torstai 14. elokuuta 2014

Allergiatesteissä

Muistatte varmaan, kun valitin alkukesästä mun kamalasta allergiasta? No, se ei jäänyt pelkäksi valittamiseksi vaan varasin ajan sis-in-law'n suosittelemalle erikoislääkärille. Mä olen siis aina ollut hirveän herkkä ja allerginen ihminen, ja jo lapsena kävin allergiatesteissä ja vähän vanhempana samanlaisella erikoislääkärillä lauluopettajan pyynnöstä. Laulaminen jäi, koska tuntui, etten pystynyt allergioideni ja limakurkkuineni kehittymään mihinkään ja kaikki esiintymiset ja kokeet meni pieleen, koska tietenkin ne järjestettiin aina kesäisin. Allergia sen sijaan piinaa edelleen. 

Jo pienestä asti olen saanut ihottumaa ties mistä, uikkareista, auringosta, hedelmistä ja lääkevoiteista sekä aivastellut keväisin nenäni punaiseksi. Eläimetkin valitettavasti aiheuttavat allergiaa mulle: meidän pikku Pupsi-pupu piti lopettaa, kun minä olin kuulemma ihan tukkeessa ja isän astma alkoi oireilla. Siitä on jo aikaa kaksikymmentä vuotta, mutta vasta muutama vuosi sitten mulle selvisi, mikä se äidin tarkoittama „parempi paikka“ oli, kun kysyin minne Pupsi on viety. Oivoi. Lisäksi muutama vuosi sitten aloin kärsiä nokkosihottumasta, urtikariasta aka dermografismuksesta, joka on yksi inhottavimmista jutuista ikinä! Tosin se taitaa johtua mun e-pillereistä, mutta en ole vielä halunnut puuttua asiaan.




Mä olen aina ajatellut, että mulle pahin allergianaiheuttaja on koivu. Suomessahan niitä on joka paikassa, mutta Itävallassa niihin ei törmää kovinkaan usein. Tietenkin tiesin myös olevani allerginen heinälle, mutta Suomessa en joutunut niiden kanssa pahemmin tekemisiin, citykissa kun oon. Täällä on vähän eri meininki. 

Tänään siis otin vapaata töistä ja menin lääkärin vastaanotolle. Ensin jouduin taistelemaan sosiaaliturvatunnuksien takia, koska mun paikallinen e-card ei ollut käytössä (??) ja piti kaivaa Suomesta saamani eurooppalaisen sairaanhoitokortti. Se sentään toimi, ja pääsin jonottelemaan vuoroani. Ekaksi mulle tehtiin allergiatestit, eli käsivarteen teippi, sen molemmille puolille laitettiin erilaisia tippoja iholle ja lopuksi ihoon pistettiin tipan kohdalle reikä. Ja taas odottelemaan. Ai jumankauta kun kutitti! Kädestä alkoi punottamaan ja kutiamaan voimakkaasti kontrollitipan lisäksi vain heinä. Ja se sitten muuten kutitti! Piinallisten 20 minuutin vaikutusajan jälkeen pääsin viimein lääkärin huoneeseen. 

Diagnoosiksi tuli siis erityisesti heinäallergia (jostain kumman syystä en reagoinut koivuun oikein mitenkään), mikä nyt ei yllättänyt muttei kyllä helpottanutkaan oloa. Alettiin puhua mun oireista, ja niiden perusteella sain lähetteen astmatesteihin. Harmittaa kyllä kovasti, sillä mä oon aina pelännyt saavani astman: jouduin monia vuosia seuraamaan vierestä miten mun isä joutui sen kanssa taistelemaan, eikä ollut kyllä kivaa. Mä todella toivon, että sen saisi jotenkin estettyä, ettei mulla puhkeaisi, ja onhan se nyt epäreilua, että tupakoimaton terve nuori ihminen saa sellaisen taakan vaivakseen. Lisäksi huolestuttaa vähän tämä mun tulevaisuus, josta pari postausta sitten mainitsinkin... Eli päätettiin Gerhardin kanssa pitää tämä maatila sitten, kun Gerhardin vanhemmat eivät enää halua jatkaa, ja no, tosiasiahan on ettei tämän kokoista maatilaa yksin pyöritetä. Mutta jo ne pari kertaa mitä olen navetassa tai heinäpellolla touhunnut on ollut jo aikamoista tuskaa, joten miten mä kestän tätä monta kymmentä vuotta? 


Hyvä kuitenkin, että menin käymään siellä lääkärillä. Meen sinne jatkotesteihin ja mietin sitten, mitä teen. Ei nämä mun allergiat kuitenkaan niin paljoa mun elämää rajoita, kunhan on vaan oikeat aineet niitä vastaan. Kuitenkin niin paljon elämäntavoista kiinni, miten niiden kanssa pärjää: voisin esimerkiksi pitää kodin vähän siistimpänä, ja pitää huolen etten mene päivävaatteissa sänkyyn, ja mitä muita näitä nyt on. 

Onko muita allergikkoja? Tai astmaatikkoja? Vinkkejä, miten helpottaa allergian oireita? 

2 kommenttia:

  1. Mä oon onnekas, kun en oo millekään allerginen ja voin syödä tyyliin homeista ruokaakin ilman mitään mahavaivoja. Onneksi nykyään on kumminkin olemassa paljon hyviä allergialääkkeitä. Kieltämättä aika jännittävä ajatus pyörittää maatilaa :) Toimiikohan se automaattisena siedätyshoitona heinäallergialle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä tosi onnekas :D Mua jännitti hirveesti kun siinä testissä testattiin myös ruokahome, jota siis on juustoissa, ja musta on viime vuosina tullut ihan hullu juustofani... Mutta en onneks reagoinut siihen!

      Jep, kyllä mua jännittääkin :D mun nykyinen työsopimus on voimassa v. 2018 asti, ja jos en sen jälkeen tai tässä välissä löydä jotain ihan huipputyötä niin jään sen jälkeen ehkä kotiin (mahdollisten lapsien ja koiran ;) kanssa) ja alan opetella vähän toisenlaisia töitä... Mutta saa nähdä! Mikään ei ole varmaa mutta yritän nyt maistella ajatusta.:D Siitä en tiedä, toimisko se siedätyshoitona, mutta lääkärin kanssa nyt katsotaan kunhan saan varattua ajan jatkotesteihin ja saan tulokset että mitä mulle tehdään.

      Poista