lauantai 28. maaliskuuta 2015

Graduation party

Palataanpas takaisin päiväjärjestykseen, ja otetaan kiinni, mitä on jäänyt kirjoittamatta Suomen-reissulta. Loman päätteeksi käytiin tietenkin moikkaamassa perhettäni, minuuttiaikataululla kuten yleensä. Kävin kampaajalla, hierojalla, töllötettiin auringonpimennystä ja käytiin ostamassa ruispaloja - viimeksi oltiin myöhään liikkeellä ja jäi vähän vaisuksi ruisleipäsaalis. Isoin juttu oli kuitenkin se, että vaikken vielä olekaan saanut todistusta maisterinopintojen päättymisestä mutta gradu on arvioitu ja hyväksytty, päätettiin tämän reissun yhteydessä viettää valmistujaisiani - kun ei sitä taas tiedä, milloin seuraavan kerran olen käymässä Suomessa. Ja oli se kiva nähdä sukua ja perhetuttavia iloisissa merkeissä, vaikken valmistumista kovin isona juttuna pidäkään, kun ei se minulle mitään niin erityisen konkreettista merkitse. Mutta yliopiston gradunteko-ohjeissakin lukee, että valmistumista pitää juhlistaa, joten pakkohan se oli, heh.



Olin jättänyt järjestelyt vieraiden kutsumisesta ruokien tilaamiseen vanhempieni hoidettavaksi, ja en olisi kyllä itse osannut paremmin järkätä. Erityisesti ruokapuoli oli varsin onnistunut, ja minun huolekseni jäi vain kermakakun koristelu. Tarjoilu pidettiin melko simppelinä, sillä vieraita ei ollut tulossa kovinkaan paljoa - lohivoileipäkakku oli joka tapauksessa pakko olla! Se on minun ehdoton suosikkini, pitää varmaan opetella itse tekemään, maistuisi nimittäin varmaan täälläkin paikallisille. Muutenkin Suomessa lomaillessa tulee syötyä lohta ja kalaa yleensäkin melko paljon, ja olisi hyvä opetella kokkaamaan sitä itsekin. Tosin kilohinta esim. lohelle täällä on vähintään tuplasti enemmän kuin Suomessa (jopa tukkukaupoissa), joten jokaviikkoiseen menuhun sitä en ajatellut ottaa.  


Olin esittänyt toivomuksen, ettei minulle annettaisi lahjoja, jo ihan vain senkin vuoksi, että matkalaukut ovat aina muutenkin ihan täynnä kotiinpäin mennessä. Muutama sukulainen kuitenkin uskalsi ottaa riskin, ja sain täydennystä Kalevala-korukokoelmaani. Toimii aina! Lisäksi sain muutaman muunkin Suomi-jutun mukaan vietäväksi. Ei ihme, että ulkosuomalaisten kodit ovat täynnä kotimaisia juttuja! 

Mutta nyt on sitten opinnot paketissa. Ei se oikeastaan tunnu mitenkään ihmeelliseltä, tosin kiva fiilis, että pysyin omassa aikataulussani - muistan ensimmäisenä vuonna arvioineeni valmistuvani keväällä 2015. Olisihan tämän nopeamminkin voinut tehdä, ja varmasti olisinkin, jos olisin ollut Suomessa enkä huidellut ympäri Keski-Eurooppaa, mutta kaikin puolin olen tyytyväinen. Muutaman kerran olen nähnyt unta, että minua olisi jotenkin harmittanut hirveästi opiskelujen päättyminen ja se, että joudun muuttamaan Jyväskylästä, mutta todellisuudessahan tämä on tapahtunut jo kauan sitten, eikä todellakaan harmita.

Tsemppiä kaikille opintojen kanssa syksyllä aloittaville ja omaa loppukiriään suunnitteleville!



14 kommenttia:

  1. Hei isot onnittelut (melkein) valmistumisesta! Et oo ees tainnut sanoa, että gradu hyväksyttiin jo! Huikeeta ^_^ Mulla on vielä vähän mietinnässä, miten itse juhlistan valmistumista kesäkuussa... Ei ole oikein ketään, jota kestitä =/ Varmaan mennään perheen kanssa raflaan syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti! Joo se vastaus tuli vasta vähän aikaa sitten, eikä tässä ole ehtinyt vielä fiilistellä sitä hirveästi. :D Ravintolaillallinen on myös hyvä tapa juhlia, kunhan on jotain vähän arjesta poikkeavaa. Munkin bileet oli lähinnä mun vanhempia varten, että niillä oli hyvä syy kutsua tuttujaan. Muakaan ei ole koskaan kutsuttu mihinkään valmistujaisiin (paitsi kerran! Mutten päässyt), joten minusta vähän tuntuu että tällaiset on vähän niinkuin vanhempien iloksi muutenkin. :) juhlitaan me sitten kun satutaan taas samaan paikkaan! Tajusin muuten että damn, olet Suomessa äänestysten aikaan...olisin tullut Sveitsiin äänestämään ja poikennut Genfissä!

      Poista
    2. Jep, mun pitää poistua maasta 14.4. mennessä (3 kk oleskeluraja). Sitten tarvii katsella mitkä on jatkosuunnitelmat... Kyllä mä näillä näkymin kesällä oon taas Genevessä!

      Poista
    3. Niin joo, totta. Pidät sitten ajantasalla missä sun valmistumista vietetään ;)

      Poista
  2. Isot onnittelut valmistumisesta!! :)

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnittelut valmistumisesta! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea Täältäkin! :) mulla pidettiin kans samalla tyylillä "juhlat" ennen mitään oikeaa valmistumista, koska olin tänne muuttamassa. Tosin mun omat ei tosiaan olleet ees mitkään oikeat juhlat. Perheen ja parin kaverin kaa syötiin, juotiin skumppaa ja lähettiin baariin:D ne oli samalla läksiäiset .. 2 päivää sen jälkeen koitti lähtö jenkkilään! Tavallaan jälkiköteen harmittaa, että en saanut "oikeita" vamistujaisia. Vaikka se gradun valmiiksi saaminen ja maisterin titteli itsellekään mitään konkreettista merkinnyt niin on se silti iso saavutus itelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Haha itseki olisin halunnu baariin :D Mun kohdalla suhtautumista olisi varmaan muuttanut se, jos yliopiston puolesta olisi ollut jokin seremonia: esim. poikaystävällä oli ensin fancypancy suullinen loppukoe jossa oli yleisöä ja kaikilla oli puvut päällä, ja sitten lisäksi vielä kaupungin kulttuuritalolla kaikki saman vuosiluokan opiskelijat saivat todistukset samaan aikaan isossa juhlassa. Ja sinne piti ostaa pääsyliput :D Mutta onhan tämäkin saavutus, jota tulee juhlistaa :)

      Poista