tiistai 28. lokakuuta 2014

Arjen inspiraatio

Loppukesästä kirjoittelin, kuinka minulla on sellainen olo, etten odota mitään. Yleensä tarvitsen kuitenkin sellaisen pienin porkkanan, harrastuksen, minkä avulla pysyn vireänä ja motivoituneena tylsänkin arjen keskellä. Tällä hetkellä tavoitteeni liittyvät lähinnä kehon ja mielen hyvinvointiin: teen asioita, jotka saavat minut voimaan paremmin. 




Kunnon kohottaminen on mulle yksi asia, mikä pitää mielenkin kondiksessa. Se on asia, jossa voi helposti kehittää itseään eteenpäin, mutta tulokset näkyvät aina vähän viiveellä. Oli se sitten toistojen määrä, vaakalukema tai putkeen juostu matka mikä innostaa jatkamaan eteenpäin, niin tässä tarvitaan kärsivällisyyttä. Onneksi sitäkin pystyy treenaamaan ;) Konkreettisin tavoite minulla on kyllä jonkun korkean vuoren huipulle pääseminen - tänä vuonna feilasin vähän alle 3000 metrin huipun, mutta ensi vuonna toivottavasti tämä olisi mahdollista. 



Pidän itseäni taiteellisena ihmisenä - pienestä pitäen olen ilmaissut itseäni taiteen keinoin, ja se on myös usein ollut minulle pakokeino tästä elämästä, silloin, kun olen sitä tarvinnut. Olen tykännyt laulaa, soittaa, säveltää, sanoittaa, kirjoittaa ja piirtää, vaan viime vuosina kaikki nämä ovat jääneet. Vielä jonakin päivänä ostan itselleni uuden pianon (Suomesta en viitsi vanhaa Hellasta alkaa raahaamaan), mutta sitä ennen aion panostaa kirjoittamiseen. Jotkut saattavat samaistua kirjan henkilöihin niin vahvasti, että koukuttuvat kirjaan ihan täysin: joskus minäkin haluan tarjota jollekulle samanlaisen kokemuksen omilla teksteilläni. Siinä on kyllä aika kova tavoite, mutta ihan saavutettavissa oleva!


Kokeilin muuten viikonloppuna raakasuklaan tekoa. Ensimmäiseksi kokeiluksi oli oikein passeli, ulkonäöllä ei ole ainakaan pilattu mutta muuten kyllä maistui. Eikä ole muuten yhtään sokeria mukana ;) Raaka-aineita piti taas etsiä kissojen ja koirien kanssa - miten ne kaikki suomalaisbloggarit oikein saa niitä cocovin sponssipakkauksia? Tällaisen taviksen pitää itse kääntää kaikki kivet ja kannot, että löytää edes sellaista harvinaisuutta kuin kookosöljy... ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti