Siis apua, nyt on jo torstai! Mihin tämä viikko on taas mennyt? Ja tällä viikolla alkaa jo helmikuu, huhhuh. Pitää varmaan opetella uudenlainen aikakäsitys, on nimittäin hirveää ajatella, että taas on kohta yksi viikko ja kuukausi takana. Pientä ahdistusta pukkaa, kun aika vaan rullaa eteenpäin!
No, tästä eksistentiaalikriisistä huolimatta käytiin maanantaina katsomassa Suomi vastaan Venäjä-jääkiekkopeli nuorten talviolympialaisfestivaaleilla, jotka pidetään tänä vuonna Vorarlbergissä ja Liechtensteinissa. Suomen joukkueen huoltaja huudatti meitä oikein kunnolla (hoettiin mm. tuota otsikon iskevää lausetta, mikä lie tarina senkin takana), ja opetettiin eräälle itävaltalaiselle alakoululaisryhmälle suomalaisia kannustushuutoja. Yllättäen suurin osa katsomosta oli pelissä Suomen puolella, mutta silti me hävittiin. Mäkin karjuin ja kannustin kyllä sellaisella voimalla, että sen jäljiltä on varmaan vieläkin kurkku käheänä ja energiat nollilla! Simahdin kuin saunalyhty illalla heti, kun pää kosketti tyynyä.
Mulla oli viime viikolla työhaastattelu, ja tänään iltapäivällä menen tekemään "harjoitteluvuoron" samaan paikkaan, vähän katsomaan, millaista se homma on ja josko se olisi mulle sopiva paikka. Tässä viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen lähettänyt hakemukset 20 eri paikkaan, ja muutamasta on tullut jo haastattelukutsuja, mutta ikävintä tässä on se, etten ole aivan varma, mitä haluan oikeasti tehdä! Työpaikasta toiseen pomppiminen ei ole kenenkään etu, ja radikaali alanvaihto kyseenalaistetaan aika rankasti, mitä tähän mennessä olen kokenut. Vielä en ole yliviivannut opiskeluvaihtoehtoa, mutta täällä mahdollisuudet ovat aika rajalliset. Turhauttavaa, kun tällä hetkellä tuntuu, ettei minulla ole erityistä kiinnostusta oikein mitään kohtaan, mitä lähtisin tavoittelemaan (kun ottaa huomioon, että unelmieni työpaikka olikin kaikkea muuta kuin unelmaa). Vaan kyllä mä jotain keksin! :)
No, tästä eksistentiaalikriisistä huolimatta käytiin maanantaina katsomassa Suomi vastaan Venäjä-jääkiekkopeli nuorten talviolympialaisfestivaaleilla, jotka pidetään tänä vuonna Vorarlbergissä ja Liechtensteinissa. Suomen joukkueen huoltaja huudatti meitä oikein kunnolla (hoettiin mm. tuota otsikon iskevää lausetta, mikä lie tarina senkin takana), ja opetettiin eräälle itävaltalaiselle alakoululaisryhmälle suomalaisia kannustushuutoja. Yllättäen suurin osa katsomosta oli pelissä Suomen puolella, mutta silti me hävittiin. Mäkin karjuin ja kannustin kyllä sellaisella voimalla, että sen jäljiltä on varmaan vieläkin kurkku käheänä ja energiat nollilla! Simahdin kuin saunalyhty illalla heti, kun pää kosketti tyynyä.
Mulla oli viime viikolla työhaastattelu, ja tänään iltapäivällä menen tekemään "harjoitteluvuoron" samaan paikkaan, vähän katsomaan, millaista se homma on ja josko se olisi mulle sopiva paikka. Tässä viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen lähettänyt hakemukset 20 eri paikkaan, ja muutamasta on tullut jo haastattelukutsuja, mutta ikävintä tässä on se, etten ole aivan varma, mitä haluan oikeasti tehdä! Työpaikasta toiseen pomppiminen ei ole kenenkään etu, ja radikaali alanvaihto kyseenalaistetaan aika rankasti, mitä tähän mennessä olen kokenut. Vielä en ole yliviivannut opiskeluvaihtoehtoa, mutta täällä mahdollisuudet ovat aika rajalliset. Turhauttavaa, kun tällä hetkellä tuntuu, ettei minulla ole erityistä kiinnostusta oikein mitään kohtaan, mitä lähtisin tavoittelemaan (kun ottaa huomioon, että unelmieni työpaikka olikin kaikkea muuta kuin unelmaa). Vaan kyllä mä jotain keksin! :)
Ou nöy! Mut hyväsuomi joka tapauksessa :p
VastaaPoistaMullekin tuli yllätyksenä, että tammikuu on käytännössä jo ohi. Ei voi käsittää, mihin tää kaikki aika kuluu. Oon nyt ollut kaksi viikkoa Genevessä, ja toisaalta tää tuntuu iäisyydeltä ja toisaalta taas on sellanen fiilis, etten ole tehnyt mitään tai saanut mitään aikaan.
Oisko sulla kesään asti ollut sopparia vielä tuolla nykyisessä työpaikassa? Vissiin kuitenkin ihan hyvin muitakin hommia on tarjolla, jos useampikin haastattelukutsu on jo pamahtanut :) Kaipa se kokeileminen auttaa kartoittamaan, mitä oikeasti on kiva tehdä. Me ollaan vielä niin nuoria, että voi hyvillä mielin testata eri vaihtoehtoja ;p Mä en yhtään tiedä minne mä voisin hakea, enkä edes kehtaa ennen kuin on ne DI-paperit ainakin matkalla ;___;
Ja Itävaltaan vastaan voitettiin 10:1 ja tuli pronssia, että ei nää kisat ihan huonosti mennyt ;)
PoistaJoo no mä oon vähän tällainen kaikkitännehetinyt, mutta eilen aloin miettiä, ettei toisaalta olisi yhtään pahitteeksi jos vähän aikaa voisin vain miettiä rauhassa mitä haluan tehdä. Kyllähän sitä voi aina hakea vaikka minne, kunhan perustelee tarpeeksi hyvin :D
Oho, kuinkas radikaalia alanvaihdosta meinaat harkita? Mun mielestä parempi vaihtaa alaa kuin kituuttaa työssä, jossa ei viihdy. Elämä on lyhyt :) Ihan sama, miltä näyttää cv:ssä! itsekin oon ihan eri alalla kun, mitä opiskelin ja vain tulevaisuus sen voi näyttää, mistä löydän itseni vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden päästä.
VastaaPoistaSanotaanko vaikka näin, että hyvin radikaali :D Noin mäkin olen sen pähkäillyt, ja ihan sama, jos sitä nyt jonkun aikaa joutuisi sillan alla työttömänä asumaan, kesä kuitenkin tulossa ;) No ei, mutta ei sitä ikinä tiedä tosiaan. Kateellinen olen kuitenkin sellaisille, jotka ovat löytäneet unelmiensa alan ja pysyneet siinä :)
Poista