torstai 9. lokakuuta 2014

Touhutorstai


Mulla alkoi eilen viikonloppu, ja nämä vapaapäivät tulevat kyllä tarpeeseen: koko viikon on taas vaivannut päänsärky, ja eilen se sitten paheni niin paljon, ettei töistä meinannut tulla mitään. Tämän lisäksi mulla meni hermot meni mun työkoneen kanssa, jota en saanut millään fiksattua, mutta koska mulla on nyt positiivisuusviikko menossa, niin hyvää löytyy tästäkin: tuli ainakin helpdeskin päivystäjä tutuksi! Todellisuudessahan mulla oli paskin työviikko ikinä, mutta - hehheh - onneksi se viikko kesti vain kolme päivää. Nyt stressilevelit nollille!

Tänään olen yrittänyt sitten toteuttaa itseäni ja tehdä kaikkea kivaa. Kävin tekemässä alakroppatreenin salilla – mä olen nyt viimein siirtynyt epämääräisestä säheltämisestä kaksijakoiseen treeniin, juhuu – ja kotimatkalla poikkesin kaupassa ostamassa vähän ruokatarpeita. Mun teki mieli jotain „suomalaista" (tai Gerhard oikeastaan sitä pyysi), ja väsäsin päivälliseksi makaronilaatikkoa. Laitan yleensä sekaan Koskenlaskijaa, mutta paremman puutteessa korvasin sen Bergkäsellä, mikä itse asiassa sopi tosi hyvin. Yleensä teen sen ihan perus vaaleista makaroneista, mutta meidän kaupasta ei löytynyt muuta sopivaa kuin tollaset ihme toukkamakaronit - edelleen tulee kaupassa sellasia wtf-hetkiä, että "eiks täältä saa edes sitä-tai-tätä?" Siitä huolimatta koko vuoka on nyt tyhjä! :D Mä luulin että siitä jäisi vielä huomiseksikin, mutta taisin unohtaa, että tässä taloudessa asuu kolme miestä... 



Olen myös lueskellut artikkeleita gradua varten, ja uppouduinkin ammattiurheilun ihmeelliseen maailmaan varmaan pariksi tunniksi. Hyvä minä! Huomenna jos saisi sitten kirjoitettua jotain. Mutta miettikää, sellaisestakin aiheesta kuin pro-urheilijoiden parisuhde- ja avioliittoelämästä on tehty (rahoitettua) tutkimusta. Toisinaan se tutkijan ammatti kieltämättä houkuttaisi...;) Toisaalta mulle vois sopia ennemminkin sellanen taiteilijaelämä! Kunhan saan tämän maisterintutkielman pois alta, niin ehkä sitten. :)

P.S. Muuten! Jos teillä on hyviä raakasuklaaohjeita, niin kirjoitelkaa tai linkkailkaa niitä mulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti