lauantai 30. elokuuta 2014

Elämä on omatoimimatka


Huhhuh, mikä viikko! Töissä on ollut syksyn kiireisin viikko, ja tekemistä on riittänyt sen tiimoilta myös toimistoaikojen ulkopuolella - siksi en ole bloggerissakaa ehtinyt juuri naamaani näyttämään. En ole ehtinyt tekemään mitään sellaista, mistä täällä voisin raportoida, ja muutenkin taidan hetkeksi hiljentyä täällä. Edessä on nimittäin kahden ja puolen viikon loma!! 

Keskiviikkona meidän työpaikalla vietetään 20-vuotisjuhlaa, mikä on siis aivan loistava aloitus mun lomalle. Torstaina suunnataan Friedrichshafeniin ja lennetään sieltä Alanyaan! Mä olen tosi innoissani tästä lomasta, ollaan suunniteltu jo vähän kaikenlaista tekemistä, ja sääennusteiden mukaan pitäisi olla ihan kunnolla lämpöäkin luvassa. Viikon reissun jälkeen suunnataan Suomeen, ja ja pitkän viikonlopun jälkeen lennetään takaisin kotiin. Mä ehdin olla kotona vain yhden päivän, jonka jälkeen vuorossa on Wien!! Sennan kanssa lähdetään seikkailemaan Wieniin ja Budapestiin, ja mahdollisesti treffataan Ainokin. Vähän niinkuin bloggarimiitti! :D Kotiin tulen juuri sopivasti Oktoberfestien aikaan. Pääsin itse asiassa tällä viikolla pitämään Dirndliäni ekaa kertaa tänä vuonna, mä niin rakastan sitä!

Sitten alkaakin uudelleen (uuteen) arkeen totuttelu. Siihen asti taidan pitää taukoa kirjoittelusta, sillä läppäriä tuskin otan reissuille mukaan. Toivotan teille kaikille kivaa syksyn alkua!! Palaillaan :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Loman vai maailman tarpeessa?



Perjantaina töiden jälkeen hyppäsin sis-in-law'n kyytiin ja ajettiin spontaanisti mökille. Tämä oli varmasti yksi viimeisistä viikonlopuista, jolloin sinne pääsisin tänä syksynä - 1700 metrissä tuli jo lunta viime yönä! Mökkilaaksoon, joka siis sijaitsee 1300 metrin korkeudessa, pääsee toki talvellakin, mutta matka täytyy taittaa kävellen. 15 kilometriä ei ole mikään lyhyt matka paksussa lumessa...

No joo, vielä perjantaina ei näkynyt lunta, ja lähdin yksikseni metsään seikkailemaan. Rakastan metsissä kulkemista, olen aina rakastanut. Meidän perheen mökillä Repovedellä on ihania satumetsiä joka puolella, jossa pompin ja hiiviskelin pienenä kaiket kesät. Nytkin halusin vähän fiilistellä satumetsä-muistoja (tätäkin metsää kutsutaankin epävirallisesti Märchenwaldiksi), mutta nolona kompuroin takaisin polulle, kun ohikulkenut perhe katsoi vähän vinoon.




Takana on jokseenkin raskas viikko, ja viikonloppu on mennyt oikeasti vain nukkuessa. Samalla olen ehtinyt kuitenkin miettiä syksyn suunnitelmia. Multa on useasti kyselty, mitä aion tehdä töiden ohessa, kun työpäiviä on toimistolla vain kolme per viikko. Sinänsä mulla ei ole asian suhteen mitään ongelmaa, saan aikani kulumaan varsin hyvin kotonakin - takana on kuitenkin viisi vuotta akateemista vapautta eli vapaapäiviä muutamaa luentoa lukuunottamatta. Töissä olen kertonut viimeisteleväni gradun ja alkavani taas kirjoittaa, tai vaihtoehtoisesti alan auttaa enemmän maatilahommissa. Toisaalta olen kuvitellut päivieni kuluvan kuntoillessa ja habaa kasvatellessa. Mulle ehdotettiin myös toisen työpaikan etsimistä, mikä tarkoittaisi lähinnä asiakaspalveluun liittyviä hommia. Jos ihan rehellisiä ollaan, en todellakaan halua enää sellaiseen työhön: mä oon ollut töissä niin ruokakaupassa, tavaratalossa kuin videovuokraamossakin, ja olen käsi sydämellä vannonut, että jos joskus vielä asiakaspalvelutyöhön painottuvaan tehtävään eksyn, tulee asiakaskunnan olla todella rajattu. Ei siis mitään tärkeileviä perheenäitejä tai tylyjä näpistelijäteinejä, kiitos. Haluan pysyä kaukana ihmisistä, joiden suurin huolenaihe tässä maailmassa on, että pakkauksessa oli yksi nugetti liian vähän tai dvd pätki kerran ja leffanautinto meni pilalle. Hattua nostan kaikille, jotka istuvat kassalla ja kohtaavat tylyjä asiakkaita ja silti tekevät työtään ilolla. Lisäksi ihmiset tuppaavat täällä olemaan todella ilkeitä suustaan (tosin pätee myös itse työntekijöihin!!), joka vahvistaa entisestään mielipidettäni asiasta. 



Eli ei sivutöitä. Silti viikossa on se neljä vapaapäivää, joilla pitäisi jotain tehdä. Edelliset vaihtoehdot ovat ihan hyviä, mutta muutama päivä sitten sain ihan mielettömän hyvän ajatuksen: miksi en matkustelisi? Asun oikeasti keskellä Eurooppaa, ja ympärillä on maita ja mantuja, joita en ole koskaan ennen nähnyt. Lisäksi mulla on edelleenkin haaveena käydä 30 eri maassa ennen kuin täytän 30 - tällä hetkellä listalla taitaa olla vasta 12. maa menossa. Siksipä päätin, että tänä syksynä aion tehdä viikonloppuretken Budapestiin, ja samalla reissulla käyn myös Wienissä. Viereisestä kaupungista lähtee suora junayhteys molempiin kaupunkeihin, joten miksi en sitä käyttäisi! Yksin tosin on vähän ikävä reissata, mutta ehkä mä jonkun saan suostuteltua mukaan. (Jos joku teistä haluaa liittyä seuraani..;)) 

Onko muita levottomia sieluja? Aiotteko vielä matkustella tänä vuonna? 

p.s. Kuka bongaa meidät tältä videolta? Se on kuvattu juhannuksena sieltä vuorelta, minne kiivettiin.:) 

torstai 21. elokuuta 2014

Tylsät työmatkat


Vorarlbergissä ja Keski-Euroopassa yleensäkin tuntuu, että välimatkat ovat lyhyitä vähän joka suuntaan. Mullekin on ihan arkea, että naapurikaupunkiin pääsee kymmenessä minuutissa, ja sitten hups, oonki Liechtensteinissa tai Sveitsissä. Pendelöinti on siis ihan normaalia ja järkevääkin, varsinkin silloin, jos sattuu asumaan kylässä, jonka pääelinkeino on maanviljely, eikä itse satu sitä harrastamaan. Olenkin nyt kesän alusta asti kulkenut arkipäivisin 40 minuutin junamatkan kaksi kertaa päivässä, ja jatkossakin pitää nököttää junassa vähintään se puoli tuntia, riippuen mihin junaan sattuu aamulla ehtimään. Kun koulut taas alkavat, tiedän että saan taas taistella esiteinien ja lukiolaisten kanssa istumapaikoista.Omaa autoa ei ole käytössä, ja kartan edelleenkin autolla ajoa viimeiseen asti: Suomessa olen ajanut autoa viimeks..hmm, neljä vuotta sitten, ja täällä ainakaan vanhoissa keskiaikaisissa kaupungeissa ei ole mikään kaikista järkevin liikennesysteemi. Lisäksi kun junayhteydet pelaavat niin hyvin, niin mitä turhaan kuluttamaan pieniä pennosiaan bensoihin.
 
Junassa istumapaikan saamisen lisäksi minulla on toinenkin ongelma. Miten vietän tuon reilun tunnin matkan, ettei se niinsanotusti mene hukkaan? Joskus aiemmin leikittelin ajatuksella, että meikkaisin ja söisin aamupalan vasta junassa, jotta voisin nukkua sen 20 min. pidempään aamuisin, mutta ei mulla kyllä olisi pokkaa alkaa levittelee ripsaria ruuhkajunassa :D aamupala vielä menisi, mutta senkin söisin kyllä mieluiten ihan pöydän ääressä, ja ehkä kanssamatkustajatkin arvostavat, etten mussuta puuroa korvanjuuressa. 

Muutamia selviytymiskeinoja mulla on työmatkalle. Toisinaan koomailu tekee ihan hyvää. Jos yöunet on tosiaan jääneet niin vähille, että parinkymmenen minuutin lisäuni on tarpeen, voi pistää herätyksen kännykkään yhtä pysäkkiä ennen soimaan, jotta tajuaa nousta ajoissa pois. Jos ei nukuta, niin voi katsella ikkunasta maisemia – se plussa mun työmatkassa on, että vuoria on joka puolella, ja niitä ei koskaan kyllästy katselemaan!

Olen kokeillut myös lukemista. Anna-Leena Härkönen on viihdyttänyt monet kerrat junassa, mutta ongelmana on se, että a) välillä nauran oikeasti ihan ääneen, b) jos vieressä/edessä istuva ei häiriinny nauramisesta, yleensä ne tuijottaa turhan tiiviisti, että mitä kirjaa oikein luen mutteivät kuitenkaan sano mitään, ja c) jos kirja on todella koukuttava, saattaa joskus olla vaikeuksia nousta oikealla pysäkillä pois. Lisäksi, jos luen kirjani aina junassa, mitä mä luen sitten iltaisin? Kirja per viikko on ehkä vähän turhan tiukka tahti, varsinkin kun mulla ei niitä kirjoja ole kovinkaan paljoa, ja tykkään lukea suomeksi. Tai siis suomalaisia kirjoja. Käännökset ei enää maistu jostain syystä!

