lauantai 29. elokuuta 2015

Unelmista totta


Rasti ruutuun, taas yksi unelma toteutettu! Kolme viikkoa kesätöitä yli kilometrin korkeudessa takanapäin, ja on kai muutenkin aika sanoa heipat kesälle. Lämpöä tosin on piisannut lähes kolmeakymmentä astetta viime päivinä – jopa täällä vuorilla – mutta silti ilmassa on jotain syksyistä. Sen vain tuntee! Tosin vuorilla se nyt on vähän eri asia: minulla on aamuisin ollut pipo päässä ja kaulaliina kaulassa töihin kävellessä, joskus olisi tarvinnut lapasiakin, ja alkuillasta omalle mökille kävellessä tarkenee shortseissa ja lyhythihaisessa. 




Viimeinen viikko oli aika vaihderikas ja kiireinen, ihan vain hyvän sään puolesta. Asiakkaita riitti, mutta silti ehti puoliltapäivin vähän rentoutumaan ja napsimaan kuvia. (Olen muuten jo pidemmän aikaa miettinyt, miksi kaikki mun kuvat ovat niin sinisävyisiä. Voisko johtua siitä, että olen tosiaan niin korkealla ja taivas jotenkin ”heijastaa” sinistä?) Työpäivät venyivät helposti vähän pidemmiksi, ja illalla olin ihan rättiväsynyt. Torstaina taisin käydä kahdeksalta nukkumaan…



Kaiken kaikkiaan minulla on ollut kivat parisen viikkoa. Paljon olen oppinut uusia asioita, ja olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, joiden kanssa olen varmasti tekemisissä tulevaisuudessakin. Ja eilen sattui vieläpä asiakkaaksi yksi itävaltalaistunut suomalainen! Rallienglanti-aksentti paljasti ;D Mutta kivaa, että muutkin suomalaiset ovat löytäneet tiensä tänne.

Nyt taas kohti uusia seikkailuja! Toisaalta helpottavaa palata (vähäksi aikaa) sivistyksen pariin, jossa netti toimii ja kaupasta saa rasvatonta maitoa. Toisaalta taas aloin tottua siihen, ettei rahaa tarvinnut käyttää ollenkaan, eikä iltaisin tullut roikuttua netissä tai katsottua elokuvia. Jospa tästä tulisi uusi elämäntapa? Aina aikaisin nukkumaan? ;)



keskiviikko 26. elokuuta 2015

I schaff do


Moi taas! Lauantaina ehdin kotona näpytellä vähän enempikin tekstiä ja latailla kuvia nettiin, joten tässä tulee ajastettu päivitys teidän iloksi. Päätin vähän fiilistellä tänne mun uusinta työympäristöä kesätyö numero kahden viimeisen viikon kunniaksi! Viime viikolla muistin tasan yhtenä päivänä ottaa kameran töihin mukaan, ja onneksi juuri se päivä sattui olemaan edes hetken verran sateeton. Koko viikko aina lauantaihin asti oli kylmä ja sateinen, ja aamuisin oli ihan järkyttävän vaikeaa nousta sängystä ylös - aurinko nousee aina vaan myöhempään, ja aamut ovat koko ajan kylmempiä. Yhtenä aamuna taisi olla jopa seitsemän astetta! Vaan onneksi olen oppinut pukeutumaan kunnolla...


Mä en nuorempana ollut mitenkään innokas mökkeilijä. Mulle se tarkoitti ainaista työntekoa, ötökänpuremia, ulkohuussia ja mahdottoman monta kertaa läpiselattuja vanhoja akkareita vuodesta -94 eteenpäin. Harvoin lähdin mökille vapaaehtoisesti, varsinkaan kun ikää alkoi jo olla enemmän ja vanhemmat antoivat luvan jäädä yksin kotiin. Vanhempana mökkijuhannukset eivät tästä syystä innostaneet eikä mökkielämää oikein osannut kaivata – kunnes tulin tänne. Pääsin kokemaan vähän toisenlaisen mökkikulttuurin, jossa kellään ei ole omaa tonttia ja jossa lähes kaikki tuntevat toisensa tai vähintäänkin mökkinaapurinsa. Täällä yhtyy Keski-Euroopan kolme maata, täällä jää sulaa puroiksi ja lehmistä lypsetään onnellisen lehmän maitoa. Ollaan lähellä taivasta.




