keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulurauhaa

Eilisaamuna Gerhardin siskon poikaystävä toi meille Betlehemin rauhantulen ja joulun juhlistaminen alkoi. Voin valehtelematta sanoa, että minulla oli eilen ihanin jouluaatto moneen vuoteen! Aloitimme alakerran kuusen koristelusta, joka oli annettu minun ja Gerhardin tehtäväksi. Palloja ja muita koristeita oli todella paljon, ja koristelu veikin varmaan toista tuntia. Eikä muuten ollut mitään muovipalloja, vaan ihan aitoja lasisia ja vieläpä käsinmaalattuja. Ihaninta oli kuitenkin touhuta ja viettää aikaa yhdessä :)




Kahdeksan maissa kokoonnuttiin yhdessä ruokapöydän ääreen. Oli muuten virkistävää, kun pöydässä ei ollutkaan niitä ainaisia laatikoita ja rosollia ja kinkkuja ja mitä vielä, vaan tarjolla oli ihan perus voileipiä! Ei tarvinut väkisin ahtaa mitään mössöjä mistä ei tykännyt. Ruokailun jälkeen sitten laulettiin muutama joululaulu ja aloitettiin vihdoin lahjojen jako. Mua jännitti kuin pikkulasta! :D Sain kyllä niin ihania lahjoja Gerhardilta ettei mitään rajaa <3 Ja lisäksi hänen vanhempansa muistivat meitä molempia, saatiin molemmat lahjakortit laskettelukeskukseen, että päästään yhdessä taas laskettelemaan! :)




Yhdentoista aikaan sitten suunnattiin joulukirkkoon. Kirkko oli tunnelmallinen, ja jumalanpalveluskin oli kaunis tilaisuus, vähän erilainen tosin kuin mihin suomalaisena evankelisluterilaisena olen tottunut. Tilaisuuden jälkeen käytiin vielä haudoilla ja tavattiin muutamia tuttuja, ja sitten palattiin kotiin jutustelemaan vielä hetkeksi, ennen kuin painuimme pehkuihin. Päivä oli sen verran pitkä ja elämyksiä täynnä että väsytti ihan hulluna! 





Tänään on sitten se päivä, kun on tapana tavata sukulaisia. Gerhard lähti käymään perheensä kanssa jossain sukulaisilla, minä en viitsinyt lähteä kun väsyttää vieläkin ja tiedän, etten väsyneenä ole oikein juttutuulella, tai jaksa kuunnella tarkasti murretta että ymmärtäisin siitä jotakin. Mutta joulun juhlistaminen jatkuu vielä ainakin tänään ja huomenna! :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti