keskiviikko 6. elokuuta 2014

It's you again!

Onko täällä muita syksyfaneja?


Tänä aamuna päästäessäni kissan ulos ilma tuntui jotenkin erilaiselta. Tuntui syksyltä! Se on täällä taas! Vaikka kesä onkin ihanaa aikaa, on syksy omalla tavallaan ihan yhtä ihana. Ja mikä parasta: tämä on mun ensimmäinen kokonainen syksyni Itävallassa, mikä tekee siitä vieläkin ihanampaa! Vaikka syksy merkitseekin kesän loppua, on siinä silti uusia alkuja. Aamusumu aurinkoisessa laaksossa on jotain niin kaunista, samoin kuin hiipuva auringonvalo iltojen hämärtyessä. Ja mikä parasta: kohta alkaa Oktoberfest-kausi!! Aas, zwoo, g'soffaa!



Kohta on kolme kuukautta kulunut täällä, honeymoon-vaihe on ohitettu ja pari ylä- ja alamäkeäkin koettu. Suurimpina kompastuskivinä ovat olleet mun mielikuvat ja unelmat mun tulevaisuudesta, miltä olen aina kuvitellut elämäni näyttävän ja miten se on ristiriidassa nykyhetken kanssa. Mä olen joutunut tekemään tosi isoja päätöksiä tämän kesän aikana – juurikin liittyen tulevaisuuteen – ja se on ollut välillä vähän pelottavaa. Olen joutunut luopumaan monista haaveistani, mikä on toisinaan tuntunut aika pahalta, mutta toisaalta saan tilalle jotain, mistä en ole koskaan edes osannut unelmoida.

p.s. Näen joka aamu junassa ihan Richard Maddenilta näyttävän miehen. 

//I really love autumn! Basically every season is special and wonderful in its own ways, but now I'm already starting to wait for the fall. I can already sense it! And also, I'm really looking forward the Oktoberfest-season as well ;) 

p.s. Every morning on my way to work I see this guy who looks like Richard Madden.



12 kommenttia:

  1. Siis mikä syksy? Täällä on ainakin +30 astetta, ihana kesä edelleen! Mun kesälomaankin on vielä 3 viikkoa aikaa, joten en missään nimessä salli, että Itävallassa syksy alkaisi vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D Meillä oli joo eilen suht lämmintä, pystyi vielä illallakin melko vähin vaattein viipottaa mutta tänään taas sataa vettä niinkuin viimeisen kuukauden on suunnilleen tehny :D en tiedä sitten mistä johtuu. onneks mullakin on kesäloma vasta tulossa, ja sekin vietetään reissussa niin ihan sama kuinka syksy täällä silloin on! :D

      Poista
  2. Täällä Suomessakin alkaa viikonlopun jälkeen vissiin onneksi helteet hellittää. Oon ihan valmis siirtymään syksyyn, kun helteellä ei meinaa saada nukuttua kunnolla. Plus et oon oottanu koko kesän, et tulis syksy, työt loppuis ja pääsis taas Saksaan. :D Kieltämässä syysvibat, kun koulut alkaa ja illat pimenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon nyt missannu kaks Suomen superkesää, kateellisena kuunnellu niitä "voivoi kun on kuuma"-kommentteja. Mutta syksy on kiva! Ei enää kauheaa stressiä siitä, että pitäis ottaa kaikki irti auringosta, ruskettua jne... :D Milloin sä reissaat Saksaan, ja kuinka pitkäks aikaa?

      Poista
    2. Haha, totta! Oon kyllä niin konttorin valkaisema, kun superhelteistä on tullut nautittua lähinnä ilmastoidussa työhuoneessa. Mut tämä on tätä perus suomalaista asennoitumista, aina on liian kuuma tai kylmä. :D

      Tasan kuuden viikon päästä istun tähän aikaan lentokoneessa ja tarkoitus viipyä Saksassa vajaa 4 viikkoa. :) En jaksais enää odottaa, kun viime kerrasta on jo niin kauan aikaa!

      Poista
    3. Se on kyllä totta, aina pitää valittaa säästä oli se sitten minkälainen tahansa! :D kaikesta löytää aina ne huonotkin puolet, ettei asiat vaan olis liian hyvin ;)

      Oi vähän kivaa! Ei ole enää pitkä aika odotella :) nopeasti se aika menee!

      Poista
  3. Tänään oli IHANAA mennä töihin, kun aamulla oli vain +15! Sai vetästä neuleen päälle, huivin kaulaan ja farkut jalkaan ilman pelkoa sulamisesta, tosin duunipäivän jälkeen oli taas kaivettava repusta shortsit ja toppi esille. Mä oon myös ihan valmis siirtymään syksyyn, talvi jää mulla Suomessa välistä, joten syksyä piisaa koko talven edestä Turkissa.. ;) Sitä oon vielä pohtinut, että miten kestän ensi sesongin siellä kuumuudessa, kun täälläkin tekee jo tiukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan syksyssä just sitä että saa alkaa taas pitää vaatteita!! :D Kaikki neuleen ja farkut ja huivit yms. Turkissa voi olla kyllä vähän eri meininki, mutta eiköhän niillä siellä ole varmaan omat keinot vältellä kuumuutta. Kerrot sitten vinkkejä! ;)

      Poista
  4. Mua ensimmäisenä vaan ahdistaa koko syksy. Oon niin kesäihminen kuin vain voi olla, ja jos on 30 astetta lämmintä, se on musta vaan ihanaa, vaikka suurin osa valittaa kuumuutta. Vaivun tosi herkästi kaamosmasennukseen, mutta asenteesta se varmaan on paljon kiinni, ja koitankin nyt skarpata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka syksystä tykkäänkin, on mullakin taipumusta kaamosmasennukseen.. Mulle menee varmaan viis kiloa suklaata loka-tammikuu -välillä kun yritän lievittää oireita haha :D Mäkin olen kyllä kesäihmisiä, lämpö ja aurinko aah <3 Ehkä sullakin sujuu paremmin kun pääset poikaystävän kanssa yhteen asumaan, ei ainakaan välimatka enää masenna :)

      Poista
    2. Suklaa on kyllä <3 Mua lohduttais, jos olis joku varma tieto tai aikataulu sen suhteen, milloin pääsen Murun luo, mutta tällä hetkellä ei ole edes siitä hajua, koska pääsen kyläilemään siellä! Aaaaangstauus :/

      Poista
    3. No voih :/ Ei ole kivaa tuollainen epätietoisuus! Toivotaan että selkiytyy pian :)

      Poista