keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Salil eka salil vika

Kävin eilen Jyväskylässä viimeistä kertaa. Mulla oli jäänyt kirjastosta läjä kirjoja palauttamatta - ja lukematta, vaikka olin pantannut osaa niistä jo joulukuusta asti. Onneksi tulostussaldoa oli jäljellä vielä sen verran, että sain kopioitua tärkeimmiltä vaikuttavat kappaleet. :)

Mulla oli ohjelmassa myös sukkatutkimuksen loppumittaukset, joihin kuului kehonkoostumusmittaus sekä tasapainomittaus, eli samat kuin tutkimuksen alussa. En odottanut ihmeellisiä muutoksia kehonkoostumuksessa, sillä tutkimuksessa oli tarkoitus, ettei ohjattuan harjoitusten lisäksi edes harrastaisi hirveästi muuta erikoista liikuntaa, korkeintaan sen hetkistä kuntoa ylläpitävää liikuntaa. Vaikka salaa toivoin, että rasvaprosentti olisi pudonnut ja fitnessindeksi olisi ollut muutenkin vähän parempi :D


Kotimatkalukemiseksi ostin pari motivaatiolehteä. Tosiaan, olen viimein päättänyt hankkia salikortin! Mua harmittaa, etten koskaan aiemmin ole sellaiseen panostanut, mutta toisaalta, Suomessa vaaditaan yleensä jäsenyyttä, jonka lisäksi pitää maksaa kuukausimaksut ja mitä lie... Se sali mitä olen vähän sillä silmällä Itävallassa katsellut, ei ole mikään jumppapirkkohelvetti ainakaan, koska siellä ei ole kovinkaan laaja jumppavalikoima, ja kuntolaitteetkin on suunnattu lähinnä maastopyöräilyä harrastaville ;) Plussaa on kuitenkin (oletettavasti) halpa hinta ja se, ettei matkaa salille ole kovin pitkä matka. Voi kunpa tuo kuntoilu nyt kolahtaisi muhun ihan kunnolla! Mulla ei ole oikeastaan ollenkaan omia kavereita vielä Itävallassa, enkä ole vielä keksinyt muutakaan omaa harrastusta itselleni, enkä todellakaan halua vaan nököttää kotona töiden jälkeen. 

Gerhard on nyt matkalla Kouvolaan, ja mulla on vähän valmistelut kesken täällä! En varmaankaan ehdi enää tällä viikolla kirjoitella (enkä jaksakaan kun vain äidin koneessa toimii netti ja tässä on kaikki mahdolliset virukset), eli ensi kerralla päivitän Alpeilta! Kivaa loppuviikkoa! :)

2 kommenttia:

  1. Uij, muuttotsempit!

    Mikä ihme on sukkatutkimus? :D Mullekin kelpais ilmainen kehonkoostumusmittaus, en oo koskaan ollu... Sali on varmaan ihan hyvä paikka tavata uusia ihmisiä :) Ja helppo on kokeilla jos ei ole pakko sitoutua mihinkään jäsenyyteen. Mä en oo mikään sali-ihminen, niissä mainituissa ohjatuissa jumpissa oon joskus käynyt (mun motivaatio kasvaa kun on joku potkimassa perseelle), mutta mieluummin liikun ulkona tai käyn uimassa. Salikortit kun on vielä yleensä ihan jäätävän kalliita.

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Joo, olin liikunnanlaitoksen tutkimuksessa mukana, tutkittiin kompressiosukkien vaikutusta motoristen taitojen kehittymiseen :D muakin mietityttää miten se salitreenaus onnistuu multa, mutta tykkään käydä lenkilläkin yksin niin enköhän saa itseeni puhtia sitten saleiluukin :D

    VastaaPoista