Musiikkiakin kuuntelen toisinaan, mutta sitä yritän välttää viimeiseen asti, sillä kuuntelen samaa jumputusta sitten salilla, enkä jaksa tai ehdi joka viikko päivittää soittolistaa. Kauhea työ löytää hyviä biisejä! :D

Mulla on vielä yksi vaihtoehto, jolla voisin kuluttaa aikaani junassa. Mulla on syksyllä tarkoitus alkaa taas kirjoittamaan kirjaa, kun viimein opiskelut alkaa olla loppusuoralla ja ajatukset alkavat taas monen vuoden jälkeen selkiytymään. Tabletti mahtuu näppärästi käsilaukkuun, mutta sillä ei ole hirveän näppärää nakutella, vaikka erillinen näppäimistökin löytyy. Pitää kuitenkin kokeilla!


Onko teillä muilla työmatkalaisilla vinkkejä, kuinka saatte aikanne kulumaan junassa?

maanantai 18. elokuuta 2014

Carpe diem


Siitä on nyt kolme kuukautta, kun muutin Itävaltaan. Se ei ole mikään hurjan pitkä aika, eikä Suomeen ole vielä ehtinyt tulla mikään erityinen ikävä. Vanhempien kanssa ei ehkä soitella enää niin tiuhaan tahtiin kuin alkukesästä, jolloin piti hoitaa vielä paperihommia kuntoon, mutta kavereiden kanssa viestittelen edelleen lähes päivittäin facebookin ja whatsappin kautta. Osa ehkä lukeekin tätä blogia, mutta tällä tavalla yhteydenpito on aika yksipuolista. Parempi kuitenkin kuin ei mitään!

Se, mikä mun tämänhetkisessä elämässä ja mielentilassa on varsin kivaa, on se, etten erityisemmin odota mitään. Tai siis joo, parin viikon päästä lennetään Turkkiin, juhuu! Eka rantaloma ikinä, jos ei lasketa viime kesän Genova-viikonloppua ja viikkoa Mas Palomasissa vuonna -98... Mutta siis, nyt mun ei tarvitse miettiä sitä, että kohta pitää palata Suomeen, tai kohta tuo toinen tuosta lentää jonnekin kauas. Tai että kohta alkaa taas luennot tai että pitää muuttaa uuteen kämppään tai muuta vastaavaa. Sellaisia muutoksia mun ei tarvi nyt odotella, ja tällaista fiilistä mulla ei ole ollut varmaan koskaan! Tällaista ns. stabiilia elämää olen ehkä salaa kaivannutkin, vaikka uudet alut ja uudet tuulet ovatkin aina jännittäviä omalla tavallaan. Toisaalta mulla on edelleen vähän kesken tämä uuden arjen rakentaminen, ja pieniä muutoksia tapahtuu jatkuvasti, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla elämä on melko tasaista.



Eikä kuitenkaan sillä tavalla tasaista, että tässä ehtisi tylsistyä. Perjantaina käytiin Liechtensteinissa katsomassa puolen tunnin mittainen ilotulitusshow maan kansallispäivän kunniaksi, ja lauantaille oltiin voitettu liput neljän Bodensee-maan (Itävalta, Saksa, Liechtenstein ja Sveitsi) radio- ja tv-kanavien järjestämälle partyboatille. Huomaa kyllä että on tulossa vanhaksi, yhdentoista aikaan parin Hugon jälkeen alkaa jo tuntua siltä, että voisi mennä nukkumaan. Seuraavana päivänä on sitten kivempaa, kun jaksaa vaikka lähteä patikoimaan metsäpoluille ja poiketa samalla alppimajalle Apfelstrudeleille :)  


Elämäntyyli on kyllä muuttunut hiukan tänne muutettuani. Elän enemmän hetkessä, ja muutenkin meno on paljon spontaanimpaa ja aktiivisempaa kuin ennen. Toki multa puuttuu edelleen omat kaverit (voi kun saisin kaikki ihanat Kouvolasta ja Jyväskylästä tänne!!), vaikka kyllä silläkin rintamalla tapahtuu, kiitos Facebookin. Toissaviikolla kävin jo toistamiseen muiden expat-tyyppien kanssa drinkeillä, ja sain sieltä ihan kivoja kontakteja. Niissä on kuitenkin se huono puoli, että useat ulkomaalaiset tuppaavat elämään sellaista kiertolaiselämää: hetki täällä, toinen siellä, kolmas jossain muualla tai palaavat samantien kotimaahansa. Yhtä juttua olen kuitenkin miettinyt, mulla olisi nimittäin nyt hyvä syy hankkia se kauan toivomani koira. Sitähän suositellaan sinkuillekin; koiran ulkoiluttaminen on helppo tapa tavata uusia ihmisiä ! :D 


Mutta hyvin menee ja hyvää kuuluu! Oli kyllä paras ratkaisu tulla tänne :) Mitäs teidän elämään kuuluu? Selvisittekö maanantaista?

perjantai 15. elokuuta 2014

Do you even lift?

