sunnuntai 24. elokuuta 2014

Loman vai maailman tarpeessa?



Perjantaina töiden jälkeen hyppäsin sis-in-law'n kyytiin ja ajettiin spontaanisti mökille. Tämä oli varmasti yksi viimeisistä viikonlopuista, jolloin sinne pääsisin tänä syksynä - 1700 metrissä tuli jo lunta viime yönä! Mökkilaaksoon, joka siis sijaitsee 1300 metrin korkeudessa, pääsee toki talvellakin, mutta matka täytyy taittaa kävellen. 15 kilometriä ei ole mikään lyhyt matka paksussa lumessa...

No joo, vielä perjantaina ei näkynyt lunta, ja lähdin yksikseni metsään seikkailemaan. Rakastan metsissä kulkemista, olen aina rakastanut. Meidän perheen mökillä Repovedellä on ihania satumetsiä joka puolella, jossa pompin ja hiiviskelin pienenä kaiket kesät. Nytkin halusin vähän fiilistellä satumetsä-muistoja (tätäkin metsää kutsutaankin epävirallisesti Märchenwaldiksi), mutta nolona kompuroin takaisin polulle, kun ohikulkenut perhe katsoi vähän vinoon.




Takana on jokseenkin raskas viikko, ja viikonloppu on mennyt oikeasti vain nukkuessa. Samalla olen ehtinyt kuitenkin miettiä syksyn suunnitelmia. Multa on useasti kyselty, mitä aion tehdä töiden ohessa, kun työpäiviä on toimistolla vain kolme per viikko. Sinänsä mulla ei ole asian suhteen mitään ongelmaa, saan aikani kulumaan varsin hyvin kotonakin - takana on kuitenkin viisi vuotta akateemista vapautta eli vapaapäiviä muutamaa luentoa lukuunottamatta. Töissä olen kertonut viimeisteleväni gradun ja alkavani taas kirjoittaa, tai vaihtoehtoisesti alan auttaa enemmän maatilahommissa. Toisaalta olen kuvitellut päivieni kuluvan kuntoillessa ja habaa kasvatellessa. Mulle ehdotettiin myös toisen työpaikan etsimistä, mikä tarkoittaisi lähinnä asiakaspalveluun liittyviä hommia. Jos ihan rehellisiä ollaan, en todellakaan halua enää sellaiseen työhön: mä oon ollut töissä niin ruokakaupassa, tavaratalossa kuin videovuokraamossakin, ja olen käsi sydämellä vannonut, että jos joskus vielä asiakaspalvelutyöhön painottuvaan tehtävään eksyn, tulee asiakaskunnan olla todella rajattu. Ei siis mitään tärkeileviä perheenäitejä tai tylyjä näpistelijäteinejä, kiitos. Haluan pysyä kaukana ihmisistä, joiden suurin huolenaihe tässä maailmassa on, että pakkauksessa oli yksi nugetti liian vähän tai dvd pätki kerran ja leffanautinto meni pilalle. Hattua nostan kaikille, jotka istuvat kassalla ja kohtaavat tylyjä asiakkaita ja silti tekevät työtään ilolla. Lisäksi ihmiset tuppaavat täällä olemaan todella ilkeitä suustaan (tosin pätee myös itse työntekijöihin!!), joka vahvistaa entisestään mielipidettäni asiasta. 



Eli ei sivutöitä. Silti viikossa on se neljä vapaapäivää, joilla pitäisi jotain tehdä. Edelliset vaihtoehdot ovat ihan hyviä, mutta muutama päivä sitten sain ihan mielettömän hyvän ajatuksen: miksi en matkustelisi? Asun oikeasti keskellä Eurooppaa, ja ympärillä on maita ja mantuja, joita en ole koskaan ennen nähnyt. Lisäksi mulla on edelleenkin haaveena käydä 30 eri maassa ennen kuin täytän 30 - tällä hetkellä listalla taitaa olla vasta 12. maa menossa. Siksipä päätin, että tänä syksynä aion tehdä viikonloppuretken Budapestiin, ja samalla reissulla käyn myös Wienissä. Viereisestä kaupungista lähtee suora junayhteys molempiin kaupunkeihin, joten miksi en sitä käyttäisi! Yksin tosin on vähän ikävä reissata, mutta ehkä mä jonkun saan suostuteltua mukaan. (Jos joku teistä haluaa liittyä seuraani..;)) 

Onko muita levottomia sieluja? Aiotteko vielä matkustella tänä vuonna? 

p.s. Kuka bongaa meidät tältä videolta? Se on kuvattu juhannuksena sieltä vuorelta, minne kiivettiin.:) 

5 kommenttia:

  1. Ilmoita kun oot Wienissä niin nähään! :)

    VastaaPoista
  2. Wieniin syyskuun puolivälissä eli noin 12.-20.9. ??!! Muru on silloin seminaarissa siellä, ja bloggaritreffit olisi ihan mainio tekosyy mun sniikata mukaan!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa just mietin että 17.-21.9, sillä viikolla ehkä :D Kun mulla on se viikko vielä lomaa, maanantaina tullaan Suomesta ja tiistai menee röntgeneissä ja muissa testeissä, ja loppuviikolle ei ole ohjelmaa..pitäiskö suunnitella jotain? :D

      Poista