tiistai 29. huhtikuuta 2014

Käytännön juttuja

Viime päivinä olen innostunut kokkailemaan. Näin keväällä on kivempi syödä vähän keveämpiä ruokia, ja mä olenkin rakastunut avokadoon! Ja kuten ehkä huomaa, punainen ja vihreä on nyt mun lempivärejä lautasella (pahoittelen, jos siellä on värisokeita lukijoita..)





Eilen oli viimeinen luento, jonka lisäksi en olekaan saanut muuta aikaiseksi. Olen kuitenkin alkanut jo vähän toteuttamaan to do-listani kohtia, ja tekemistä riittää joka päivälle. Vaikka tiesin muutosta jo aikoja sitten, en jostain syystä uskaltanut irtisanoa tätä kämppää. Tänään aamulla kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja suuntasin KOAS:in nettisivuille.




Seuraavaksi pitäisi hakea opintotukea kesäksi ja irtisanoa Easy-vakuutus. Jos jo itävaltalaistuneet ovat siellä kuulolla, niin mua kiinnostaisi tietää, miten olette hoitaneet vakuutusasianne siellä päässä? Kesäksi varmaan otan jonkun opiskelijavakuutuksen, kun tavallaan opiskelijana olen siellä päässä, mutta syksyllä viimeistään pitää keksiä joku muu ratkaisu. Lähinnä tarvitsen tapaturma- ja matkavakuutusta jne., kotivakuutukselle ei ole niinkään tarvetta.  

Loppusiivous hirvittää jo nyt. Mun pitää heittää ihan hulluna tavaraa roskiin, mikä mun olisi pitänyt tehdä oikeastaan jo monta muuttoa sitten, mutta en koskaan ole raaskinut :D Onneksi ei ole ainakaan luentoja enää, ja edessä on pitkä sateinen viikonloppu, eli voin hyvällä omallatunnolla linnoittautua kotiin touhuilemaan ;) Vappua en ole juhlinut vuosiin, eikä piknik sadesäässä välttämättä houkuttele. Tosin piknik sisätiloissa voisi olla jotain.. 

6 kommenttia:

  1. Kröhöm, siis mikä vakuutus? :D Ei mulla oo muuta kuin tuo ihan normaali itävaltalainen sosiaaliturva, siinä tulee samalla se eurooppalainen sairasvakuutuskortti. Ei mulla Suomessakaan asuessa ollut mitään lisävakuutuksia (paitsi kotivakuutus toki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa... Mulla on ollu kaikki vakuutettuna jo niin monta vuotta että on jotenki turvaton olo jos ei oo :D Ja siis mullakin on se itävaltalainen e-card, mutta koska teen nyt kesällä vain harjottelun niin en kuulu itävallan sosiaaliturvanpiiriin, suomen kylläkin, mutta syksyllä jos en heti saa sitten töitä niin en tiedä. :D

      Poista
    2. Jos oot ollut ikinä Itävallassa töissä (esim. ees työharjoittelussa) sillä tavalla, että sut on vakuutettu sinä aikana niin AMS (se paikallinen työkkäri) maksaa sun sosiaaliturvan työttömänäkin :)

      Poista
    3. Ohoo tuota en tiennyt! Joo viime kesänä Milkalla ollessani sain sen kortin, mutta pitääpä muuten päivitellä niille mun osoitekin... Ne oli siihen "eurooppalainen sairaanhoitokortti"-puolelle pistäny kaikki mun tiedot pelkillä tähdillä kun en ollut rekisteröitynyt Itävaltaan :D Kiitos tiedosta!

      Poista
    4. Mulla on edelleen ne tähdet, sen "oikean" kortin saa vasta kun on ollut vuoden yhtämittaisesti vakuutettuna Itävallassa (meidän palkkahallinnosta yks työkaveri soitti sinne Sozialversicherungiin ja ne kertoi), mutta se on silti voimassa ja aina ulkomaille mennessä voi suoraan vakuutusfirmasta hakea sellaisen paperin, jossa on ne tähtien tiedot. Odottelen siis omaa vakituista korttia tänä kesänä, kun tulee vuosi putkeen e-cardin haltijana :D Ja tosiaan mulla oli työharkka 6kk, siinä on joku minimiraja kauanko pitää olla ollut vakuutettuna Itävallassa ennen, mutta ainakin tuo mun 6kk riitti siihen et AMS maksoi vakuutuksen. Jos haluut jutella lisää Itävallan käytännön asioista (hah kuulostaapa kuivalta) niin voit lisää mut vaikka Facebookissa kaveriksi, sukunimi on Tiitinen :)

      Poista
    5. Tuotakaan en tiennyt :D Gerhardilta on turha kysellä tällaisista mitään kun sille kaikki on itsestään selvää! Eli taidanpa lisätä sut saman tien :)

      Poista