Moi kaikki! Vietän tässä pitkää viikonloppua – meillä on taas yksi näistä lukemattomista kirkollispyhistä menossa, mikä ei siis haittaa mua yhtään. Eilen en tehnyt paljoa muuta kuin kävin siellä lääkärissä ja nukuin pitkät päikkärit vältelläkseni gradun tekoa. Illalla poljin hakemaan Gerhardia töistä, pyöräilin jo toista kertaa tänä vuonna, juhuu! Kohta pitää hankkia varmaan oma pyöräkin. Junallekin pääsis nopeammin aamuisin pyörällä, alamäkeä koko matka! Kotimatkalla sitten sais vähän painella ylämäkeä, mutta mikäs siinä, sentään ei ihan vuoren rinteellä asuta vaikkei kaukana siitä ollakaan ;)

Kävin mä myös salilla. Allekirjoitin vuoden jäsensopimuksen samalle salille, jossa oon nyt toukokuusta asti käyny. Se on tän kylän ainut kuntosali, joten valinnanvaraa ei hirveästi ollut, mutta ei mulla kyllä ole ollut valittamistakaan. Syksyllä alan tehdä kolmipäiväistä viikkoa töissä, joten loppuviikosta pääsen käymään punttiksella aamupäivisinkin, jolloin siellä on vähemmän porukkaa hyörimässä. Eilenkin siellä oli puolen päivän aikaan melko hiljasta, minkä takia ajattelin kokeilla paria uutta laitetta. Mä oon nyt kolmisen kuukautta vedelly lähes samalla ohjelmalla, ja alkaa ne 9-10 laitetta jo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Löytyi kyllä taas ihan uusia lihaksia, kun vähän eri vimpaimilla väänsi!  



Kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan tämä tämänhetkinen fitness-buumi on mun mielestä kyllä ihan hyvästä tälle yhteiskunnalle. Eikös joskus 80-90-luvulla ollut myös joku fitness/Jane Fonda-villitys menossa? Kyllä silloinkin jumpattiin ja käytiin lenkillä ja syötiin salaattia, kaloritki keksittiin jo aikoja sitten. Silloin se vaan ei ollut niin näkyvästi esillä, kun ei ollut nettiä saati sitten blogeja ja instagramia ja facebookia, kisoista en sitten tiedä. Musta on paljon huolestuttavampaa se, että ihmiset syövät liikaa ja lihovat kuin että treenaavat ja syövät oikeaa ruokaa. Syömishäiriöisten (jotka pudottavat painoa) osa koko kansasta on kuitenkin niin pieni, mutta kaikki asiat pitää puida nykyään niin isolla mittakaavalla että näyttää siltä, että joka toisella on vähintään ortoreksia. 

No joo, mä en tunne aihetta niin hyvin, että voisin lähteä siinä pätemään. Itse kuitenkin laihdutin muutama vuosi sitten 12 kiloa (tämän hetkisestä painosta eli kuvassa näkyvän kropan koosta) suhteellisen epäterveellisesti ja tiedän millasta paskaa se voi olla, kun joka ainut suupala pitää laskea kaloreissa ja päivän ruuat on suunniteltu tyyliin viikkoa etukäteen eikä ravintolaan voi mennä ellei tiedä paljonko kaloreita kussakin ateriassa on, ruokaa pystyin syömään vain tietynlaisella haarukalla tai lusikalla, ja mitä kaikkea muuta siihen kuuluikaan... En muista enää, koska silloin oli päässä vähän muutakin vikaa ilmeisesti! Pointti oli se, että vaikka tavallaan jokainen pudotettu kilo oli voitto ja ilon aihe, en kuitenkaan pystynyt iloitsemaan saavutuksista, koska koko ajan piti tähdätä aina vaan alempaan lukuun. Sitten kun asiat muussa elämässä alkoi mennä paremmin, ruokakin alkoi taas maistumaan ja kilot tuli takaisin. Tietenkin se silloin tuntui kauhealta, ja välillä halusin pudottaa kilot taas yhtä nopeasti, mutta mua on pelottanut että mun pää menis yhtä pahasti sekaisin kuin silloin niin olen pyrkinyt vain elämään terveellisemmin ja keskittymään muihin juttuihin kun painoon.  


