tiistai 13. lokakuuta 2015

Tiistaiturinat


Otsikoimisen jalo taito taitaa olla vähän hukassa, mutta tällä mennään.:D Syksy alkaa olla jo aika pitkällä näillä leveyksillä. Ilmat viilenee, ja lehtipuut vaihtavat väriä. Samoin tuttu sumu peittää laakson yhä useammin alleen, ja auringonnousua saa odotella jo vähän pidempään aamuisin. Kissatkin tykkäävät nukkua useammin sisätiloissa, näkee niitäkin taas pitkän kesän jälkeen vähän useammin.  

Lueskelin mielenkiinnosta vuodentakaisia tekstejä täältä blogista ja muistelin silloista elämää. Olin silloin selkeästi innostuneempi terveellisistä elämäntavoista ja tavoitteellisesta liikunnasta, kokkaamisesta ja pesänrakentamisesta. Honeymoon-vaihe Itävallassa oli ohi ja halusin lisää sisältöä elämääni, joita nämä edellämainitut asiat toivat. Löysin myös aivan ihanan ihmisen elämääni, joka toi valtavasti iloa kahvihetkien ja tyttöjeniltojen merkeissä - sekä lievitystä Suomi-ikävään. Nyt ystäväni on palannut takaisin Suomeen, ja moni muukin asia on muuttunut. Terveelliset kotikokkikokeilut ovat jääneet enemmän tai vähemmän taka-alalle, mikä johtuu aika pitkälti siitä, että olen katsonut vähän tarkemmin rahankulutustani, eikä kaupasta tule ostettua mitään eksperimentaalista enää. Kesän aikana hukkasin keittotaitoni muutenkin, mutta hiljalleen niitä tässä palauttelen; viikonloppuna tein pitkästä aikaa pitsaa, ja haaveissa olisi tehdä lähiaikoina perunapiirakoita. Liikunta on vähentynyt siinä mielessä, että salisopimuksen irtisanoin jo pari kuukautta sitten - ihan siitä syystä, etten olisi sinne pariin kuukauteen muutenkaan päässyt, ja olihan niitä kuukausimaksuja aika ikävä maksaa muutenkin. Nyt olen taas löytänyt tasaisella maalla lenkkeilyn ilon. Vuorille minua tuskin vähään aikaan saa.;) Mutta tee maistuu yhtä paljon kuin viime vuonna! 



Niin se mieli muuttuu, mutta niin muuttuu muutkin asiat! Tänä syksynä olen päästänyt kunnon uudistumistuulet valloilleen. Kaikki lähti siitä, kun päätin pitkän ja tuskallisen hiustenkasvatusurakan ja spontaanisti marssin kampaajalle ja pyysin häntä leikkaamaan ne lyhyiksi. Sitten tuskailin blogin ulkoasun kanssa ja pelkistin sitä yksinkertaisemmalla bannerilla. Kotona olen käynyt kaikki kaapit ja hyllyt läpi ja heittänyt ronskisti menemään kaikki vanhat vaatteet (tai vaatteet, joita säilytän pelkästä tottumuksesta "jos mä vielä sitten joskus tätä käytän"-ajatusmallilla) ja kaikki vanhat paperit, purkit, purnukat ja lehdet. Taisin käydä kumppaninkin kaappia vähän siistimässä... Lopulta siistin vielä läppärinkin kansiot ja poistin kaikki turhat tiedostot (esim. kaikki1-999 versiot gradusta ja ladatut artikkelit aiheeseen liittyen) ja järjestelin kuvakansioitakin. Huh mikä urakka mutta nyt on kevyempi olo! Multa taisi tämä suursiivousvaihe jäädä keväällä välistä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Nyt käyn täyttämässä teemukin ja jatkan kuvien läpikäymistä. Aloitan viimein kuvakirjankokoamisurakan, ja tässä voi vierähtää hetki jos toinenkin. Kivaa tiistaita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti