perjantai 29. marraskuuta 2013

Hop Schwiiz!

Eilen koin pienoisen yllätyksen, kun puhelin soi ja näytössä vilkkui numerosarja Sveitsin suuntanumerolla. Olen ollut viime aikoina jonkin verran yhteyksissä sinne suunnille, että olisi ollut useampiakin vaihtoehtoja, mitä puhelu olisi voinut koskea, mutta yllätyksenä tuli se, että sain aivan mahtavia uutisia: minulle myönnettiin apuraha graduani ja sen taustatöitä varten! 


Ideana on lähteä Sveitsiin kahdesta neljään viikkoon ja tutustua johonkin yhteen tiettyyn tai useampaan alueeseen, instituutioon tai muihun vastaaviin lisätäkseen omaa asiantuntijuuttaan ja sitä kautta edistää Suomi-Sveitsi -suhteita, tässä tapauksessa tehdä Sveitsiä tunnetummaksi Suomessa.


Sveitsillä on suuri rooli gradussani, ja koko graduprosessissa, ja jo pari kuukautta sitten oli selvää, että lähtisin tutustumaan erääseen instituuttiin aiheen tiimoilta. Nyt kun on rahoituskin selvillä, niin voin hyvillä mielin alkaa ottamaan yhteyttä kontaktihenkilöihini ja alkaa varailemaan lentoja ja miettimään majoitusta. Reissuun lähden varmaankin tammikuussa.  



Sveitsi on minulle jo suhteellisen tuttu paikka, kun olin viime kesänä Bernissä työharjoittelussa ja tuli reissattuakin jonkun verran, mutta moni kaupunki on jäänyt kuitenkin vielä näkemättä, ja tosiaan talvella en ole siellä juuri aikaa viettänyt. Sen tiedän ainakin, että tammikuussa käyn Bernissä sekä Fribourgissä, ja riippuen muutamasta muuttujasta saatan käydä muuallakin. Vielä en ole päättänyt tarkkaan, kuinka kauan aion viipyä, mutta kyllä kahdessakin viikossa ehtii vaikka mitä.



Onko teillä mitään vinkkejä tai lempipaikkoja Sveitsin kohteista? Esim. Zürichistä en tiedä muuta kuin lentokentän, päärautatieaseman ja oopperatalon. Luzernissakin oli tarkoitus käydä, mutten saanut aikaiseksi muuta kuin vaihtaa siellä junaa. :) 


4 kommenttia:

  1. Mitä sä opiskelet? Onnea rahoituksen saamisesta, varmasti helpottaa gradua kun pääsee ihan paikan päälle tekemään ns. kenttätutkimusta :)

    Sveitsissä en ole ikinä käynyt, vaikka eihän se olisi edes hirveän kaukana. Olen vain kuullut juttuja niistä huimista hinnoista, enkä jotenkin ole siksi uskaltautunut sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Olen valtavan innoissani jo! Opiskelen pääaineena saksaa, ja sivuaineina etnologiaa ja journalistiikkaa :)

      Onhan ne hinnat aika korkeita, ainakin jos tykkää syödä ulkona: pizza voi olla helpostikin 20 frangia eli päälle 16 euroa, ja joku perus coktail on alkaa lähennellä Suomen hintaluokkaa Lihakin on aika kallista, mutta muuten siellä on ihan siedettävää ;)

      Poista
    2. Mäkin olen aikoinani (vuonna 2007) hakenut Jyväskylän yliopistoon saksaa lukemaan, mutta en päässyt. Ehkä ihan hyväkin etten päässyt, muuten en varmaan olisi tässä missä nyt olen :D

      Poista
    3. No jopas! Taisi olla sitten onni sinulle.;) Minä puolestani kiitän onneani, että pääsin, muuten olisin minäkin jossain ihan muualla :D

      Poista