Mä kuitenkin ihailen niin paljon kaikki urheilijoita ja aktiiviliikkujia, jotka myös antavat itsestään hyvän kuvan. Mä seuraan monia innostavia blogeja, ja niiden kirjoittajat ovat hullun inspiroivia ihmisiä. Mä itse olen vielä kaukana sellaisesta!

torstai 14. elokuuta 2014

Allergiatesteissä

Muistatte varmaan, kun valitin alkukesästä mun kamalasta allergiasta? No, se ei jäänyt pelkäksi valittamiseksi vaan varasin ajan sis-in-law'n suosittelemalle erikoislääkärille. Mä olen siis aina ollut hirveän herkkä ja allerginen ihminen, ja jo lapsena kävin allergiatesteissä ja vähän vanhempana samanlaisella erikoislääkärillä lauluopettajan pyynnöstä. Laulaminen jäi, koska tuntui, etten pystynyt allergioideni ja limakurkkuineni kehittymään mihinkään ja kaikki esiintymiset ja kokeet meni pieleen, koska tietenkin ne järjestettiin aina kesäisin. Allergia sen sijaan piinaa edelleen. 

Jo pienestä asti olen saanut ihottumaa ties mistä, uikkareista, auringosta, hedelmistä ja lääkevoiteista sekä aivastellut keväisin nenäni punaiseksi. Eläimetkin valitettavasti aiheuttavat allergiaa mulle: meidän pikku Pupsi-pupu piti lopettaa, kun minä olin kuulemma ihan tukkeessa ja isän astma alkoi oireilla. Siitä on jo aikaa kaksikymmentä vuotta, mutta vasta muutama vuosi sitten mulle selvisi, mikä se äidin tarkoittama „parempi paikka“ oli, kun kysyin minne Pupsi on viety. Oivoi. Lisäksi muutama vuosi sitten aloin kärsiä nokkosihottumasta, urtikariasta aka dermografismuksesta, joka on yksi inhottavimmista jutuista ikinä! Tosin se taitaa johtua mun e-pillereistä, mutta en ole vielä halunnut puuttua asiaan.




Mä olen aina ajatellut, että mulle pahin allergianaiheuttaja on koivu. Suomessahan niitä on joka paikassa, mutta Itävallassa niihin ei törmää kovinkaan usein. Tietenkin tiesin myös olevani allerginen heinälle, mutta Suomessa en joutunut niiden kanssa pahemmin tekemisiin, citykissa kun oon. Täällä on vähän eri meininki. 

Tänään siis otin vapaata töistä ja menin lääkärin vastaanotolle. Ensin jouduin taistelemaan sosiaaliturvatunnuksien takia, koska mun paikallinen e-card ei ollut käytössä (??) ja piti kaivaa Suomesta saamani eurooppalaisen sairaanhoitokortti. Se sentään toimi, ja pääsin jonottelemaan vuoroani. Ekaksi mulle tehtiin allergiatestit, eli käsivarteen teippi, sen molemmille puolille laitettiin erilaisia tippoja iholle ja lopuksi ihoon pistettiin tipan kohdalle reikä. Ja taas odottelemaan. Ai jumankauta kun kutitti! Kädestä alkoi punottamaan ja kutiamaan voimakkaasti kontrollitipan lisäksi vain heinä. Ja se sitten muuten kutitti! Piinallisten 20 minuutin vaikutusajan jälkeen pääsin viimein lääkärin huoneeseen. 

Diagnoosiksi tuli siis erityisesti heinäallergia (jostain kumman syystä en reagoinut koivuun oikein mitenkään), mikä nyt ei yllättänyt muttei kyllä helpottanutkaan oloa. Alettiin puhua mun oireista, ja niiden perusteella sain lähetteen astmatesteihin. Harmittaa kyllä kovasti, sillä mä oon aina pelännyt saavani astman: jouduin monia vuosia seuraamaan vierestä miten mun isä joutui sen kanssa taistelemaan, eikä ollut kyllä kivaa. Mä todella toivon, että sen saisi jotenkin estettyä, ettei mulla puhkeaisi, ja onhan se nyt epäreilua, että tupakoimaton terve nuori ihminen saa sellaisen taakan vaivakseen. Lisäksi huolestuttaa vähän tämä mun tulevaisuus, josta pari postausta sitten mainitsinkin... Eli päätettiin Gerhardin kanssa pitää tämä maatila sitten, kun Gerhardin vanhemmat eivät enää halua jatkaa, ja no, tosiasiahan on ettei tämän kokoista maatilaa yksin pyöritetä. Mutta jo ne pari kertaa mitä olen navetassa tai heinäpellolla touhunnut on ollut jo aikamoista tuskaa, joten miten mä kestän tätä monta kymmentä vuotta? 


Hyvä kuitenkin, että menin käymään siellä lääkärillä. Meen sinne jatkotesteihin ja mietin sitten, mitä teen. Ei nämä mun allergiat kuitenkaan niin paljoa mun elämää rajoita, kunhan on vaan oikeat aineet niitä vastaan. Kuitenkin niin paljon elämäntavoista kiinni, miten niiden kanssa pärjää: voisin esimerkiksi pitää kodin vähän siistimpänä, ja pitää huolen etten mene päivävaatteissa sänkyyn, ja mitä muita näitä nyt on. 