Kun tulevaisuuden suunnitelmani muuttuivat ja aloin pohtia uusia uravaihtoehtoja, mielessäni kävi, että olisipa kivaa kokeilla kausityöskentelyä vuorilla. Aluksi mietin laskettelukeskuksia tai hotellipalatseja, joita meidän lähistöltä löytyy, mutta onneksi luovuin niistä ajatuksista. Päädyin lopulta lähettämään sähköpostia eräälle työnantajalle, jonka tiesin etsineen työntekijöitä kesätöihin muutamaa kuukautta aiemmin – ja ennen kuin arvasin, minulla olikin lyhyt mutta kiinnostava kesätyöpesti tiedossa. Majoitus olisi hoitunut työpaikkani yläkerran huoneistossa, mutta halusin asua "meidän omalla" mökillä, jossa saisin levitellä tavaroitani vapaasti ja olla muutenkin omassa rauhassa, vaikka mökin lämmittämisessä ja muutenkin ylläpitämisessä onkin enemmän hommaa. 

Tänne tuloa odotin ja jännitin monta kuukautta, mutta kaikesta huolimatta halusin kerran kokea tämän. Eikä ole kyllä kaduttanut! Kuten sanoin, enemmän tai vähemmän kaikki tuntevat täällä toisensa. Aluksi ajatus vähän ahdisti: että kaikki tuntevat kaikki ja puhuvat kaikkien asioista kuin ominaan. Viime viikkojen myötä olen huomannut, ettei se välttämättä ole pelkästään huono asia, että kaikki tuntevat (ja pitävät sinun asioita kuin ominaan): minulta tullaan päivittäin kysymään miten menee, tarvitsenko jotain, (esim. entinen työnantajani tuli kyselemään tulisinko hänelle takaisin töihin) tai tulevat muuten vain juttelemaan työaikani kuluksi. Olen saanut muun muassa Käsknöpfle-illalliskutsun (ja myös käyttänyt sen) ja oppinut tuntemaan kivoja ihmisiä. Ihan mukava kesätyö! Toki on niitä ongelmiakin ollut: etenkin vanhojen ihmisten ja tirolilaisten kanssa minulla on vähän vaikeaa ymmärtää puhetta, ja usein vain sen takia, etten vain ymmärrä heidän murrettaan. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa toistaa ja lopulta näkee sen verran vaivaa, että tajuaa käyttää muutamaa sanaa hochdeutschia niin johan alkaa mennä minullakin perille... :D Minusta on hauskaa - ihan niin kuin edellisessä kesätyössäkin - hämmentää ihmisiä suomalaisuudellani. Jotkut eivät edes tunnista, etten ole paikallinen, vaikka oltaisiin useastikin juteltu, mutta nämä ovatkin yleensä turisteja, tosin pari kertaa olen työkaveritkin yllättänyt. 

Tietenkin on ollut hyvä, kun olen nyt puhunut päivittäin lähes ainoastaan saksaa. Sinänsä häiritsevää, että olen alkanut jopa ajatella saksaksi, ja sitten väkisin yritän kääntää "ajatukset" suomeksi tai englanniksi. Poikaystävän kanssa puhuessa menee kielet ihan sekaisin, ja suomeksi puhuessa on välillä vaikea tajuta, etteivät muut välttämättä ymmärrä, jos käytän lauseessa kaikkia kolmea kieltä. Samalla on huomannut tämän blogin tärkeyden itselleni: tämän avulla voin pitää suomenkielen taitoa yllä.

Mutta kivaa on ollut! Harmi vain, että tämäkin kokeilu on tullut päätökseen. Siispä kohti uusia seikkailuja!





lauantai 22. elokuuta 2015

Liechtensteinista Itävaltaan


Servus! Kaksi viikkoa mökkihöperöitymistä 1367 metrin korkeudessa takana, ja edelleen hengissä. Olen yrittänyt saada kännykän nettiä toimimaan läppärillä, mutta kas kummaa, ei tunnu onnistuvan. Siitä johtuu siis tämä radiohiljaisuus, mutta nyt kun yhdeksi yöksi pääsin taas sivistyksen pariin, niin pääsen taas päivittelemään kuulumisia. All in all, hyvin menee!


Jottei aivan vallan unohtuisi, taltioin blogiin viimeisen (kesä)lomaviikonlopun vaellusreissun. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus tehdä parin päivän vaellusretki vuorilla, mutta Sisiliasta palattuamme ei jaloista tahtonut löytyä voimia, ja reitin vaativuuden vuoksi en halunnut ottaa riskiä, joten päätettiin valita helpompi reitti. Otettiin bussi Liechtensteiniin ja suunnattiin Malbun-nimiseen alppikylään, josta noustiin vuorijonon huipulle hissillä. Päivä oli k u u m a jopa reilun kahden kilometrin korkeudessa, ja aurinkovoiteella olisi voinut läträtä vähän enempikin. Käsivarret ja olkapäät paloivat taas, auts! Onneksi repusta löytyi t-paita topin päälle vedettäväksi, joten pahimmilta vammoilta vältyttiin. Mutta ei sitä turhaan varoitella, että vuorilla tarvitaan aurinkorasvaa ihan yhtä lailla kuin aurinkorannoillakin.  





