maanantai 2. marraskuuta 2015

November kick off


Moi! Nyt ollaan marraskuun puolella, ja minusta tuntuu, että syksy vain jatkuu jatkumistaan. Se on tosi ihanaa! Täällä on ollut sumuisia aamuja mutta aurinkoisia päiviä, ei yhtään sellaista harmaata tai liian koleaa. Tätä saisi jatkua vielä ainakin muutaman viikon! Vielä en halua käpertyä sinne sohvan nurkkaan viltin alle vaan ulkoilla ja nauttia hyvistä keleistä. 

Kuunvaihdeviikonloppu meni omalla tavallaan jännittävissä merkeissä, vaikken halloween-hullutteluun yhtynytkään. Perjantaina kylillä kävellessä aloin ihmetellä, kun naapurin pellolta kuului ihmeellistä älämölöä, ja kun menin katsomaan, niin yllätyksekseni siellä oli lehmä poikimassa. Mä olen kyllä aiemmin nähnyt, kun lehmä vasikoi, mutta yleensä siinä on joku auttamassa. Eikä sen tosiaankaan pitäisi tapahtua missään pellon reunassa! Tää lehmä oli keskenään muiden lehmien kanssa laiduntamassa, ilman siis ketään ihmistä. Siinä oli vasikan hengenlähtö lähellä - tietty se synnytys meni näköjään ihan näppärästi, mutta siinä kohtaa, kun vasikka oli maassa ja äiskä sitä vähän nuoleskeli puhtaaksi, siihen tuli viisi muutakin lehmää innoissaan katselemaan uutta tulokasta ja oli milleistä kiinni, etteikö jäänyt vähän kömpelöiden lehmien jalkoihin. Yritin soittaa kotiin ja kysyä, että kelleköhän nämä kuuluu, mutta omistaja tulikin sieltä juosten paikalle. Vähän jännitystä elämään! Kuviakin olisi (sattui olemaan kamera mukana), mutta halloween tuli ja meni, joten ehkä jätän kuvat postaamatta.

Lauantaina mentiin laittamaan mökki talvikuntoon, eli luukut kiinni ja vesitankki tyhjäksi. Matkalla oli pakko pysähtyä hetkeksi, sillä iltapäivän aurinko oli niin kaunis ja lämmin, ja kamera oikein huusi päästä kuvaamaan! Mökkikylä oli todella hiljainen, lähes kaikki mökit oli jo suljettu talveksi. Majatalokin oli sulkenut ovensa pari viikkoa aiemmin, ja oli hiljaista. Ja kaunista, voi jösses.



Sunnuntaina lähdin tosiaan vieraita pakoon valokuvanäyttelyyn. Näyttelyn aiheena oli ihmiskuvat, mikä on ainakin itselleni tosi vaikea kuvausaihe, ja niin oli selkeästi myös monelle näyttelyyn osallistujillekin. Harvalla kuvalla oli oikeastaan mitään sanottavaa, tai se sanoma ei ainakaan välittynyt yleisölle. Mä olen aina tykännyt ottaa maisemakuvia, mutta olen kuitenkin ihaillut suuresti myös ihmisaiheisia kuvia, joita on äärimmäisen vaikea ottaa. Ehkä siinä olisikin itselle pientä projektia; opetella kuvaamaan ihmisiä.


4 kommenttia:

  1. Voi että, mulle taas ihmiskuvat on niitä parhaita. Etenkin joku valokuvanäyttely. Voisin tuijottaa niitä kuvia ikuisuuden.

    Mutta onhan ne maisemakuvakitkin ihania. Esim. nämä sinun kuvasi tuossa ylhäällä. Voi että, arvaa harmittaako asua lakeudella (tai eihän tää nyt varsin lakeutta ole. Merenrantakaupungissahan mä asun :) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhunkin iskee kyllä ihmiskuvat, joissa on jotain tarinaa taustalla. Siellä näyttelyssä oli valitettavasti vain muutama oikeasti hyvä ja kiinnostava kuva, mutta useimmat oli sellaisia, että muistuttaa ennemmin facebookin profiilikuvaa tai oli muuten vain suhaistuja. Vaan mikä mä olen arvostelemaan...:D
      Merimaisemat on myös kauniita!! Esim. Helsingissä mua kiehtoo etenkin se meri, jos sinne joskus muuttaisin niin ehdottomasti haluaisin asua lähellä merta.:)

      Poista
  2. Mua ei oo ikinä kiinnostanut ihmisten kuvaus, en oikeastaan edes tiedä miksi. Maisemakuvaus on mun juttu, tykkään ottaa niitä ja voisin tuijotella maisemakuvia ikuisuuden. :) Tai itseasiassa ainoat pysäyttävät ihmiskuvat on mun mielestä jostain sodan keskeltä otettuja, pakolaisleireiltä, köyhistä oloista jne. Ei siinä että ne ois millään lailla kivaa katseltavaa, mutta pysäyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Jostain syystä, jos on kyse maisemakuvista, ne on kauniita jo ihan vain sellaisenaan, mutta ihmiskuvissa haluan, että siitä välittyy joku tarina.

      Poista