maanantai 30. marraskuuta 2015

Beginning of the Advent Season



Hyvää huomenta! Ensimmäinen adventtiviikonloppu on takanapäin, ja siihen liittyen oli kaikenlaista tapahtumaa ympäri Vorarlbergiä. Perjantaina vietin illan joulukauden avajaisissa Feldkirchissä, mutta kameraa ei tullut otettua mukaan - mutta ehdottomasti ensi kerralla! Feldkirchin joulumarkkinat ovat oma suosikkini Vorarlbergissä, tosin ne eivät vedä vertoja Lindaun sataman joulutorille, mutta Saksa onkin ihan omaa laatuaan, mitä tulee jouluun ja sen viettämiseen. 




Lauantaina oli sitten meidän kyläpahasen adventtitori, joka kestää vain sen yhden päivän, eikä sitä ole tasolla pilattu - mutta kaikki päivän aikana saadut tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, joten jo siitä syystä siellä halusin käydä. Muuten torilla tavattiin lähinnä tuttuja ja juotiin glühweiniä tai moschtia, ja korkattiin myös raclett-kausi alkaneeksi! Isoin juttu oli kuitenkin jouluvalojen sytyttäminen, jota olin odottanut jo monta viikkoa; täällä on iltaisin niin pimeää, että kaikki lisävalaistus tulee tarpeeseen!




Eilen vietettiin ystävän synttäreitä brunssin merkeissä. Ihan mukavaa tulla aina toisinaan valmiiseen aamupalapöytään! Muutenkin mukava tapa kokoontua ja viettää aikaa isommallakin porukalla, tosin itseäni hieman ärsytti, etten taaskaan keksinyt oikein mitään juteltavaa, ja istuin vaisuna omalla paikallani sen parituntisen. Edellisenä iltana olin ollut toisen ystävän luona tupaantuliaisissa, ja siellä oli puhua pölpöttänyt ääneni käheäksi - englanniksi, tietenkin. Tai no, tuli sitä saksaakin puhuttua, mutta onhan se eri asia puhua muiden expatien kanssa kuin paikallisten kanssa saksaa. Jotenkin itse bondaan niin paljon helpommin toisten ulkomaalaisten kanssa ja keksin vaikka tikusta asiaa, paikallisten seurassa minusta tuntuu, että pitäisi käsitellä päivän polttavia poliittisia aiheita tai säätä. Kenelläkään muulla tällaisia tuntemuksia, vai olenko yksin oudon ajatuksenkulkuni kanssa?

Loppupäivään ei tarvinut sitten enää syödä oikein mitään kunnollista ison aamupalan jälkeen, eikä sitä olisi edes jaksanutkaan kokata. Takana oli kuitenkin suhteellisen tapahtumarikas viikonloppu, ja kotona ehdin viettää aikaa vasta sunnuntai-iltana, joten pieni hengähdystauko sohvan nurkassa teki terää. Tällä viikolla onkin sitten taas uudet kuviot, kuten työhaastattelu (joissa olen käynyt nyt muutenkin muutamassa per viikko), asunnon etsintää sekä pieni reissukin... :)  


4 kommenttia:

  1. Ymmärrän sua erittäin hyvin tuossa saksan puhumisessa saksalaisten kanssa -asiassa. Puhun hyvää ruotsia, mutta oi miten paljon mukavampi sitä on puhua toisen ei äidinkieleltään ruotsinkielisen kanssa. Tai no, itseasiassa ruotsalaisen kanssa puhun sitä jopa mieluummin kuin suomenruotsalaisen. Jännä juttu...

    Tsemppiä työhaastatteluun!!! Ja mukavaa reissua myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä tuntee itsensä varmemmaksi sen kielen kanssa, ehkä? En tosin muista miltä tuntuu puhua äidinkielenään englantia puhuvan kanssa englantia..haha. Jännä joka tapauksessa!
      Kiitos paljon! Tsemppiä tässä tosiaan tarvitaan. Kiitos, tätä reissua on taas hetki odoteltukin :)

      Poista
  2. Oho, ihan huiman ahkerasti oot ollut haastatteluissa! Tsemppiä tulevaan :) Mulle ei oo tähän mennessä tullut yhtään kutsua edes, alkaa kyllä nyppiä. Tosin just viikonloppuna juttelin parin tyypin kanssa, jotka sanoi että Genevessä on ihan tyypillistä että menee 6-12 kk aikaa löytää työpaikka.

    Sieltä läheltäkö etsitte asuntoa? Mäkin tahdon johonkin joulumarkkinoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Oon ainakin yrittänyt olla ahkera, mutta ei oo vielä tuottanut oikein tulosta. Mutta kai siinä kestää jonkin aikaa, ainakin täällä mennään niin paljon suhteilla että ihan hirvittää. Toivottavasti sullakin nappais pian!
      Mä lähinnä katselen mahdollisuuksien mukaan jostain isommista kaupungeista, mutta se vähän riippuu sitten että mistä niitä töitä siunaantuu.:D Eiks Sveitsissä ole? :o

      Poista