No mutta, aloitettiin haikki kuitenkin aika rauhallisesti, sillä päivästä oli tulossa pitkä. Heti alkumetreillä meidän seuraamme lyöttäytyi random eteläamerikkalainen härskejä vitsejä heittävä poliisi, joka oli ensimmäistä kertaa Euroopassa. Matkalla nähtiin pieni läikkä lunta, joka siis oli ihan uusi juttu tälle meidän matkaseuralaiselle. Hauska nähdä aikuisen ihmisen reaktio, kun näkee ja koskee ensimmäistä kertaa elämässään lunta! Osaisipa itse iloita uusista asioista samalla innolla. Mä en jaksanut ottaa edes kameraa repusta kovin montaa kertaa, vaikka maisemat olivatkin huikeita. Ajattelin varmaan, että maisemat näyttävät aina samalta ja mitä niitä turhaan miljoonaa kertaa täällä postailemaan... Nyt kun jälkikäteen miettii niin harmittaa ehkä hiukan; tämä oli yksi kauneimmista vaelluksista jonka olen tehnyt! Enkä olisi keksinyt tätä reittiä lähteä haikkaamaan, ellei eräs (suomalainen) ystäväni olisi tätä suositellut. Kyllä meillä suomalaisilla on hyvä maku monessa asiassa, eikö ;) 




Matkalla pidettiin evästaukoja parilla vuorenhuipulla, ennen kuin aloitettiin laskeutuminen vuorijonon toiselle rinteelle Itävallan puolelle, meidän mökkikylälle. Laskeuduttiin yhteen pötköön yli kilometri, ja voi elämä miten alamäki voi olla rankkaa. Onneksi laaksossa odotti kylmää juotavaa ja kuuma grilli! Minulla oli aivan liian vähän juotavaa mukana tuolla reissulla, eikä noin korkealla tietenkään mitään lähteitä ollut, joista olisi juomakelpoista vettä voinut saada. Tietenkin olisin voinut ostaa vettä yllä olevan kuvan majatalosta, mutta en kiusallanikaan halunnut maksaa viittä puolesta litrasta vettä. 




Tämän reissun jälkeen olin niin poikki, että melkein vannoin, etten enää loppuvuodesta halua lähteä haikkailemaan minkäännäköiselle mäennyppylällekään. Onneksi kuitenkin traumoista on päästy yli, ja uudet (leppoisat) vaelluspäivät ovat taas mielessä. Syksykin on jo tulossa, ja ah miten odotan ruska-aikaa! Ja hei mikä parasta - ihan uskomaton juttu - en ollut edes viikkoakaan tässä nykyisessä kesätyössä, kun minulle jo tarjottiin uutta, tosin vain parin viikon pestiä. Sekin duuni olisi kuitenkin vuorilla! Ja eihän siitä voinut kieltäytyä, varsinkin, kun tässä välissä ehdin pitää pari viikkoa vapaata. Tosin syyskuussa on jo niin kylmä, että joudun varmaan majoittumaan oman mökin sijaan työntekijöiden kommuuniin, kun työpäivien jälkeen haluaisi tehdä ehkä jotain muutakin kuin lämmitellä mökkiä ja suihkuvesiä. :) Mutta innolla odotan! Syksyisin on ihan mahtavaa bongailla vuorilla peuroja ja hirviä, kun ne tulevat alas korkeimmilta rinteiltä mölisemään soidinmenojaan. 

Sellaista siis minulla tiedossa! Eipä paljoa tule tulevina viikkoina oleiltua täällä kotona, joten taidan ottaa siitä kaiken irti.;) Bussis!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

How am I doing?


No niin! Maanantaina iltapäivällä pääsin tosiaan lähtemään töihin, tosin vähän epätavallisella kyydillä. Vanhalla armeijan autolla köröteltiin kiertotietä pitkin, ja mukana oli totta kai toimittaja paikallisuutisista. Jo samana iltana poikaystävän isä bongasi minut nettisivuilta, ja seuraavana päivänä minut saattoi nähdä paikallislehdestä. Että sellainen seikkailu heti ensimmäisenä työpäivänä!

