitään. Kun sais koko viikonlopun viettää näin niin ois aika jees! Kivaa loppuviikkoa kaikille :)