lauantai 5. syyskuuta 2015

Sisilian tuliaisia


Moi! Halusin vähän kertoa vielä heinäkuisesta Sisilian-reissusta, jonka muistoja on maisteltu pitkin elokuuta. Löysin San Vito lo Caposta paikallisia erikoisuuksia myyvän pikku puodin, ja totta kai minun oli pakko saada laatikollinen tavaraa mukaani – oikeasti, pyysin omistajalta vanha viinilaatikon, jotta sain ensinnäkin kaikki ostokset kannettua hotellille, toisekseen, jotta sain pakattua ne fiksusti matkalaukkuun. Öljyjä en viitsinyt tuoda, sillä minulla on vielä vajaita pulloja jäljellä Genovan reissulta.


Yksi Sisilian lemppareista oli nämä marmelaadit: purkit olivat niin pieniä ja söpöjä, että oli pakko ostaa! Mun lempi sunnuntaiaamupala on nykyisin vaalea sämpylä hunajalla, mutta ajattelin kokeilla hilloa hunajan sijaan. Meidän b&b:ssä aamupalaan kuului aina hillolla tai vaniljavaahdolla täytetty croissantti, ja oli ihan kivaa vaihtelua siihen tavanomaiseen voisarveen. Näistä hilloista mandariini oli ehkä vähän hapan omaan makuuni, mutta muut menettelee.

Aamupalaherkkuihin kuuluu myös kahvi. En juo kahvia väsymykseen eikä sitä ole pakko saada joka päivä enkä varsinkaan hifistele sen kanssa, vaan juon vain lähinnä silloin kun on aikaa tai tekee mieli. Kuvassa näkyvää kahvia join vuosia sitten Udinessa kaverini luona, ja oli pakko ostaa nytkin purkki, kun sellaisen satuin marketissa bongaamaan. Miten voikin perus kahden euron valmiskahvi olla niin hyvää? 



Näihin kuviin ja tunnelmiin – leppoisaa lauantaita!

2 kommenttia:

  1. Voi Sisilia, se on kyllä ihana kohde etenkin keväällä ja kesällä :)
    löysin blogisi juuri. Minulla on monia hyviä muistoja kesälomilta Sisiliasta: hyvää ruokaa, edullisia ostoksia, merta ja aurinkoisia päiviä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne! :)
      Meri on Sisiliassa kyllä harvinaisen kaunis. En törmännyt yhteenkään turistirysärantaan, ja yleinen tunnelma oli muutenkin rento ja rauhallinen.

      Poista