Elämä rullailee muutenkin  kivasti tällä hetkellä. Minulla on suunnitelmia syksyksi, jo tulevaksi talveksikin, mutten ota stressiä mistään sen kummemmin. Minulla on pitkä, ihana ja tapahtumarikas kesä takana ja paljon muistoja taskussa (ja kameran muistikortilla). 

Kesä on mennyt melko pitkälti haikkaillessa. Kaikki vapaa aika on vietetty vuorilla, mikä sinänsä on kivaa, sillä olen nähnyt paljon hienoja paikkoja ja tavannut kivoja ihmisiä. Siitä lähtien, kun olen näillä leveyksillä oleillut, olen tähdännyt siihen, että tekisin joka vuosi yhden vaelluksen enemmän kuin edellisenä. No, tänä vuonna on tullut tuplattua edellisvuodesta, ja sen kyllä huomaa pienenä kyllästymisenä. Ensi vuonna ajattelinkin hankkia kausikortin tänä kesänä uudelleen avattuun maauimalaan ja panostaisin vaikka vesijumppaan.;) Tietenkin riippuu, millainen kesä ensi vuonna sattuu olemaan. 



Isoimpiin viimeaikaisiin muutoksiin kuuluu ehkä se, että irtisanoin salisopimukseni. Pariin viime kuukauteen en ole ehtinyt kunnolla käymään treenailemassa, ja koska en enää ole edes opiskelija, kuukausimaksu nousuu yli kymmenellä eurolla. Ja kun hintaa oli jo ennestään se päälle viisikymppiä, eikä siihen edes kuulu ryhmäliikuntatunnit. Omistaja ei ollut kovin mielissään kun ilmoitin sopimuksen irtisanomisesta (alkoi tivaamaan että miksi sä nyt eroat, meille tulee solariumkin syksyllä) ja jouduin jopa pyytämään poikaystävän tueksi keskusteluun. No, olinhan mä siellä jo reilun vuoden hikoillut. Time to move on.



Toinen iso juttu oli ehkä se, että kävin hammaslääkärillä. Se oli ensimmäinen kerta Itävallassa tai ulkomailla ylipäätään, ja sinnekin oli pakko ottaa poikaystävä tulkiksi. (Ja hyvä että otin; en olisi tajunnut puoliakaan, mitä ne minulle sanoivat.) Lääkäri siinä sitten naureskeli, että eipä ole ennen suomalaisia hampaita nähnyt, vaan valkoisilta näyttävät nämäkin, hehheh. Jälkeenpäin olin vähän pettynyt lääkärikäyntiin, nimittäin jo muutama vuosi sitten YTHS:llä minulle oli sanottu, että minulla olisi pari alkavaa reikää, ja nyt siitä ei ollut sanallakaan puhetta. Ei ne alkavatkaan reiät tuosta noin vaan katoa... Juttelin vielä myöhemmin tutun kanssa ko. lääkäristä, ja hänellä oli vastaavia kokemuksia: lääkäri sanoi että kaikki kunnossa, hampaat ehjiä, ja kun tuttu viimein vaihtoi hammaslääkäriä (kävi joka vuosi kontrollissa), olikin hänellä hampaissa viisi reikää. Tällä hetkellä pohdin, pitäisikö käydä vielä toisella hammaslääkärillä tarkistuttamassa, mikä on oikea tilanne.

Tällä hetkellä majailen mökillä, omassa rauhassa. Sinänsä vähän jännittää asua "yksin" pitkästä aikaa, ja vielä näin isossa talossa, mutta toisaalta ei mulla ole mitään pelättävää, kun melkein joka päivä on vieraita käymässä, ja täällä aika moni jo tietää minut ja tietää, että olen töissä kioskilla ja että kenen perheeseen kuulun, joten aina on joku huolehtimassa, että saan syötävää ja että kaikki on kunnossa.  :)



maanantai 10. elokuuta 2015

San Vito lo Capo


Niin se aika vaan kuluu! Parin viikon loma ja reissut on nyt lomailtu ja reissailtu, ja paluu "arkeen" on taas alkanut - arki lainausmerkeissä siksi, ettei minulla taida olla mitään tavanomaista arkea tällä hetkellä. Minulla piti tänään olla ensimmäinen työpäiväkin uudessa kesätyöpaikassa, mutta suunnitelmat menivät vähän uusiksi... Oltiin viikonloppu mökillä, ja lähdettiin eilen autolla pikaisesti käymään kotona hakemassa mulle ruuat ja vaatteet tulevaksi viikoksi, mutta kotona saatiin sitten tietää, että tie mökkikylälle on mennyt myrskyn seurauksena poikki ja että raivaamiseen saattaa mennä useampi päivä... No, soittoa pomolle, joka (onneksi?) oli jäänyt loukkuun alppikioskille, eli oli tietoinen tilanteesta, etten välttämättä pääse ajoissa töihin. Tämän hetken suunnitelma on, että yritetään päästä ajamaan varatietä pitkin iltapäivällä, joten siihen saakka saan bloggailla rauhassa ja kertoa vähän mun lomasta! 