Onko muita allergikkoja? Tai astmaatikkoja? Vinkkejä, miten helpottaa allergian oireita? 

tiistai 12. elokuuta 2014

Sporttista menoa

Moi kaikille! Mä tulin tänään töihin jo kahdeksaan - koko kesän olen siis aloittanut työt vasta ysiltä mutta ensi kuusta lähtien aloitan aikaisemmin -  ja jo tämä tunnin heitto näkyy ja tuntuu! Ihan kuin en olisi herännyt vieläkään, ja silmäpussit tuntuu roikkuvan suupielissä asti, haha. Toivottavasti tämä on vaan tottumiskysymys!

Viime sunnuntaina ei lähdetty vaeltamaan, mutta haluttiin silti olla sporttisia, joten pyöräiltiin Feldkirchiin. Matka edestakaisin oli kolmisenkymmentä kilometriä, joka ei yllättävää kyllä tuntunut juuri missään! Samalla sain tosi kivat rusketusrajat selkään, huomatkaa mun topin selkämys… Vaikka pyöräilen suunnilleen kerran vuodessa perus trekking-pyörällä, päihitin pyöräilykaverini (entisen semipro maastopyöräilijän) ylämäissä. Voi kun yläasteen liikanmaikka olis ollut näkemässä…!



Mä olen yksi niistä raukoista, jolle koulun liikuntatunnit oli yhtä tuskaa ja häpeää: mä olin se, joka ei jaksanut juosta cooperin testiä tai tonniviissatasta kokonaan (ollenkaan), ja mä olin se, joka kaatui luistinradalla tai hiihtoladulla aina vähintään kerran vartissa. Mä en ikinä osunut palloon mailalla ja jouduin pesispeleissä aina tekemään ryssät eli heitin mailan pois ja lähdin juoksemaan ykköspesälle heittäjän nostaessa pallon ilmaan, jotta olisin ylipäätään päässyt peliin mukaan. En tykännyt hippaleikeistä, koska juoksin pikkukintuillani niin hitaasti etten koskaan saanut ketään kiinni. Kerran mustaapekkaa leikkiessämme Mustaksi Pekaksi jäi se, joka kilpajuoksussa viimeisenä kosketti seinää, ja mä en sitten halunnut ottaa mitään riskejä joten en turhaan jarrutellut seinän tullessa vastaan – aina siitä asti mun nenä on ollut vähän vino :)



Ennen en voinut käsittää luokkakavereita, joista liikkatunnit oli parhaimpia. Siis kuka nyt haluaa vapaaehtoisesti hikoilla? Kuka jaksaa raahata suksia ja luistimia kouluun, tai juosta suunnistusrastien perässä, vaikkei nopeimmat saa edes mitään palkintoa? Ja entäs ne liikuntapäivät! Toiset painelee posket punaisina mäessä suksilla ja laudoilla, mä hengasin mieluiten Mielakan kahviossa kaakaon ääressä.

Nykyään ajatusmaailma on vähän toinen. Jos mulle tarjottaisiin maksuttomia (ja pakollisia!!) liikuntapäiviä työpaikalla, mä olisin ihan täysillä lähössä mukaan! Zumbatunti puistossa tai murtomaahiihtoa pellolla, oisko parempaa? Sulkapalloa, korista, jalista, sauvakävelyä, melkein mikä vaan kävisi. Uinti on ainoa, jota en bakteerikammoisena uskalla harrastaa, ja joogaan ja pilatekseen olen vähän liian levoton.




Tänä kesänä olin ottanut tavoitteekseni kohottaa kuntoa, ja siinä kyllä olen onnistunut. Salilla käynti on vahvistanut lihaksia sen verran, että enää en tunne itseäni ihan niin kömpelöksi kuin ennen. Lisäksi jalat ovat voimistuneet huikeasti; juoksu, hiking ja pyöräily sujuvat paljon paremmin kuin aikaisemmin! Seuraavaksi voisi ottaa paremmat ruokailutavat haltuun – ei sillä, ettenkö jo nyt söisi peruskotiruokaa, mutta se ruoka mitä anoppi kokkaa on sen verran hiilaripitoista, että pitää katsoa itse vähän paremmin, että saan kaiken tarvittavan oikeassa suhteessa. Omaa keittiötä tai jääkaappia kun ei ole, niin toisinaan on vähän hankala alkaa sooloilemaan, ja töiden takia kokkaaminen venyisi aina tosi myöhäiseen iltaan, milloin on jo niin nälkä että söisi vaikka kilon maksalaatikkoa rusinoilla jos se tuotaisiin lautasella mun eteen.

Mikä on teidän lemppari liikuntamuoto? (Penkkiurheilukin lasketaan…;))

maanantai 11. elokuuta 2014

Populaarikulttuuria

Meidän kylässä riitti viime viikolla vipinää ja vilskettä, nimittäin täällä järjestettiin vuotuiset lyhytelokuvafestarit. Missasin nämä ilmaisen juoman bileet ihan täysin viime vuonna täällä asustellessani, ja tänä vuonna halusin korjata asian. Kuulin päivää ennen festareiden alkua Vorarlbergin mamu-yhteisössä, että ryhmän erään jäsenen pätkäfilmi esitetään festareilla, ja että elokuva on saanut ideansa suomalaisista eukonkantokisoista. Nyt ei tarvinut edes sen kummemmin pohtia, minä päivänä sinne menisin! Festareiden aikaan sattui olemaan suhteellisen hyvä ilma, ja elokuvailtaa voitiin viettää paljaan taivaan alla. Johnin elokuva Return of the Habsburgs oli kyllä ihan hullun hauska! Tyyppi on myös asunut Suomessa, Tampereella, sieltä siis innostus eukonkantoon. Suurin osa elokuvan hauskuudesta liittyy valitettavasti vorarlbergiläisyyteen, mutta onneksi se vastaa aika hyvin stereotypiaa itävaltalaisista. ;)


Käytiin festareilla vielä päätösjuhlassa, jossa julkistettiin myös festareiden voittajafilmit. Ennen voittajien paljastamista kävin juttelemassa Johnille - mua jännitti ihan hulluna, se oli ihan hurjan kokoinen mies! Ei ihme että oli pärjännyt eukonkannossa, kyllä niillä lihaksilla... 


Yleensä en lämpene indie-leffoille, mutta nyt joukossa oli muutama ihan hauska ja muutama syvemmällekin iskevä elokuva. Toiset taas menivät kaikessa taiteellisuudessaan ihan yli, enkä aina tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tosiasiahan on, että tarinoita löytyy joka lähtöön, eikä kaikkia voi aina miellyttää! Jokainen katsoo elokuvia aina omista lähtökohdistaan käsin ja aiempia kokemuksiaan peilaten, joten toisen inhokki voi olla toisen lemppari. Tosin kuulin juuri sisäpiirin tietoa, että kyseisillä festareilla oli määrätty ainakin yhdessä kategoriassa voittaja jo kuukausia etukäteen. Ihmettelinkin jo, miksi voittaja oli kieltäytynyt 500 euron rahapalkinnostaan ja pyytänyt sen lahjoittamista toiseksi tulleelle, liekö tullut huono omatunto. 


Joka tapauksessa oli kyllä siistiä, että saatiin edes vähän urbaania kulttuuria tähän meidänkin kylään. Ei minua siis muuten haittaa asua täällä tai kulkea ympäri maita ja mantuja, mutta kotimatka tuntuu aina niin pitkältä, minkä vuoksi olikin kivaa vaihtelua, että koti oli kivenheiton matkan päässä. :)

p.s. Näkikö (ja kuvasiko) kukaan muuten superkuun? Mun kameralla ei ihan onnistunut :( 

//We had a short film festival in our little town. Usually nothing is going on here, so it was nice to experience some urban culture here as well! The movie Return of the Habsburgs was directed and acted by a guy, who was living some years in Finland and doing this crazy sport called wife carrying there, from where he actually got the idea for this movie in the first place. The movie is nice mixture of different cultural stereotypes, mostly from Vorarlberg! You can watch the movie here

lauantai 9. elokuuta 2014

"Tämän takia ei kannata valita ulkomaalaista miestä"

IS:n nettisivuilta olen seurannut huvikseni keskustelua ulkomaalaisten miesten hurjasta viennistä Suomessa. Allekirjoitan kyllä itsekin sen, että enemmän mä olen tapaillut ulkomaalaisia kuin suomalaisia miehiä... Ulkomaalaiset on toisissa asioissa paljon mutkattomampia kuin suomalaiset! Nyt sieltä löytyi kuitenkin Jonna Waddingtonin kommentti aiheeseen, josta löytyi kyllä todella paljon tuttua! 

"Kaukosuhde oli elämäni parasta ja samalla kamalinta aikaa. Noin kuuden viikon välein lensin Lontooseen tai mieheni otti lennon Helsinkiin. Edelleen lentokentällä sydäntä kouraisee, vaikka tilanne on nykyään täysin erilainen."

Juuri nyt en muista kenen blogissa vastikään puhuttiin samaisesta aiheesta. Sinne kuitenkin kommentoin, että on se kumma, kun kaukosuhteen päätyttyäkin on ihmeellinen ikävä jotakin tai jonnekin, kun siitä vain on tullut tapa. Onneksi se on kuitenkin aiheetonta. Toisinaan meillä iskee myös nuo kulttuurierot arjessa vastaan, mutta suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että asutaan kolmessa sukupolvella saman katon alla, tilanne olisi varmasti eri, jos asuttaisiin omassa asunnossa keskenämme, tai jos olisimme alusta alkaen asuneet samassa maassa. Meillä kotona itävaltalainen kulttuuri jyrää suomalaisen kyllä kuusi nolla :D   


Mitä mieltä te olette? Onko sillä mitään eroa, onko mies ulkomaalainen vai kotimainen?