Tänä vuonna alkuperäiset kesälomasuunnitelmat menivät hiukan uusiksi Kreikan tilanteen takia, eikä siis uskallettu lähteä Santoriniin. Vietin alkukesästä yhden pitkän päivän nettiä kuumeisesti selaillen, googletellen parhaita Välimeren rantoja niin Kroatian kuin Italiankin maaperällä ja pohdin vaihtoehtoja vähän kauempaakin. Joku heitti ilmaan ajatuksen rantalomasta Sisiliasta, ja parin klikkauksen jälkeen meillä olikin jo lennot Palermoon ja huone bed&breakfastista San Vito lo Capossa. Nettioppaat lupailivat meille Karibian fiilistä valkoisella hiekkarannalla palmujen katveessa. 

Ja sitä kyllä saatiinkin! San Viton ranta oli kyllä unelma, vesi oli turkoosia ja kristallinkirkasta ja ihanan lämmintä. En yleensä tykkää uida paljoakaan vapaissa vesissä, sillä vesi on yleensä niin tummaa, ettei pohjaa tai siellä lilluvia esineitä tai asioita näe, mutta täällä en meinannut malttaa maata rannalla, vaikka Münchenin kentältä ostettu lomakirja olikin aika koukuttava. Meri oli niin kutsuvan sininen <3





San Vito lo Capo oli sympaattinen pieni kylä, joka elää turismista, mutta turisteja ei kuitenkaan tungokseen asti ole. Mafiosoja ei kuitenkaan näkynyt, ja kaduilla oli muutenkin turvallista kävellä, vaikkei ihan sulauduttukaan joukkoon: suurin osa turisteista oli italialaisia, ja väriä oli pinnassa muutama aste enemmän... Onneksi italian alkeet olivat hallussa, joten ruokaa ja juomaa saatiin eikä ainakaan näännytty nälkään - paikalliset eivät tosiaan hirveästi englantia hallitse. Vaan sekös reissusta viehättävän tekikin! Enkä kertaakaan kuullut suomea, mikä on melko harvinaista Euroopan lomareissuilla.






Viikko meni hurjaa vauhtia. Päiviin sai mukavan rytmin, joka alkoi aamupalalla, jolta jatkettiin suoraan rannalle, ja päiväunien jälkeen suunnattiin syömään ja keskustan yöhulinaan. Useina iltoina istuttiin auringonlaskun aikaan meidän yösijan kattoterassilla viilentymässä. Kuumuudesta huolimatta nautin joka hetkestä. Maisematkin olivat aivan uusia minulle, vaikka Turkissa olikin jo kuivempaa maisemaa nähnyt. Aluksi iski kyllä pieni kulttuurishokki, kun ajattelin, että alue olisi jotenkin köyhää sen kuivuuden takia, ja kaduilla haisi erite jos toinenkin...Mutta sellaista se elämä vain on, eikä pintaa syvemmältä katsottuna paikka ollut millään tasolla köyhä. Elämäntapa vain oli niin erilainen siihen verrattuna, missä itse on elänyt. Loppujen lopuksi siitä erilaisuudesta pääsi nauttimaan, harmi vain että paikallisiin oli niin vaikea tutustua kielimuurin takia. Perusitalialla siis pärjäsi kaupoilla ja ravintoloissa, mutta paikallisethan puhuvat pääasiassa sisiliaa.

Tuliaisiksi lähti mukaan pistaasipestoa (nam!!), busiate-pastaa sekä marmelaadeja - ja tietenkin kaupan pulverikahvia! :D Sisiliasta löytää muun Italian tapaan myös hyviä viinejä ja oliiviöljyjä, mutta ne jätin tällä kertaa ostamatta. 






Kaiken kaikkiaan virkistävä reissu! Ranta oli sen verran hieno kokemus, että jo pelkästään sen takia voisin joskus vielä mennä tuonne uudestaan. Vaan kun on niin paljon monia muitakin paikkoja, joita haluaisi nähdä... Seuraavaa kertaa odotellessa :)

Millaisia kokemuksia muilla on Sisiliasta?