//We've had discussion in the Finnish media about foreigners getting easily in (close) contact with Finnish women. Now a journalist wrote a comment about why you shouldn't choose a foreign guy. But does it really matter, if your partner is foreigner or coming from the same country and culture as you are? 

keskiviikko 6. elokuuta 2014

It's you again!

Onko täällä muita syksyfaneja?


Tänä aamuna päästäessäni kissan ulos ilma tuntui jotenkin erilaiselta. Tuntui syksyltä! Se on täällä taas! Vaikka kesä onkin ihanaa aikaa, on syksy omalla tavallaan ihan yhtä ihana. Ja mikä parasta: tämä on mun ensimmäinen kokonainen syksyni Itävallassa, mikä tekee siitä vieläkin ihanampaa! Vaikka syksy merkitseekin kesän loppua, on siinä silti uusia alkuja. Aamusumu aurinkoisessa laaksossa on jotain niin kaunista, samoin kuin hiipuva auringonvalo iltojen hämärtyessä. Ja mikä parasta: kohta alkaa Oktoberfest-kausi!! Aas, zwoo, g'soffaa!



Kohta on kolme kuukautta kulunut täällä, honeymoon-vaihe on ohitettu ja pari ylä- ja alamäkeäkin koettu. Suurimpina kompastuskivinä ovat olleet mun mielikuvat ja unelmat mun tulevaisuudesta, miltä olen aina kuvitellut elämäni näyttävän ja miten se on ristiriidassa nykyhetken kanssa. Mä olen joutunut tekemään tosi isoja päätöksiä tämän kesän aikana – juurikin liittyen tulevaisuuteen – ja se on ollut välillä vähän pelottavaa. Olen joutunut luopumaan monista haaveistani, mikä on toisinaan tuntunut aika pahalta, mutta toisaalta saan tilalle jotain, mistä en ole koskaan edes osannut unelmoida.

p.s. Näen joka aamu junassa ihan Richard Maddenilta näyttävän miehen. 

//I really love autumn! Basically every season is special and wonderful in its own ways, but now I'm already starting to wait for the fall. I can already sense it! And also, I'm really looking forward the Oktoberfest-season as well ;) 

p.s. Every morning on my way to work I see this guy who looks like Richard Madden.



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Survival kit

Jostain syystä tämä postaus on jäänyt julkaisematta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kesäkuiselta Suomen-reissulta tarttui mukaan puoli matkalaukullista tavaraa, jota ilman en varmaan pärjäisi.


Mukaan tarttui lehtiä, kuten fittiä, oliviaa ja menaiset sporttikin. Yksi Cosmopolitankin eksyi joukkoon, vaikka kolmisen vuotta sitten vannoin, etten enää ikinä lue tuota lehteä - kirjoitin kandidaatin tutkielmani cosmon ylläpitämästä naiskuvasta vertaillen saksalaista ja suomalaista versiota. Ihannenaiskuva, jota se lehti tarjoaa, on kyllä jotain ihan kuraa. Halusin antaa lehdelle vielä yhden mahdollisuuden, mutta ei, ei maistunut. Muutakin lukemista löytyi, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kaikista hyödyllisimmäksi ostokseksi ovat nousseet kumisaappaat. Se on pelastanut monet kerrat matkalla rautatieasemalle! Soon-to-be-anoppini kadehtii niitä suuresti :D Toinen erityisen hyödyllinen juttu oli Burana, aspiriinilla ei nimittäin ole muhun minkäänlaista vaikutusta ja täkäläiset särkylääkkeet ovat muutenkin ihan outoja, mitkä ei auta millään tavalla päänsärkyyn, josta kärsin valitettavan usein. Myös ginasta ostettu paita on ollut ahkerassa käytössä! Ihanan viileä, mutta silti lämmittää tarpeen tullen. Gina tricot ei ole vielä valitettavasti rantautunut tänne :(

Muita perusostoksia oli mm. maustetut mustat teet, kaurapuuro ja proteiinipatukat. Lisäksi ajattelin ottaa kokeiluun tuon Dietmix-jauheen, mutta mansikka ei ollutkaan ihan mun makuun... Enkä ole muutenkaan tässä nyt jaksanut kunnolla treenata, joten taitaa siirtyä syksylle tuon pussin tyhjentäminen. 


Taisin jo mainita, että viimeksi unohtui ostaa ruisleipää, mutta onneksi veli muisti tuoda muutaman pussin mukanaan! Pistin ne pakkaseen, jotta en söisi kaikkia kerralla, kuten mulla on yleensä tapana... Alkukesästä visiitillä käynyt kaverini toi salmiakkia, suklaata ja lonkeroa. Suklaa meni ihan samantien, mutta salmiakki maistui poikaystävälleni paremmin kuin mulle.:D Lonkeroista taitaa olla vielä kaksi juomatta, sillä mulle maistuu ihan hyvin paikallinen radleri, ja Suomi-ikävään saa Intersparista Somersbyn siideriä :)

Mitä muut ulkosuomalaiset tuovat mukanaan Suomilomiltaan? Tai mitä ilman ette pärjäisi ulkomailla?